Alma

Kotimaa

Valikko

Eduskuntaan yli 200 000 vikakorttia

Julkaistu:

Kansanedustajat pääministeriä myöten ovat saaneet käyttöönsä yhteensä yli 200 000 pintaviallista eduskunnan joulukorttia lähetettäväksi edelleen tervehdyksenä omille tukijoukoille ja muille.

- Olen allekirjoittanut jo yli tuhat joulutervehdystä ja jotain värivirhettä olen kyllä huomannut, kertoo pääministeri, keskustan presidenttiehdokas Matti Vanhanen.

- Minun puolestani ne voi lähettää. Korttien allekirjoitus on iso urakka joka vuosi, enkä aio tehdä sitä nyt uudestaan, Vanhanen jatkaa.

Vanhasen korteista osa on valtioneuvoston kortteja. Pääosa on kuitenkin eduskunnan joulutervehdyksiä.

Vähintään sadoista pintaviallisista, pääministerin allekirjoituksella varustetuista joulutervehdyksistä tulee vuorenvarmasti haluttuja keräilykappaleita.

Korttien pintaviallisuus huomattiin kaksi viikkoa sitten, kun korttieriä jaettiin kansanedustajille.

Kortin kiiltävässä pinnassa näkyy kymmeniä pikkuruisen ilmakuplan näköisiä kohoumia. "Kuplat" tuntee sormella helposti.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

  2. 2

    Pikkulapset katosivat kotoa Teksasissa – löytyivät kuolleina kuumasta autosta

  3. 3

    Poliisi julkaisi turvakamerakuvat Manchesterin terroristista illalta, jolloin tappava isku tapahtui

  4. 4

    Testaa kuinka hyvin tunnet tutut latinankieliset sanonnat!

  5. 5

    80-vuotias rouva ällistyi: Perinnönjaossa paljastui sisar, jonka isä oli salannut kaikilta

  6. 6

    10 kuvaa Kimi Räikkösen fantastisesta päivästä – tuttu pikkupoika varasti jälleen show’n

  7. 7

    Tässä on Loton oikea rivi – suuri summa 6+1 -tuloksesta

  8. 8

    Ohikulkija säikähti väkivaltaiselta näyttänyttä kohtausta Espoossa – Rinnekoti kertoo, mistä työntekijän ja teinipojan välisessä tilanteessa oli kyse

  9. 9

    Hirvittävä veriteko tapahtui syrjäisen maalaistalon navetassa huhtikuisena iltana – Kaj Linnan kohtalo voi vielä muuttua vuosien jälkeen

  10. 10

    Pia Lamberg elää unelmaansa Los Angelesissa – rahoitusalalla työskentelevä uusi rakas vei jalat alta: ”Hän osti kaiken puolestani”

  11. Näytä lisää

    Aviomies ramppasi alvariinsa urheilumatseissa – vaimon epäilykset heräsivät, kun kotoa alkoi hävitä Viagraa

  3. 3

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  4. 4

    Kuvat: Pyöräkuormaaja syöksyi 10 metriä sillalta – kuljettaja sairaalaan

  5. 5

    Testaa kuinka hyvin tunnet tutut latinankieliset sanonnat!

  6. 6

    Hirvittävä veriteko tapahtui syrjäisen maalaistalon navetassa huhtikuisena iltana – Kaj Linnan kohtalo voi vielä muuttua vuosien jälkeen

  7. 7

    Huomaatko härskin yksityiskohdan? Pari ikuisti hääpäivänsä idyllisellä maatilalla – kuvaan kätkeytyy jättiyllätys

  8. 8

    Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

  9. 9

    Ohikulkija säikähti väkivaltaiselta näyttänyttä kohtausta Espoossa – Rinnekoti kertoo, mistä työntekijän ja teinipojan välisessä tilanteessa oli kyse

  10. 10

    Parisuhdebloggaaja Sami Minkkinen paljastaa yksityiskohtia uudesta rakkaastaan – kohuerolla karut seuraukset

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  3. 3

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  4. 4

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  5. 5

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  6. 6

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  7. 7

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  8. 8

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  9. 9

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  10. 10

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

  2. 2

    Pikkulapset katosivat kotoa Teksasissa – löytyivät kuolleina kuumasta autosta

  3. 3

    Poliisi julkaisi turvakamerakuvat Manchesterin terroristista illalta, jolloin tappava isku tapahtui

  4. 4

    Testaa kuinka hyvin tunnet tutut latinankieliset sanonnat!

  5. 5

    80-vuotias rouva ällistyi: Perinnönjaossa paljastui sisar, jonka isä oli salannut kaikilta

  6. Näytä lisää