Tuukka, Touko

Kotimaa

Valikko

Kultaliikkeen ryöstösaalis löytyi maahan kaivettuna

Julkaistu:

Helsingin Westerbackin kultaliikkeen ryöstösaalis on löytynyt. Rikoskomisario Seppo Sillanpään mukaan noin 120 000 euron arvoiset kellot oli kätketty Ylöjärvelle Pirkanmaalle.

Cartier-, Breitling- ja Eterna-merkkiset arvokellot löytyivät viime viikonloppuna metsästä. Saalis oli piilotettu yhden ryöstäjäksi epäillyn sukulaisten kodin lähelle. Ryöstösaalis oli tarkoitus hakea piilosta myöhemmin.

Ryöstäjiksi epäillyt neljä virolaismiestä ovat vangittuina. Lisäksi kolme muuta teosta epäiltyä virolaista on vangittu Helsingin käräjäoikeudessa poissaolevina.

Yksi heistä odottaa luovutusta Saksasta ja toinen Tallinnasta. Helsingin poliisi tapasi kolmannen epäillyn. Hänet vapautettiin pidätysajan jälkeen. Poliisi uskoo miesten olevan ryöstön teettäjiä tai heidän apureitaan.

Sillanpään mukaan epäillyt ovat mukana järjestäytyneessä rikollisuudessa.

Henkilöautolla ja
bussilla pakoon

Westerbackin kultaliikkeen ryöstö tapahtui helmikuun alussa keskellä kirkasta päivää Helsingin ydinkeskustassa.

Kaksi miestä hyökkäsi sisään Mikonkadulla sijaitsevaan kultakauppaan. Toinen voroista uhkasi paikalla olleita aseella samalla kun toinen rikkoi vasaralla kelloja sisältäneen vitriinin.

Vitriinien rikkomisesta aiheutui noin 10 000-15 000 euron vahingot. Kultakaupassa oli tapahtuman aikaan kolme myyjää ja asiakas.

Tapahtumat saivat lisää dramatiikkaa, kun tekijät lähtivät juoksujalkaa pakenemaan Vanhalle Kauppakujalle. Kaksi ryöstön silminnäkijää lähti vorojen perään, jolloin pakenijat ampuivat pelotukseksi ilmaan.

Ryöstäjien pako jatkui Mannerheimintien suuntaan Pohjois-Esplanadille, missä miehet hyppäsivät Opel Vectra -henkilöautoon. Ryöstäjiä odotti kaksi miestä.

Sillanpään mukaan kahden miehen matka jatkui Helsingistä henkilöautolla Lohjalle. Kaksi muuta matkasi myöhemmin perässä bussilla.

Ryöstöase on
yhä kateissa

Epäillyistä kaksi jäi kiinni jo ryöstöiltana Lohjalla ja kaksi seuraavana päivänä Turun lentokentällä.

Ennen kiinnijäämistään miehet olivat soittaneet sukulaismiehelle Tampereelle, joka oli kuljettanut epäillyt Helsingin kautta Ylöjärvelle, jossa ryöstösaalis oli piilotettu. Vuorokautta myöhemmin sukulainen kuljetti samaiset kaksi miestä Ylöjärveltä Turkuun, jossa poliisi sai heidät kiinni. Miehet yrittivät livahtaa Tallinnaan.

Teossa käytetty ase on edelleen kateissa, mutta ruutisavukokeet ovat osoittaneet yhden tekijöistä laukaisseen aseen ryöstöpaikalta pakenemisen jälkeen. Aseen olinpaikasta ei Sillanpään mukaan ole mitään tietoa.

Syytteen nostamisen määräaika on tämän kuun lopussa.

(STT)

Näitä luetaan!
  1. 1

    Brittilehdet julkaisivat kuvia Manchesterin pommimieheksi epäillystä Salman Abedista

  2. 2

    Myyntimies pyöritti kahdeksaa tyttöystävää vaimon selän takana – yksityisetsivä paljasti touhut

  3. 3

    Nämä kuvat Kimi Räikkösestä eivät unohdu – teki täysin poikkeuksellisen ratkaisun

  4. 4

    Äiti luotti laskujensa hoidon pojalleen – törkeä rikos ilmeni vasta kuolinpesänjaossa

  5. 5

    Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvasa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

  6. 6

    Kieltäytyikö Melania Trump jo toistamiseen miehensä tarjoamasta kädestä valtiovierailulla?

  7. 7

    Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

  8. 8

    KP: Toimitusjohtaja Aimo Korte on kuollut – menehtyi auto-onnettomuudessa Venäjällä

  9. 9

    Lehti: Tällainen oli Manchesterin terroristin pirullinen pommi: ”Kuin sata luotia kerralla”

  10. 10

    Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

  3. 3

    Sky News: Konsertissa ollut nainen ihmetteli vierellään olleen henkilön epäilyttävää käytöstä ennen räjähdystä

  4. 4

    Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

  5. 5

    Kuvat: Kaunis olympiakultamitalisti keimaili ilkosen alasti tosi-tv:ssä – vaihtoi urheilun mallintöihin

  6. 6

    Tästä kuvasta tuli hetkessä Manchesterin tragedian symboli

  7. 7

    Älä usko näitä tietoja – 6 huijausta Manchesterin iskusta

  8. 8

    Koskettava kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista leviää – Manchesterin pelastajien työn symboli

  9. 9

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  10. 10

    Joen kojelautakamera tallensi räjähdyksen – mies odotti autossa rakkaitaan keikalta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  3. 3

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  4. 4

    Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

  5. 5

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  6. 6

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  7. 7

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  8. 8

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  9. 9

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  10. 10

    Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Brittilehdet julkaisivat kuvia Manchesterin pommimieheksi epäillystä Salman Abedista

  2. 2

    Myyntimies pyöritti kahdeksaa tyttöystävää vaimon selän takana – yksityisetsivä paljasti touhut

  3. 3

    Nämä kuvat Kimi Räikkösestä eivät unohdu – teki täysin poikkeuksellisen ratkaisun

  4. 4

    Äiti luotti laskujensa hoidon pojalleen – törkeä rikos ilmeni vasta kuolinpesänjaossa

  5. 5

    Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvasa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

  6. Näytä lisää