Leevi

Kotimaa

Helsinkiläiskrouvin ryöstö on selvittämättä

Julkaistu:

Poliisi toivoo yleisön apua sunnuntaina Helsingin Herttoniemessä tapahtuneen ravintolaryöstön selvittämisessä.

Ilmeisesti kaksi miestä tunkeutui Hiihtäjäntiellä olevaan Herttuan Krouviin sunnuntaiaamuna ennen kello seitsemää.

Miehet sitoivat ravintolassa olleen naissiivoojan kädet ja telkesivät hänet wc-tiloihin. Naisen onnistui irtautua siteistään noin puolen tunnin kuluttua, ja hän hälytti poliisin paikalle. Nainen selvisi tapauksesta vammoitta.

Ryöstäjät veivät ravintolasta erilaisia alkoholijuomia sekä vaalean paloturvakaapin, jossa oli ravintolan toimintaan liittyviä papereita.

Poliisin mukaan miehiä oletetaan olleen kaksi. Ainakin toinen heistä oli pukeutunut tummaan asuun ja tummaan commandopipoon. Mies oli arviolta 30-35-vuotias ja normaalivartaloinen. Toisesta miehestä ei ole tarkkoja tuntomerkkejä.

Tekijät ovat saattaneet siirtää noin 50x50 sentin suuruisen vaalean paloturvakaapin ilmeisesti paikalla odottaneeseen autoon.

Autosta ei ole tarkempaa tietoa.

Poliisi pyytääkin yleisöltä havaintoja mahdollisista autohavainnoista Herttuan Krouvin lähistöltä tekoaikaan.

Poliisi toivoo tietoja myös paloturvakaapista tai Herttuan Krouviin liittyvistä papereista.

Tapaukseen liittyvät tiedot voi ilmoittaa numeroon 09-189 5464 ja virka-ajan jälkeen numeroon 09-189 4002.

(STT)

Näitä luetaan!
  1. 1

    IS SEURAA: Viranomaiset: 13 kuollut ja yli 100 loukkaantunut Barcelonan iskussa

  2. 2

    Poliisi: Kaksi kuollut räjähdyksessä katalonialaisessa talossa – liittyy Barcelonan iskuun

  3. 3

    Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

  4. 4

    Varoitettiinko turisteja Barcelonan iskusta etukäteen? Seiniin ilmestyi uhkaavia maalauksia

  5. 5

    Poliisi pidättänyt kaksi miestä – hänen epäillään liittyvän Barcelonan iskuun

  6. 6

    Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

  7. 7

    Brad Pitt ja Angelina Jolie haastetiin oikeuteen Ranskassa – jättivät miljoonalaskun maksamatta

  8. 8

    Tax freen myymäläpäälliköt paljastavat laivojen hittituotteet – tietyt suosikkimerkit jylläävät kärjessä

  9. 9

    Talk show -legenda on Trumpin parhaita ystäviä – huomasi presidentin käytöksessä hälyttävän muutoksen: ”En tunne enää häntä”

  10. 10

    Tutkija jaotteli parisuhteet viiteen ryhmään – katso, kuuluuko oma liittosi riskiryhmään

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS SEURAA: Viranomaiset: 13 kuollut ja yli 100 loukkaantunut Barcelonan iskussa

  2. 2

    Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

  3. 3

    Näyttelijä aloitti Salkkareissa – katsojat raivostuivat ulkonäöstä: ”Mitä syöttöporsas tekee televisiossa?”

  4. 4

    Turkulainen Jussi kohtasi karmean näyn Ruissalossa – tien laidalla makasi kaksi vainajaa

  5. 5

    Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

  6. 6

    Ampumahiihtokuningas julkaisi kuvan sydänkäyrästään, suomalaisasiantuntija hämillään: ”Täysin uskomatonta”

  7. 7

    Paljaiden rintojen suutelu tv-lähetyksessä aiheutti Suomessa kohun vuonna 2003 – epämiellyttävään hetkeen joutunut Hanna Kinnunen puhuu nyt tapahtuneesta

  8. 8

    Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

  9. 9

    Anna: Huippumalli Angelika Kallio jätti luksuselämän – hänen poikansa tyrmistyi: ”Kuinka voit tehdä tämän minulle!”

  10. 10

    Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

  2. 2

    25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

  3. 3

    Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

  4. 4

    IS SEURAA: Viranomaiset: 13 kuollut ja yli 100 loukkaantunut Barcelonan iskussa

  5. 5

    Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

  6. 6

    Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

  7. 7

    Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

  8. 8

    ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

  9. 9

    Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

  10. 10

    Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    IS SEURAA: Viranomaiset: 13 kuollut ja yli 100 loukkaantunut Barcelonan iskussa

  2. 2

    Poliisi: Kaksi kuollut räjähdyksessä katalonialaisessa talossa – liittyy Barcelonan iskuun

  3. 3

    Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

  4. 4

    Varoitettiinko turisteja Barcelonan iskusta etukäteen? Seiniin ilmestyi uhkaavia maalauksia

  5. 5

    Poliisi pidättänyt kaksi miestä – hänen epäillään liittyvän Barcelonan iskuun

  6. Näytä lisää