Oliver, Olivia, Oiva

Kotimaa

Valikko

Maahanmuuttajan asuntoon tunkeutujille tuomiot

Julkaistu:

Maahanmuuttajamiehen asuntoon keskellä yötä tunkeutuneet suomalaismiehet tuomittiin mm. vahingonteosta ja törkeästä kotirauhan rikkomisesta eripituisiin vankeusrangaistuksiin Kajaanin käräjäoikeudessa.

Neljä nuorta kajaanilaismiestä tunkeutui kesäkuun alussa pesäpallomailoin ja rautaputkin aseistautuneena yksityisasuntoon Kajaanissa selvittääkseen aiemmin yöllä ravintolassa tapahtunutta tappelunnujakkaa.

Asunnon haltija ja hänen kaksi veljeään pakenivat asunnosta neekeri-huutojen vauhdittamana. Suomalaismiehet hajottivat asunnossa mm. television, tietokoneen ja mikroaaltouunin.

Syyttäjän ja asianomistajien mielestä teko oli rasistinen, mutta Kajaanin käräjäoikeus ei tätä mieltä perjantaina antamassaan kansliatuomiossa ollut. Oikeuden mielestä teon taustalla olivat illan aiemmat tapahtumat, eikä asianomistajien rodulla ollut merkitystä.

Kovimman tuomion jutussa sai 22-vuotias nuorukainen, jolle yhdessä aiemman ehdonalaisen kanssa istuttavaa tuli 11 kuukautta. Hänellä tuomiota kasvatti myös heinäkuussa tapahtunut pahoinpitely.

Kaksi nuorukaisista sai kolme kuukautta ehdonalaista vankeutta, ja yhden nuorukaisen 4,5 kuukauden ehdoton vankeus muutettiin 124 yhdyskuntapalveluksi.

Ravintolassa tapahtuneesta pahoinpitelystä oli syytettynä tuhotussa asunnossa asuneen miehen veli, mutta hänen kohdaltaan syyte hylättiin.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

  2. 2

    51 paikkakunnan ennuste: Tällainen on lakkiaisviikonlopun sää

  3. 3

    Kuva leviää: Miehen lahja tyttöystävälle meni aivan penkin alle – huomaatko nolon ongelman?

  4. 4

    Fanit hylkäsivät nuoren Laura Voutilaisen – katkera sopimusriita oli lopettaa uran: ”Yleisö koki, että heitä on vedetty nenästä”

  5. 5

    Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

  6. 6

    Elias, 7, kirjoitti ilmastonmuutoksesta presidentille – sai hauskan vastauksen myös Lennu-koiralta

  7. 7

    Lewis Hamilton on varma: Ferrari suosii Vetteliä Räikkösen kustannuksella

  8. 8

    Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

  9. 9

    Draamaa Kuusamon ultrajuoksukisassa – pelastushelikopteri joutui hakemaan kilpailijan maastosta

  10. 10

    Muiskis! Pysäyttävän kaunis ruhtinatar Charlene onnitteli Kimi Räikköstä – jäämiehen ilme kertoo kaiken

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

  2. 2

    Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

  3. 3

    Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

  4. 4

    Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

  5. 5

    Täällä saunotaan ja puhutaan suomea kolmannessa polvessa – IS vieraili Amerikan Oulussa

  6. 6

    Yllätyssuhde! Cheyenne Järvinen julkaisi seksiä tihkuvan kuvan tosi-tv-komistuksen kanssa – ”Match made in heaven”

  7. 7

    Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

  8. 8

    Kimi Räikkösen käytös hämmästytti Niki Laudaa – ”Sellaista hän ei ole tehnyt koskaan ennen”

  9. 9

    Omaa autoaan ei saa välttämättä pestä edes omakotitalon pihalla – ei, vaikka se olisi asfaltoitu

  10. 10

    Muiskis! Pysäyttävän kaunis ruhtinatar Charlene onnitteli Kimi Räikköstä – jäämiehen ilme kertoo kaiken

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  3. 3

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  4. 4

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  5. 5

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  6. 6

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  7. 7

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  8. 8

    Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

  9. 9

    Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

  10. 10

    Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

  2. 2

    51 paikkakunnan ennuste: Tällainen on lakkiaisviikonlopun sää

  3. 3

    Kuva leviää: Miehen lahja tyttöystävälle meni aivan penkin alle – huomaatko nolon ongelman?

  4. 4

    Fanit hylkäsivät nuoren Laura Voutilaisen – katkera sopimusriita oli lopettaa uran: ”Yleisö koki, että heitä on vedetty nenästä”

  5. 5

    Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

  6. Näytä lisää