Reija

Kotimaa

Mies löysi veljensä ruumiin onnettomuuspaikalta

Julkaistu: , Päivitetty:

Yläneellä lauantaina tapahtunut liikenneonnettomuus on saanut outoja piirteitä.

Onnettomuudessa kuollut 23-vuotias mies löydettiin onnettomuuspaikalta - 11 tunnin jälkeen.

Autossa oli kolme nuorta miestä, ja he olivat matkalla juhlimaan Lomasäkylä-nimiseen paikkaan. Sieltä oli vuokrattu mökki. Matka päättyi kuitenkin rajuun ulosajoon.

Turman jälkeen onnettomuusauton matkustajista yksi vietiin heti Turun yliopistolliseen keskussairaalaan, ja vammoitta kolarissa selvinnyt nuorukainen otettiin kiinni vasta, kun onnettomuuspaikalta oli löydetty ruumis.

Onnettomuudessa kuolleen miehen sisarukset huolestuivat, kun heidän nuorinta veljeään ei ollut tavoitettu lauantaina yhteisen illanvieton jälkeen.

Sisaruksista vanhin soitti Loimaan poliisille. Hänelle kerrottiin, että 23-vuotias veli oli joutunut aamuyöllä viiden aikoihin auto-onnettomuuteen kotipaikkakunnallaan Yläneellä Turku-Säkylä-tiellä.

Pikkuveljen väitettiin paenneen onnettomuuspaikalta varastettuaan kännykän autossa olleelta ystävältään.

Sisaruksista vanhin, Yläneen kunnanvaltuutettu Jarno Haanperä ei voinut uskoa poliisin puheita. Hän ajoi onnettomuuspaikalle lauantaina kello 16 aikoihin vaimonsa ja nuoremman siskonsa kanssa.

Haanperä ajatteli löytävänsä onnettomuuspaikalta ainakin hälyttävän matkapuhelimen.

Näin ei käynyt, vaan paikalla olikin jotain paljon karmeampaa.

Onnettomuusauton edessä olevasta pusikosta löytyikin oman veljen eloton ruumis.

Turun poliisi tutkii, onko paikalla käynyt poliisipartio toiminut asianmukaisesti. Tutkintaa johtaa Turun kihlakunnan syyttäjä Kaj Selander.

Poliisin mukaan onnettomuuspaikalle oli pysähtynyt useita autoja. Poliisi pyytääkin tapauksesta jotain tietäviä ottamaan yhteyttä numeroon (02) 281 544 tai (02) 281 5150 tai sähköpostitse osoitteeseen palaute@turku.poliisi.fi. (IS-STT)

Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi etsii 15-vuotiasta tyttöä – katosi kotoaan Helsingistä

  2. 2

    Teija osti vanhan hevosen 300 eurolla – sai pian superarvokkaan yllätysbonuksen

  3. 3

    Tanssii tähtien kanssa -tuomarin synkkä salaisuus paljastui – livahti tanssijoiden kanssa vehtaamaan: Petti miestään vuosia

  4. 4

    Tällä aseella USA löisi takaisin, jos Pohjois-Korea hyökkäisi Souliin – tuttu Suomenkin armeijalle

  5. 5

    70-vuotiaan miehen epäillään yrittäneen tappaa vaimonsa – naapurusto järkyttyi syvästi: ”Ei mitään ennakkoaavistusta”

  6. 6

    Säteilevä morsian! Juontaja Ellen Jokikunnas meni naimisiin – häät järjestettiin pikavauhtia

  7. 7

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  8. 8

    Paljastava kuva: 24-vuotias hyvinmuodostunut malli vilautti epäkohtaa reisissään – reaktio oli valtava

  9. 9

    Skootterilla liikkuneet nuoret kävivät varkaissa, etsintäkuulutuksesta tuli välittömästi somehitti

  10. 10

    Tom Cruisen stuntti epäonnistui järkyttävällä tavalla – tähti pölähti yllättäen takaisin julkisuuteen: Kuittasi kohun kiusallisesti

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  3. 3

    Tältä Krista Kosonen näytti teininä – sopimattomat vaatteet huvittavat jälkeenpäin: ”90% enkeli”

  4. 4

    Näitkö tämän pizzataksin? Soita hätänumeroon!

  5. 5

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  6. 6

    Lionel Messi myi autonsa Petteri Koposelle – futistähden viesti auton kunnosta huvitti suomalaista

  7. 7

    Pitävätkö Touko Aallon kommentit turvapaikkapolitiikasta paikkansa? Viranomaiset vastaavat

  8. 8

    HS: Tuomittu lastenraiskaaja iski jälleen – uhri 12-vuotias tyttö

  9. 9

    Tolppakamera räpsähti – syyttäjä päätti olla nostamatta syytettä auton omistajaa vastaan

  10. 10

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

  4. 4

    Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

  5. 5

    Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

  6. 6

    Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

  7. 7

    Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

  8. 8

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  9. 9

    Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

  10. 10

    Jari Sillanpään fanit järkyttyivät laulajan huume-epäilystä – rajua tilitystä Facebookissa: ”Nyt meni kuppi nurin”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi etsii 15-vuotiasta tyttöä – katosi kotoaan Helsingistä

  2. 2

    Teija osti vanhan hevosen 300 eurolla – sai pian superarvokkaan yllätysbonuksen

  3. 3

    Tanssii tähtien kanssa -tuomarin synkkä salaisuus paljastui – livahti tanssijoiden kanssa vehtaamaan: Petti miestään vuosia

  4. 4

    Tällä aseella USA löisi takaisin, jos Pohjois-Korea hyökkäisi Souliin – tuttu Suomenkin armeijalle

  5. 5

    70-vuotiaan miehen epäillään yrittäneen tappaa vaimonsa – naapurusto järkyttyi syvästi: ”Ei mitään ennakkoaavistusta”

  6. Näytä lisää