Martta

Kotimaa

Valikko

Niinistön sankarimyytti puri kansaan

Julkaistu: , Päivitetty:

Sauli Niinistö sai eduskuntavaaleissa ennenkokemattoman äänivyöryn. Asiantuntijan mukaan tämä johtuu ainakin osaksi siitä, että Niinistö sopii sankarin rooliin.

Merkitystutkija Vaula Norrenan mukaan Niinistön julkisuuskuvasta löytyy useita perinteisen sankarin piirteitä. Sama pätee osittain pääministeri Matti Vanhaseen, joka keräsi vaaleissa toiseksi eniten ääniä.

- Niinistön henkilöhistoriassa on sankarimyytin piirteitä, ja tämä tuo hänen kuvaansa lisähohtoa.

Tällaisia piirteitä on Norrenan mukaan esimerkiksi se, että Niinistö toimi pitkään politiikassa vaatimattomissa tehtävissä eikä tuonut itseään esiin. Johtotehtäviin hän astui vaikeassa tilanteessa, kuin olosuhteiden pakottamana.

Sankarimyyttiin kuuluvat myös vastoinkäymiset: Niinistön valtiovarainministeriaikoina Suomella meni nykyistä huonommin. Lisäksi Niinistö on kokenut kovia iskuja yksityiselämässä, hänen vaimonsa kuoli liikenneonnettomuudessa 1995.

- Ja viimeisenä on tietenkin sankarimyyttiin kuuluva sankarin kuolema ja henkiin herääminen, Norrena pohtii.

Tämän kohdan täyttää Niinistön pelastuminen Thaimaan hyökyaaltokatastrofista. Norrenan mielestä Niinistö on myös onnistunut tuomaan Thaimaan-kokemuksensa esiin niin, ettei ole syntynyt kuvaa kehuskelusta tai tarkoitushakuisuudesta.

Niinistö itse kehui vaalitulosta voitoksi koko Suomelle. Hän sai 60 498 ääntä. Se on uusi ääniennätys.

Myös edellinen ennätys oli Niinistöllä. Vuonna 1999 hän sai 30 450 ääntä.

Vaikka Niinistö oma äänisaalis oli muhkea, hän piti puolueen voittoa vielä suurempana asiana.

- Tämä on kokoomukselle suurenmoinen voitto.

(STT-IS)

Niinistöä juhlitaan

Kokoomuksen vaalivalvojaisissa

Sanoman vaalikoneen tulospalvelu

  • vaalit2007
Näitä luetaan!
  1. 1

    Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

  2. 2

    Tuhannen tölkin tarinat eivät vakuuttaneet: suomalaismiesten viinaralli Latviaan tuli yllättävän kalliiksi

  3. 3

    Kuvat ennen ja nyt: Povekas ex-missi Pia Lamberg koki muodonmuutoksen – näin hän loi huikean uran Amerikassa

  4. 4

    Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

  5. 5

    Tosi-tv:stä tutut Kylie ja Kendall Jenner skandaalin keskellä – raivostunut Metallican James Hetfield sivalsi tähtösiä viiltävästi

  6. 6

    Tämän Suomen maakunnan asukkailla on EU:n suurin hiilijalanjälki – Syy sähkösyöpöissä taloissa

  7. 7

    Muistatko 50 Centin häkellyttävän povekkaan ex-tyttöystävän? Bikinit olivat ratketa liitoksistaan – ”Luomukauneutta”

  8. 8

    101-vuotias nainen juoksi uuden satasen ME:n – paljasti menestyksensä salaisuuden

  9. 9

    Trump puhui politiikasta partiolaisten suurjuhlassa – Suomen Partiolaiset pöyristyivät

  10. 10

    Kolmikymppinen nainen testasi 7 erilaista bikiniyläosaa – katso, mitä eri mallit saavat aikaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Mökkinaapurin tontilta kantautui helteellä karmiva löyhkä – juristi kertoo uskomattomasta tapauksesta

  2. 2

    Nainen irrotti miehensä kajakista tulpan ja jätti tämän hukkumaan – käytös karaokebaarissa herätti poliisin epäilykset

  3. 3

    Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

  4. 4

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  5. 5

    Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

  6. 6

    Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

  7. 7

    Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

  8. 8

    Muistatko 50 Centin häkellyttävän povekkaan ex-tyttöystävän? Bikinit olivat ratketa liitoksistaan – ”Luomukauneutta”

  9. 9

    Uutisankkuri Heidi Suomi, 42, avautui yllättäen vaikeasta tabuaiheesta – ”Jos vaikka tapaisin miehen...”

  10. 10

    Kasperi Kapasen hemaiseva tyttöystävä julkaisi pikkubikinikuvan rakkaansa sylissä – ”Halaisitko minuakin noin tuossa asussa?”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  3. 3

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  4. 4

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  5. 5

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  6. 6

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  7. 7

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  8. 8

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  9. 9

    ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

  10. 10

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

  2. 2

    Tuhannen tölkin tarinat eivät vakuuttaneet: suomalaismiesten viinaralli Latviaan tuli yllättävän kalliiksi

  3. 3

    Kuvat ennen ja nyt: Povekas ex-missi Pia Lamberg koki muodonmuutoksen – näin hän loi huikean uran Amerikassa

  4. 4

    Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

  5. 5

    Tosi-tv:stä tutut Kylie ja Kendall Jenner skandaalin keskellä – raivostunut Metallican James Hetfield sivalsi tähtösiä viiltävästi

  6. Näytä lisää