Miia, Mira, Mirva

Kotimaa

Valikko

Metalliliitto hyväksyi työehtosopimuksensa

SAK:lainen Metallityöväen liitto hyväksyi lauantaina neuvottelutuloksen uusista työehtosopimuksistaan.

Metalli- ja teknologiateollisuuden noin 120 000 työntekijää koskeva sopimus määrittelee pitkälti syksyn neuvottelukierroksen yleisen palkankorotustason. Metallissa se voi nousta 8,5 prosenttiin.

Kiistaa on käyty etenkin palkankorotusten tasosta ja rakenteesta.

Työnantajat haluavat painottaa korotuksia paikallisesti sovittaviin eriin yleiskorotusten sijaan. Kahden vuoden sopimuksessa kustannusvaikutus on 7,6-8,5 prosenttia.

Palkankorotusten taso riippuu siitä, miten iso osa niistä sovitaan paikallisesti. Syksyllä 2009 yrityskohtaisen erän osuus olisi vähintään 40 prosenttia.

Teknologiateollisuus on jo hyväksynyt neuvottelutuloksen.

Työntekijöiden houkuttimena on kemianteollisuuden tavoin kesällä maksettava kertakorvaus, joka metallissa on 350 euroa.

Iso muutos aiheutti isot riidat

Helsinkiin kokoontunut liiton valtuusto päätti asiasta äänin 33-24.

Tiukka äänestystulos ei Metalliliiton puheenjohtaja Erkki Vuorenmaan (sd.) mielestä ollut yllätys eikä epäluottamuslause liiton johdolle.

- Selvää oli että ratkaisussa oli paljon kipupisteitä. Äänestystulos oli viesti työnantajille siitä, kuinka pitkälle paikallisen sopimisen ehdoissa voidaan mennä.

Kokous keskeytettiin viime viikon torstaina, koska monet valtuutetut katsoivat sopimuksen sisältävän monia työehtojen huononnuksia. Päätös lykättiin aikapulan vuoksi ja juhannuslomien paineessa.

Liiton neuvottelijat suosittelivat yksimielisesti tuloksen hyväksymistä.

Kokouksessa käytettiin yli 30 puheenvuoroa, joista suuri osa vastusti sopimuksen hyväksymistä työehtojen heikennysten vuoksi.

Monet valtuutetut katsoivat, että palkankorotusten taso ei vastaa alan hyvää tuottavuutta.

Kritiikin kohteena oli myös vuokra- ja pätkätyöläisten aseman turvaaminen ja etenkin työnantajan oikeus määrätä työntekijä sairauslomalla ns. korvaavaan työhön.

Vuorenmaa varoitteli riitelyn seurauksista

Vuorenmaa korosti, että sopimus ei pidä sisällään mitään periaatteellisia heikennyksiä työehtoihin.

Hän puolusti ratkaisua korostamalla tapaa, jolla liitto on pystynyt sopimaan asioista neuvottelemalla työnantajan kanssa. Se on vastakin ainoa keino ratkoa ongelmia.

Vuorenmaa vakuutteli kokousväkeä siitä, että sopimuksen jättäminen syksyyn ei olisi tuonut parempia palkankorotuksia.

- Työnantajapuolella ovat syksyllä vastassa samat haukat kuin nytkin.

Vuorenmaa varoitteli edessä olevista kovemmista ajoista toteamalla, että hallituksen yrittäjyysohjelman vetäjäksi valittu pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) veli Rauno Vanhanen on ay-liikkeen perivihollisenaan pitämän työreformin "isä".

Vuorenmaa kyseli valtuutetuilta, kykenisikö riitainen liitto saamaan aikaan paremman sopimuksen kuin yhtenäinen joukko.

"Kokkoraha" kelpasi vasemmistollekin

Myös sopimusta arvostelleen vasemmistosiiven nokkamies, liiton sihteeri Matti Mäkelä (vas.) asettui tukemaan neuvottelutuloksen hyväksymistä. Hän muistutti sopimuksen oleva kokonaisuus ja palkankorotustenkin tason olevan "reilumpi" kuin pitkiin aikoihin.

Sitä ryydittää kesällä maksettava 350 euron "ylimääräinen" korvaus.

Tämän kesän osalta merkittävät työmarkkinaneuvottelut on nyt käyty. Metalliliiton päätös voi silti vielä vaikuttaa teknologiateollisuuden noin 60 000 akavalaisen sopimuksiin. Heitä edustavan YTN:n hallitus kokoontuu vielä maanantaina pohtimaan tilannetta.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Teekkarijäynä päättyi pankinjohtajan ryöstöhälytykseen – ”Kaikkea ei ole mietitty loppuun asti”

  2. 2

    Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

  3. 3

    Ferrari löysi vian Kimi Räikkösen autosta – iso remontti yöllä ennen aika-ajoja

  4. 4

    Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

  5. 5

    Maailmanmestari Jacques Villeneuve muutti kantaansa Kimi Räikkösestä

  6. 6

    Kirkkopäivien mainoskampanja pahasti metsään – alusvaatekuva vedettiin pois anteeksipyyntöjen saattelemana

  7. 7

    Jari Lindström kertoo HS:lle hetkestä, jolloin kaksi ministerisalkkua vei sairaalaan: Aivoinfarkti oli lähellä

  8. 8

    Kuvat kertovat: Näin paljon Sofia Belórfin ulkonäkö on muuttunut 7 vuodessa – missikaunottaresta fitnessmestariksi

  9. 9

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  10. 10

    Muistatko lapsitähti Aaron Carterin? Luisevat kuvat 29-vuotiaasta laulajasta järkyttivät fanit – avautui sairaudestaan julkisesti

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

  2. 2

    Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

  3. 3

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  4. 4

    Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

  5. 5

    Surkea sää Suomenlahdella – Silja Symphony joutui hinattavaksi

  6. 6

    Sääkartta loimuaa vaarallisen myrskyn varoituksista – Juha Föhr: ”Helsingissäkin voi tulla ihan reilusti lunta ”

  7. 7

    Kokoomuskonkari täräyttää: Tarja Halonen asettumassa ehdolle presidentinvaaleissa: ”Hänellä on jokin päämäärä”

  8. 8

    Anthony Joshua tyrmäsi Vladimir Klitshkon uskomattomassa ottelussa – IS seurasi

  9. 9

    Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

  10. 10

    Kova tuuli paiskasi hotellin kokoisen rakennelman nudistirannalle Aurinkorannikolla – Suomalainen Jenni kuvasi oudon laitteen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  2. 2

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  3. 3

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  4. 4

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  5. 5

    Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

  6. 6

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  7. 7

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  8. 8

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  9. 9

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  10. 10

    Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Teekkarijäynä päättyi pankinjohtajan ryöstöhälytykseen – ”Kaikkea ei ole mietitty loppuun asti”

  2. 2

    Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

  3. 3

    Ferrari löysi vian Kimi Räikkösen autosta – iso remontti yöllä ennen aika-ajoja

  4. 4

    Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

  5. 5

    Maailmanmestari Jacques Villeneuve muutti kantaansa Kimi Räikkösestä

  6. Näytä lisää