Miia, Mira, Mirva

Kotimaa

Valikko

Poliisi epäilee muutamaa ihmistä makasiinipalosta

Poliisi epäilee muutamaa ihmistä VR:n makasiinien sytyttämisestä. Joukossa ovat yhä kaksi alle 15-vuotiasta poikaa, jotka virkavalta tavoitti viime viikolla. Muut epäillyt ovat täysi-ikäisiä.

Rikosylikomisario Kari Tolvanen on palon tutkinnasta varsin vaitonainen. Hän kertoo, että epäiltyihin on kohdistettu pakkokeinoja muttei suostu tutkinnallisiin syihin vedoten tarkentamaan, onko kyse esimerkiksi pidätyksistä. Ketään ei ole ainakaan vangittu.

Tolvanen ei hiisku myöskään palon syttymispaikasta tai -ajasta. Hänen mukaansa ne ovat asioita, jotka ovat vain poliisin ja sytyttäjän tai sytyttäjien tiedossa.

Makasiinit tuhoutuivat rajussa tulipalossa pari viikkoa sitten. Koska liekkimerta oli katsomassa tuhansia ihmisiä, poliisi on saanut runsaasti kuva- ja videomateriaalia tapahtumasta. Tolvasen mukaan yli tuhat valokuvaa ja satojen tuntien videoaineisto ovat olleet suureksi avuksi tutkinnassa.

- Kuvamateriaalin avulla voimme sulkea pois ihmisiä epäiltyjen listalta.

Parisataa ihmistä on ollut poliisin juttusilla paloon liittyen, ja viittäkymmentä on kuulusteltu. Nyt poliisi kaipaa yhteydenottoa niiltä, jotka olivat ennen paloa sisällä rakennuksissa ja ottivat kuvia ja jotka eivät ole vielä puhuneet poliisin kanssa.

- Haluamme yhteyden näihin henkilöihin, vaikka heillä ei olisi mitään havaintoja sytyttäjästä. Jo tieto siitä, ettei ole havaintoja, voi olla meille äärimmäisen tärkeä, Tolvanen kertoo.

Mellakkaepäiltyjä
yhä kymmeniä

Palon ohella poliisi tutkii yhä aktiivisesti vapun väkivaltaista mellakkaa makasiineilla. Rikoksista epäiltyjä on kaikkiaan kymmeniä, joista poliisi on tavoittanut parikymmentä. Kateissa sen sijaan on muun muassa henkilö, joka heitti 11-kiloisen nestekaasupullon makasiinien pihalla olleeseen nuotioon.

Tolvasen mukaan näyttää siltä, ettei mellakka ollut ennalta sovittu. Pikemminkin se muuttui suunnitelmalliseksi paikan päällä, kun muutamia johtohahmoja nousi esiin. Myös alueelta löytyneet polttopullot oli koottu makasiineilla olleista tarpeista.

Mellakalla ja palolla ei ole ilmennyt olevan yhteyttä toisiinsa. (STT)

Makasiinien tuhopoltto

Makasiinien purkutyöt alkoivat

Näitä luetaan!
  1. 1

    Teekkarijäynä päättyi pankinjohtajan ryöstöhälytykseen – ”Kaikkea ei ole mietitty loppuun asti”

  2. 2

    Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

  3. 3

    Muistatko lapsitähti Aaron Carterin? Luisevat kuvat 29-vuotiaasta laulajasta järkyttivät fanit – avautui sairaudestaan julkisesti

  4. 4

    Ferrari löysi vian Kimi Räikkösen autosta – iso remontti yöllä ennen aika-ajoja

  5. 5

    Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

  6. 6

    Kirkkopäivien mainoskampanja pahasti metsään – alusvaatekuva vedettiin pois anteeksipyyntöjen saattelemana

  7. 7

    Maailmanmestari Jacques Villeneuve muutti kantaansa Kimi Räikkösestä

  8. 8

    Jari Lindström kertoo HS:lle hetkestä, jolloin kaksi ministerisalkkua vei sairaalaan: Aivoinfarkti oli lähellä

  9. 9

    Kuvat kertovat: Näin paljon Sofia Belórfin ulkonäkö on muuttunut 7 vuodessa – missikaunottaresta fitnessmestariksi

  10. 10

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

  2. 2

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  3. 3

    Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

  4. 4

    Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

  5. 5

    Surkea sää Suomenlahdella – Silja Symphony joutui hinattavaksi

  6. 6

    Kokoomuskonkari täräyttää: Tarja Halonen asettumassa ehdolle presidentinvaaleissa: ”Hänellä on jokin päämäärä”

  7. 7

    Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

  8. 8

    Anthony Joshua tyrmäsi Vladimir Klitshkon uskomattomassa ottelussa – IS seurasi

  9. 9

    Kova tuuli paiskasi hotellin kokoisen rakennelman nudistirannalle Aurinkorannikolla – Suomalainen Jenni kuvasi oudon laitteen

  10. 10

    Vapaaottelun suomalainen huippulupaus koki shokkityrmäyksen – Makwan Amirkhani riensi kehään lohduttamaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  2. 2

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  3. 3

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  4. 4

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  5. 5

    Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

  6. 6

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  7. 7

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  8. 8

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  9. 9

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  10. 10

    Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Teekkarijäynä päättyi pankinjohtajan ryöstöhälytykseen – ”Kaikkea ei ole mietitty loppuun asti”

  2. 2

    Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

  3. 3

    Muistatko lapsitähti Aaron Carterin? Luisevat kuvat 29-vuotiaasta laulajasta järkyttivät fanit – avautui sairaudestaan julkisesti

  4. 4

    Ferrari löysi vian Kimi Räikkösen autosta – iso remontti yöllä ennen aika-ajoja

  5. 5

    Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

  6. Näytä lisää