Tiina, Kirsi, Krista

Kotimaa

Valikko

Lapsi pesi kissan pesukoneessa

Julkaistu:

Oulun palokunta joutui eilen illalla erikoiseen hälytystehtävään irrottamaan pesukoneeseen juuttunut kissa. Kissa oli joutunut pesukoneeseen perheen pikkulapsen laittamana. Lapsi oli saanut tungettua kissan päältä täytettävään koneeseen ja laittanut pesukoneen pyörimään, kertoo sanomalehti Kalevan nettiuutiset.

Lapsi ei kuitenkaan osannut sulkea oikein pesukoneen luukkuja, joten kissa jumittui heti alkuun pesukoneen kannen väliin.

Lapsen isä ei ollut saanut kissaa irti koneesta, joten paikalle hälytettiin palokunta. Palomiehet käyttivät peltisaksia, joilla pesukonetta saatiin raotettua niin paljon, että kissa pääsi pinteestä. Kalevan mukaan kissa oli koettelemuksen jälkeen kohtuullisen hyvissä voimissa. (IS).

Näitä luetaan!
  1. 1

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  2. 2

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  3. 3

    13-vuotias Dylan katosi jäljettömiin, kallo löytyi metsästä – isä pidätettiin neljä vuotta myöhemmin

  4. 4

    Nainen luuli saavansa postikortteja ”karanneelta” pojaltaan – viimeinen kortti johdatti murhaajan kellariin

  5. 5

    Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

  6. 6

    Tunnistaisitko edes samaksi naiseksi? Miss Plus Size -Marjaana, 34, julkaisi kuvan 29-vuotiaasta itsestään – hätkähdyttävä ero

  7. 7

    Marjakauppias otti Matin tyrmistyksen herättäneet poimijat puhutteluun

  8. 8

    Charlie-vauvan tapaus kuohuttaa – vakavasti sairasta poikaa hoitavaan sairaalaan sataa tappouhkauksia

  9. 9

    Henna Peltonen julkaisi harvinaisen kuvan – poseeraa yhdessä Jessica-tyttärensä, 15, kanssa

  10. 10

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  3. 3

    Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

  4. 4

    Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

  5. 5

    Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

  6. 6

    Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

  7. 7

    Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

  8. 8

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  9. 9

    Tulipunainen hellemassa iskee pian Suomeen – tänne Venäjän lämpö saapuu jo huomenna!

  10. 10

    ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  2. 2

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  3. 3

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  4. 4

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  5. 5

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  6. 6

    TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

  7. 7

    Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

  8. 8

    Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

  9. 9

    Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

  10. 10

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  2. 2

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  3. 3

    13-vuotias Dylan katosi jäljettömiin, kallo löytyi metsästä – isä pidätettiin neljä vuotta myöhemmin

  4. 4

    Nainen luuli saavansa postikortteja ”karanneelta” pojaltaan – viimeinen kortti johdatti murhaajan kellariin

  5. 5

    Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

  6. Näytä lisää