Alma

Kotimaa

Valikko

Suomalainen lukio aloittaa Espanjan Aurinkorannikolla

Julkaistu:

Ensimmäinen Suomen rajojen ulkopuolella sijaitseva suomalainen lukio aloittaa toimintansa Espanjassa elokuun lopussa.

Fuengirolan kaupungissa Aurinkorannikolla on ollut jo vuodesta 1991 lähtien suomalaista perusopetusta antava koulu, jonka yhteyteen lukio tulee.

- Meillä aloittaa noin 50 päätoimista lukiolaista. Lisäksi lukuvuoden aikana voi tulla opiskelijoita, jotka ovat täällä yksittäisiä jaksoja, kertoo Aurinkorannikon suomalaisen koulun rehtori Juha Helvelahti.

Helvelahden mukaan kyselyitä yksittäisten lukiojaksojen suorittamisesta on tullut etenkin kesälajien urheilijoilta.

- Yleinen murheen aihe on ollut se, että näiden nuorten urheilijoiden keskeyttämisprosentti on lukioissa ja ammatillisissa oppilaitoksissa korkea. Varmasti yksi syy tähän on ollut se, että he ovat joutuneet opiskelemaan paljon itsekseen. Toivomme, että Aurinkorannikon lukio voisi olla lääke tähän ongelmaan.

Aurinkorannikon lukiolaisista suurin osa on lukioikäisiä, eli noin 16-vuotiaita.

Historialliset ylioppilaskirjoitukset tulossa

Aurinkorannikon lukio haki lupaa lukio-opetuksen järjestämiseen opetusministeriöltä jo kolmatta kertaa. Lupa myönnettiin kolmen vuoden määräajaksi. Aurinkorannikon lukio on yleislukio, eli se ei ole erikoistunut johonkin tiettyyn oppiaineeseen.

- Opetusministeriössä saattoi olla ajatuksia, että kun yhdelle annetaan lukiolupa, tulee muitakin hakijoita, Helvelahti arvelee syyksi, miksi luvan saaminen pitkittyi.

- Uskon, että tällainen pelko on täysin aiheeton. Ulkosuomalaisia kouluja on alle kymmenen ja niissä on huomattavasti vähemmän oppilaita kuin Aurinkorannikolla. Toimiva lukio vaatii kuitenkin toimivan perusasteen sinne alapuolelle.

Kaikki tänä syksynä Aurinkorannikolla lukion aloittavat eivät ole lukion ensimmäisen vuoden opiskelijoita. Joukossa on abiturienttejakin, mikä tarkoittaa sitä, että ylioppilaskirjoitukset järjestetään nyt ensimmäistä kertaa Suomen rajojen ulkopuolelle.

- Ylioppilaskirjoitukset ovat tosin isommassa mittakaavassa vasta keväällä, koska syksyn kuuntelut painaisivat liian nopeasti päälle. Harkitsemme, jos syyslukukausi ehkä aloitettaisiin jatkossa tämän takia aiemmin.

Aurinkorannikon lukio, kuten myös peruskoulu, saa oppilaskohtaista valtionapua Suomesta. Oppilaiden pitää lisäksi maksaa lukuvuosimaksua, joka on lukiossa 1 800 euroa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Yllätyssuhde! Cheyenne Järvinen julkaisi seksiä tihkuvan kuvan tosi-tv-komistuksen kanssa – ”Match made in heaven”

  2. 2

    Kommentti: Ferrari-tallin toiminta pudotti Räikkösen kakkoseksi Monacon F1-kisassa

  3. 3

    Räikkönen ja Bottas taistelevat Monacossa – missä ovat varikkokaunottaret Minttu ja Emilia? Sensuelli kuva kesämökiltä

  4. 4

    Kimi Räikkönen erittäin pettynyt: ”Ei tunnu kauhean hyvältä”

  5. 5

    Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

  6. 6

    Sebastian Vettel kertoo: tähän Monacon F1-voitto ratkesi

  7. 7

    Kimi Räikkönen toiseksi Monacon F1-kisassa! Ferrarille kaksoisvoitto

  8. 8

    Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

  9. 9

    Nyt puhuu petetty mies: ”Ehkä vaimoni elää vieläkin kaksoiselämää, mutta enää en välitä”

  10. 10

    Tallukka palaa vastaanottokeskuksesta hotelliksi – ”En missään tapauksessa kadu”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

  2. 2

    Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

  3. 3

    Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

  4. 4

    Kimi Räikkösen käytös hämmästytti Niki Laudaa – ”Sellaista hän ei ole tehnyt koskaan ennen”

  5. 5

    80-vuotias rouva ällistyi: Perinnönjaossa paljastui sisar, jonka isä oli salannut kaikilta

  6. 6

    Täällä saunotaan ja puhutaan suomea kolmannessa polvessa – IS vieraili Amerikan Oulussa

  7. 7

    10 kuvaa Kimi Räikkösen fantastisesta päivästä – tuttu pikkupoika varasti jälleen show’n

  8. 8

    Voiko yöllinen vessareissu rikkoa taloyhtiön yörauhaa? Näin vastaa lakiasiantuntija HS:ssa

  9. 9

    Omaa autoaan ei saa välttämättä pestä edes omakotitalon pihalla – ei, vaikka se olisi asfaltoitu

  10. 10

    Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  3. 3

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  4. 4

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  5. 5

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  6. 6

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  7. 7

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  8. 8

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  9. 9

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  10. 10

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Yllätyssuhde! Cheyenne Järvinen julkaisi seksiä tihkuvan kuvan tosi-tv-komistuksen kanssa – ”Match made in heaven”

  2. 2

    Kommentti: Ferrari-tallin toiminta pudotti Räikkösen kakkoseksi Monacon F1-kisassa

  3. 3

    Räikkönen ja Bottas taistelevat Monacossa – missä ovat varikkokaunottaret Minttu ja Emilia? Sensuelli kuva kesämökiltä

  4. 4

    Kimi Räikkönen erittäin pettynyt: ”Ei tunnu kauhean hyvältä”

  5. 5

    Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

  6. Näytä lisää