Marko, Markus, Markku

Kotimaa

Valikko

Kari Uotille puoli vuotta vankilaa

Salon käräjäoikeus on tuominnut oikeustieteen tohtori Kari Uotin kuuden kuukauden ja 20 päivän ehdottomaan vankeuteen. Interbankin entinen toimitusjohtaja Juha Sorvisto sai puolestaan vuoden ja kuuden kuukauden ehdottoman vankeustuomion.

Kummankin tuomio tuli törkeästä petoksesta Lounais-Suomen Säästöpankin (LSP) luottojärjestelyihin ja varojen siirtoon yhtiöstä toiseen liittyvistä toimista vuonna 1991.

Lisäksi oikeus tuomitsi heidät maksamaan 11,2 miljoonan euron vahingonkorvaukset omaisuudenhoitoyhtiö Arsenal-SSP:lle.

Yksi henkilö tuomittiin kirjanpitorikoksesta 60 päivän ehdolliseen vankeuteen.

Juttuvyyhti tuli vireille vuosina 1994-96. Oikeuskäsittelyn poikkeuksellisen pitkä kesto on hyvitetty tuomioissa lyhentämällä niitä. Kari Uotin tuomiota on myös kohtuullistettu, sillä hän on jo saanut samaan vyyhteen kuuluvista rikoksista kuuden vuoden tuomion. Maksimiaika tällaisessa tapauksessa on seitsemän vuotta.

Jussi Uotin
kaikki syytteet nurin

Jutussa oli tuomittujen lisäksi neljä muuta vastaajaa. Heistä yksi oli Jussi Uoti. Kaikki hänelle luetut seitsemän syytettä törkeistä petoksista ja velallisen epärehellisyyksistä hylättiin vanhentuneina tai toteennäyttämättöminä.

Myös kuusi Kari Uotille luettua vastaavaa syytettä hylättiin samoista syistä.

Poikkeuksellisen
mutkikas juttu

Käräjäoikeudessa tänään loppuun saatu juttu jää suomalaiseen oikeushistoriaan poikkeuksellisen pitkänä ja mutkikkaana. Jutun syyttäjä on vaihtunut kolmeen kertaan, ja juttua on lykätty useaan otteeseen sekä vastaajien että syyttäjien vaatimuksesta.

Vastaajat ovat vaatineet viisi kertaa käsittelystä luopumista vedoten kohtuuttoman pitkään kestoon.

Noin kaksi vuotta venyi sen selvittämisessä, voidaanko muiden rikosten vuoksi Suomeen luovutettua Jussi Uotia ylipäätään syyttää Salossa.

Poikkeuksellista oli myös se, että aivan käsittelyn viime hetkillä Jussi Uoti kutsui todistajakseen silloisen oikeusministerin Johannes Koskisen. Teemana oli rikosten vanhenemista koskeneen lain säätäminen.

Uotin mukaan eduskunta siirsi velallisen epärehellisyysrikosten vanhenemisaikaa lyhentäneen lain voimaantuloa Salossa kesken olleen jutun takia ja puuttui siten tuomioistuinten riippumattomuuteen.

Tuomiolauselma on 600 sivua pitkä. Oikeudessa luettiin vain 40-sivuinen lyhennelmä, jonka läpikäyminen vei nelisen tuntia. Aineistoa jutussa on kertynyt reilut 20 000 sivua. Todisteluvaihe alkoi maaliskuussa 2004 ja kymmenen kuukauden aikaan siihen käytettiin yli 50 päivää.

Urakka ei
vielä ohi

LSP:stä tuli Salon seudun johtava pankki 1980-luvun lopulla fuusioiden kautta. Lyhyessä ajassa pankin luototus kasvoi nopeasti ja se ajautui konkurssiin. Pankkiin liittyvien juttujen urakointi ei vieläkään ole käräjäoikeudessa ohi.

Vain pari tuntia sen jälkeen kun Uoti oli tuomittu Salossa, syyttäjä esitti miehelle lisää vankeutta Helsingissämiehen henkilökohtaiseen konkurssiin liittyvässä rahanpesujutussa. Kihlakunnansyyttäjä Malla Sunell katsoo, että Uoti salasi vuonna 1997 konkurssissaan miljoonien eurojen arvosta velkojille kuuluvaa omaisuutta.

Syyttäjän mukaan teko edellyttäisi sellaisenaan vuosien vankeutta. Uotin aiempien tuomioiden vuoksi rangaistus voi kuitenkin olla korkeintaan muutaman kuukauden mittainen.

