Tuukka, Touko

Kotimaa

Valikko

Tsunamin uhrit jäivät ilman apua

Julkaistu:

Tsunamin kokeneet toivovat, että jokelalaisten kriisiterapia hoidetaan paremmin kuin heidän.

Apua ei ollut minkäänlaista, jäimme aivan orvoiksi, sanoo joensuulainen Kalevi Savinainen. Hän pelastui vaimonsa kanssa tsunamin kourista. Vaikea kokemus otti koville.

- Etenkin vaimolla tapahtumat tulivat painajaisiin ja valvottivat. Hän sai apua työterveyshuollon kautta, mutta siinä kaikki. Hän saattaa edelleen nähdä unia tai saada itkunpuuskia, Savinainen kertoo.

Hän kritisoi erityisesti sitä, että avunsaanti oli tehty liian hankalaksi.

- Henkilökohtainen tilanne oli sellainen, että apua ei osannut eikä jaksanut hakea. Pitää olla melkoisen terve ihminen, joka apua pystyy hakemaan. Siitä on tehty tässä yhteiskunnassa niin vaikeaa, ettei sitä tavallinen ihminen käsitä.

Savinaiset eivät ole vieläkään varmoja, saavatko he tsunamitukea vai eivät, ja jos saavat, niin mikä on omavastuu. Prosessi on yhä kesken Kelassa. Tsunamista tulee pian kuluneeksi kolme vuotta.

Jokelan koulusurmien kohdalla Savinainen toivoo ennen kaikkea, että avunsaanti tehdään helpoksi.

- Siinä kohtaa ei ole voimia itse hakea apua, sitä pitää tarjota. Apu ei saa olla monien mutkien takana. Apua pitää tulla heti. Ei siinä ole järkeä, että jos nyt on tilanne päällä, niin psykiatrille pääsee vasta ensi keväänä.

- Myös sen pitää olla selvää, kuka sen avun maksaa. Nytkin televisio toitottaa, että apua on, mutta mitenköhän helposti sitä mahtaa käytännössä saada, Savinainen epäilee.

Myös Anne Puistomäki koki avun saamisen liian vaikeaksi. Hän menetti tsunamissa miehensä sekä 11- ja 15-vuotiaat lapsensa.

- En saanut muuta apua kuin sitä normaalia, mitä sairaalakäynneillä saa. Jäimme ilman apua, enkä enää luota tähän järjestelmään.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Ariana Grandelta koskettava ele: Haluaa maksaa Manchesterin iskun uhrien hautajaiset

  2. 2

    Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

  3. 3

    Huutokauppakeisari vinkkaa: 3 yllättävää esinettä, jotka ovat todellisia rahasampoja

  4. 4

    Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

  5. 5

    Kieltäytyikö Melania Trump kahdesti miehensä kädestä? Obaman hovikuvaajalta vähäeleinen sivallus

  6. 6

    Lue kaikki Mauno Koiviston huomisista hautajaisista: Ohjelma kirkossa, näin seuraat saattoa, ohjeet suruväelle...

  7. 7

    Victoria’s Secret -kaunottaren läpikuultava asu paljasti lähes kaiken – kuvaajilta paljon puhuvia katseita

  8. 8

    Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

  9. 9

    Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

  10. 10

    Eevi Teittinen julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Teemu-rakkaansa kanssa – fitnesskaunottaren iltapuvusta pilkottaa kurkistusaukko

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Myyntimies pyöritti kahdeksaa tyttöystävää vaimon selän takana – yksityisetsivä paljasti touhut

  2. 2

    Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

  3. 3

    Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

  4. 4

    Trumpilta hämmentävä viesti Israelin holokaustimuseon vieraskirjaan

  5. 5

    KP: Toimitusjohtaja Aimo Korte on kuollut – menehtyi auto-onnettomuudessa Venäjällä

  6. 6

    Miksi mies muuttuu viileäksi ja etäiseksi orgasmin jälkeen? Asiantuntija vastaa

  7. 7

    Bachelor-Tuomaksen ja Ninjan rakkaus ei kestänyt – päätyivät eroon: ”Meille tuli vahvoja erimielisyyksiä”

  8. 8

    Lehdet: Tällainen on Manchesterin iskusta epäilty Salman Abedi

  9. 9

    Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

  10. 10

    Lehti: Tällainen oli Manchesterin terroristin pirullinen pommi: ”Kuin sata luotia kerralla”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  3. 3

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  4. 4

    Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

  5. 5

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  6. 6

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  7. 7

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  8. 8

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  9. 9

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  10. 10

    Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Ariana Grandelta koskettava ele: Haluaa maksaa Manchesterin iskun uhrien hautajaiset

  2. 2

    Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

  3. 3

    Huutokauppakeisari vinkkaa: 3 yllättävää esinettä, jotka ovat todellisia rahasampoja

  4. 4

    Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

  5. 5

    Kieltäytyikö Melania Trump kahdesti miehensä kädestä? Obaman hovikuvaajalta vähäeleinen sivallus

  6. Näytä lisää