Minja, Miisa

Kotimaa

Ilmailuhallinto tiesi Britannian pommiepäilyistä etukäteen

Julkaistu:

Ilmailuhallinnon turvapäällikön Kauko Lehtisen mukaan heillä oli etukäteen tietoa Britannian pommiepäilyistä. Lehtinen kertoi suojelupoliisin tienneen operaatiosta ja mainitsi Ilmailuhallinnolla ja suojelupoliisilla olevan jatkuvaa keskustelua turvallisuusasioista. Tarkkaa tekopäivää ei kerrottu. Suojelupoliisi kiistää tienneensä Britannian operaatiosta etukäteen.

Lehtisen mukaan toistaiseksi ei suojelupoliisilta ole tullut ohjeita tiukentaa nykyisiä määräyksiä. Sen sijaan Yhdysvaltain liikenneturvallisuusvirasto on antanut omat ohjeensa Yhdysvaltoihin lentäville lentoyhtiöille, muun muassa Finnairille. Käsimatkatavaroina mukaan saa ottaa koneeseen vain passin, lompakon ja lääkkeitä.

Lehtisen mukaan nyt mietitään, riittävätkö nykyiset järjestelmät nestemäisten räjähteiden havaitsemiseen vai tarvitaanko uusia järjestelmiä. Kemikaali-ilmaisulaitteita on olemassa esimerkiksi puolustusvoimilla, ja koirien koulutus on myös yksi vaihtoehto. Lehtisen mukaan tietotaito laitteisiin on olemassa, mutta uusien järjestelmien käyttöönotto vie oman aikansa. Toistaiseksi on kuitenkin täysin auki, millaisiin jatkotoimiin ryhdytään.

"Pommit peräisin
Lähi-idän kriisistä"

Puolustusvoimien räjähdetutkijan Erkki Koveron mukaan nestemäiset räjähteet on kehitetty hyvin pitkälti Lähi-idässä. Nestemäisillä räjähteillä on Koveron mukaan pyritty läpäisemään esimerkiksi Israelin tiukat turvatarkastukset. Kovero totesi perjantaina, että peroksidien räjähtävä ominaisuus sen sijaan on tunnettu kemistien keskuudessa jo sata vuotta.

Kovero arvioi, että Britanniassakin olisivat todennäköisesti olleet käytössä peroksidiräjähteet. Peroksideja on melko helppo hankkia vaikka rautakaupasta, ja se on myös syy Koveron mukaan niiden käyttöön pommeissa.

- Niitä ei havaita perinteisten räjähdeaineiden tunnistamislaitteissa, ja koirat yleensä on koulutettu perinteiselle räjähteille. Jos terroristi yrittää viedä dynamiittipötköä lentokoneeseen, niin kyllä se jossain vaiheessa havaitaan, mutta jos vie vesipulloa, joka on tiukasti kiinni, niin sitä ei välttämättä havaita.

Räjähtävät
herkästi

Nestemäisten pommien valmistaminen onnistuu Koveron mukaan myös kotikonstein. Ne ovat Koveron mukaan erittäin herkkiä ja räjähtämisvaara on suuri jo valmistamisessa. Tämän vuoksi pienikin kipinä tai kuumentaminen voi räjäyttää valmiin räjähteen.

Koveron mukaan käsimatkatavaroiden kieltäminen ei täysin poista ongelmaa, sillä nestemäiset räjähteet tekevät tuhoa myös ruumassa. Niiden sytyttäminen on kuitenkin silloin hankalampaa, ja tällöin niiden käyttö vaatii Koveron mukaan paljon enemmän ammattitaitoa.Salakuljettamista helpottaa Koveron mukaan myös se, että yksi desilitra vastaa yhtä dynamiittipötköä. Lentokoneessa kummallakin saa kohtalokkaan tuhon aikaan.

(IS-STT)

Näitä luetaan!
  1. 1

    Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio edustivat Minnesotassa – täysi konserttisali repesi presidentin murjaisulle

  2. 2

    Suomen elämänlanka voisi katketa kriisitilanteessa – tämä on huonosti tunnettu uhka

  3. 3

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  4. 4

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  5. 5

    ESS: Nainen palasi kotiin ja löysi kuuman asunnon lattialta kuolleet akvaario­kalansa – ex-miehen julma kiusa paljastui

  6. 6

    Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

  7. 7

    Asutko keskimääräistä leveämmin? Katso kotikuntasi asuntojen keskikoko – alueelliset erot valtavia

  8. 8

    Marja Salo ihastui 16-vuotiaana amerikkalaispoikaan – lähti 12 vuotta myöhemmin tämän perään

  9. 9

    Kreikkalaisnaisten surkea huumereissu: 700 euron palkkio jäi saamatta, poliisi seurasi Torniosta Lahteen ja pidätti koko joukon

  10. 10

    Finnairin lento Helsingistä Tokioon palasi takaisin – oli ehtinyt jo Uralin taakse

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  2. 2

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  3. 3

    Kim Jong-un haukkui Trumpia ennen­kuulumattoman rajusti – lue sanasta sanaan: ”Taltutan höppänän tulella”

  4. 4

    Napakympin kadoksissa ollut herra A löytyi myöhään torstai-iltana – neiti X:lle tehdyt oharit voivat johtaa sanktioihin

  5. 5

    Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

  6. 6

    Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

  7. 7

    Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

  8. 8

    Hyvinkään ABC:n räjähdysmäisen palon syy selvisi – tuhot niin suuret, että purkaminen voi olla realismia

  9. 9

    Kuvat: Pariskunta remontoi 360 euron mörskästä upean miljoonakämpän

  10. 10

    Essi Pöysti odottaa kolmatta lastaan – kaksi raskautta päättyi kauheimmalla mahdollisella tavalla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

  4. 4

    Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

  5. 5

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  6. 6

    Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

  7. 7

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  8. 8

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  9. 9

    Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

  10. 10

    Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio edustivat Minnesotassa – täysi konserttisali repesi presidentin murjaisulle

  2. 2

    Suomen elämänlanka voisi katketa kriisitilanteessa – tämä on huonosti tunnettu uhka

  3. 3

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  4. 4

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  5. 5

    ESS: Nainen palasi kotiin ja löysi kuuman asunnon lattialta kuolleet akvaario­kalansa – ex-miehen julma kiusa paljastui

  6. Näytä lisää