Yhdeksälle muulle rahanpesujutun syytetylle Sunell esitti 1-3,5 vuoden ehdottomia tuomioita. Ne tulisivat Uotin omaisuuden piilottelusta.

Osa syyttäjän vaatimuksista lähentelee törkeän kätkemisrikoksen maksimirangaistusta, joka on neljä vuotta vankeutta. Esimerkiksi kauppaoikeuden professorille Ari Huhtamäelle Sunell haluaisi kolmen ja puolen vuoden tuomion sekä viraltapanon.

Katso-lehden entiselle päätoimittajalle Joni Soilalle syyttäjä esittää kolmen vuoden ja kahden kuukauden mittaista tuomiota. Sijoituspalveluyritys FIMin pääomistajalle Seppo Sairaselle Sunell antaisi kaksi ja puoli vuotta vankeutta. Yritykselle syyttäjä on jo aiemmin vaatinut 100 000 euron yhteisösakkoa.

Kaikki syytetyt kiistivät edelleen laittomuudet ja pitivät syyttäjän esittämiä rangaistuksia kohtuuttomina.

Toukokuussa odotetaan tuomiota jutussa, jossa omaisuudenhoitoyhtiö Arsenal-SSP vaatii yli 30 miljoonan korvauksia pankin entiseltä johtajalta, kolmelta luottovaltuutetulta ja kahdeksalta luottoasiakkaalta. (STT)

Näitä luetaan!
  1. 1

    Hirvensalmella maalaistalossa kuolonuhri ja 2 vakavasti loukkaantunutta nuorta – ovat talon asukkaita

  2. 2

    Lapin suurituloisimpiin kuulunutta yrittäjää syytetään suurista veropetoksista – epäillään hävittäneen kirjanpitoa 10 vuoden ajan

  3. 3

    48 miljoonaa lotossa voittanut pariskunta erosi: Aluksi yksinkertaiset suunnitelmat megapotin suhteen – mutta ne muuttuivatkin

  4. 4

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  5. 5

    ISTV:n suora lähetys kello 12: Kuinka tulenarka Pohjois-Korean tilanne oikeasti on?

  6. 6

    Takatalvi iski – katso 13 lukijan kuvaa Etelä-Suomesta

  7. 7

    Näyttelijä Matti Viironen on kuollut

  8. 8

    Viraalihitiksi nousseen videon kuvannut kouvolalaismies sai syytteen yksityis­elämää loukkaavan tiedon levittämisestä

  9. 9

    Tältä Kim Kardashian näyttää ilman kuvankäsittelyä – nautti rantalomasta kuuluisat kurvit pikkubikineissä

  10. 10

    Kaisa Liskin kunnianloukkaussyyte sovittiin 3 vuoden väännön jälkeen: ”Olen tyytyväinen”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  2. 2

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  3. 3

    Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

  4. 4

    Minttu Räikkösen hulppea lapsuudenkoti uima-altaineen myynnissä – 7 huonetta ja 558 000 euron hintapyyntö

  5. 5

    56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

  6. 6

    Osaatko ratkaista puusepän pulman?

  7. 7

    Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

  8. 8

    Presidenttiehdokas Macronin, 39, ja Brigitte-vaimon, 64, ”kielletty rakkaus” – lukiolaispojan ja opettajan suhde järkytti vanhempia

  9. 9

    Syyllistytkö johonkin näistä? Suomalaisten 3 sietämättömintä saunatapaa

  10. 10

    Huippusuosittu tv-tähti erakoitui ja lukittautui kartanoonsa – nähtiin ensimmäistä kertaa julkisuudessa yli kolmeen vuoteen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

  2. 2

    Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

  3. 3

    Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

  4. 4

    Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

  5. 5

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  6. 6

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  7. 7

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  8. 8

    Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

  9. 9

    Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

  10. 10

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Hirvensalmella maalaistalossa kuolonuhri ja 2 vakavasti loukkaantunutta nuorta – ovat talon asukkaita

  2. 2

    Lapin suurituloisimpiin kuulunutta yrittäjää syytetään suurista veropetoksista – epäillään hävittäneen kirjanpitoa 10 vuoden ajan

  3. 3

    48 miljoonaa lotossa voittanut pariskunta erosi: Aluksi yksinkertaiset suunnitelmat megapotin suhteen – mutta ne muuttuivatkin

  4. 4

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  5. 5

    ISTV:n suora lähetys kello 12: Kuinka tulenarka Pohjois-Korean tilanne oikeasti on?

  6. Näytä lisää