Armas

Kotimaa

Valikko

Huhtiniemestä löytyi kaksi uutta vainajaa

Lappeenrannan Huhtiniemestä on löydetty yhteensä 13 vainajaa kolmesta eri haudasta. Haudoista löytyi myös useita pronssi- ja hopeariipuksia, neljä luunappia ja kangaspaloja.

Suuren joukkohaudan viereisistä haudoista löydetyt vainajat ovat todennäköisesti miehiä. Haudat sijaitsevat parin metrin päässä suuremmasta haudasta.

Löytöjen iästä ei vielä ole tietoa. Alkuperätiedot tarkentuvat vasta joulukuun loppupuolella. Korulöydöt ja kankaanpalat ovat tutkittavina Suomen kansallismuseossa.

Vainajien kuolemansyyntutkintaa johtava Krp:n ylikomisario Olli Töyräs sanoo, että maallikon silmin joissakin koruissa on nähtävissä ortodoksisia symboleja.

- Olivatpa vainajat keitä tahansa, niin Huhtiniemen tarina ei tähän lopu, vaan tästä se oikeastaan vasta alkaa, ennustaa Töyräs.

Kaivausten jatkumisesta keväällä on ollut puhetta, mutta mitään päätöksiä ei vielä ole tehty.

Lisäkaivausten rahoituksesta on jo olemassa suunnitelmia. Opetusministeriö selvittelee, millaisia mahdollisuuksia esimerkiksi Suomen Akatemialla ja yksityisillä säätiöillä on tukea jatkokaivauksia.

Löydettyjen vainajien tutkiminen tehdään Helsingin yliopiston oikeuslääketieteellisessä laitoksessa. Professori Helena Ranta ei kerro, missä vaiheessa luututkimukset nyt ovat, mutta hän vahvistaa, että vainajien yksilölliset tutkimusmääräykset ovat olemassa.

Hyviä viitteitä,
sanoo arkeologi

Arkeologian professori Mika Lavento uskoo, että Huhtiniemen esinelöydöt paljastavat, mihin aikakauteen vainajat kuuluvat. Hän sanoo, että joukkohaudan tutkimusryhmällä on nyt hyviä viitteitä siitä, onko vainajilla mitään tekemistä vuoden 1944 tapahtumien kanssa.

Lavento korostaa kuitenkin, etteivät löydöt suoralta kädeltä sulje pois mitään vaihtoehtoja, joita vainajien alkuperästä on esitetty.

Tutkimusryhmän tehtävänä oli selvittää, onko Huhtiniemessä joukkohautaa ja mitä sukupuolta vainajat ovat.

- Tiedämme nyt näiden asioiden lisäksi myös sen, mistä on odotettavissa lisää vainajia. Niitä on muuallakin Lappeenrannan ympäristössä. Olemme myös sulkeneet pois muutamia kohteita, joissa on oletettu olevan vainajia, hän kertoo.

Esineet hyvin
tyypiteltävissä

Haudasta löytyneiden esineiden iänmäärityksessä typologia eli esineen ulkonäkö on tärkeä työkalu.

Lavento ei vielä sano, onko esimerkiksi Huhtiniemen koruissa viitteitä ulkomaisesta tai uskonnollisesta alkuperästä.

- Kun ne on nostettu maasta, ne on pyritty pitämään siinä tilassa kuin ne olivat eli niitä ei ole puhdistettu, hän täsmentää.

Lavennon mukaan löydöt voidaan tyypitellä kohtalaisen hyvin ja niillä on oma elinkaari. Valmistus alkaa tiettynä ajankohtana ja päättyy tiettynä ajankohtana. Parhaassa tapauksessa voidaan sanoa, mikä työpaja ne on tehnyt.

Materiaalivalinta ei sen sijaan välttämättä kerro mitään siitä, kuinka vanhoista esineistä on kyse. Pronssi esimerkiksi on edelleen käytössä oleva metalli, vaikka sen käyttö alkoi jo 4500 vuotta sitten.

Haudasta löytyneiden luunappien ikää voidaan tutkia esimerkiksi radiohiilianalyysin avulla. Vielä ei vielä voida sanoa, riittääkö tai soveltuuko hautalöytöjen näytemateriaali tähän.

Nappien ulkonäkö ja muotoilu sen sijaan antavat viitteitä siitä, millä alueella löydettyjä esineitä on käytetty, milloin ne olivat käytössä ja millaiseen vaatetukseen ne liittyivät.

(STT)

Näitä luetaan!
  1. 1

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  2. 2

    Täällä asuvat Suomen tyytyväisimmät asukkaat – listalla uusi kärkikunta

  3. 3

    Leo Komarov teki kiistanalaisen sopimuksen – ura Leijonissa vaakalaudalla

  4. 4

    Salatuissa elämissä synkkä kohtaus: Äiti ja tytär hukuttautuivat mereen – fanit kauhistuivat suosikkihahmon kuolemasta

  5. 5

    Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

  6. 6

    Charlize Theronin erittäin antava kaula-aukko sai kamerat räpsymään – napaan asti uurrettua dekolteeta ei voinut olla katsomatta

  7. 7

    Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

  8. 8

    James Cookin 250 vuotta vanhaa liiviä ei saatu myytyä huutokaupassa – ”Tällainen löytö tulee vastaan kerran elämässä”

  9. 9

    Vastanäyttelijän ulkonäkö ei kelvannut Emmerdale-kaunottarelle: Uhkasi lähteä sarjasta – ”Ei tarpeeksi komea”

  10. 10

    Testaa, kuinka hyvin pärjäisit suosikkikisassa – pelaa IS:n Heikoin lenkki -visaa!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  2. 2

    Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

  3. 3

    Salainen laatuvirhe paljastui omakotitalosta – lattiakaivon hinnaksi tuli lähes 40 000 euroa

  4. 4

    Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

  5. 5

    "Ei kai alapää ole hygieenisempi?" – julkisessa saunassa sattunut tapaus kuohuttaa taas HS:n mielipideosastossa

  6. 6

    Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

  7. 7

    Jättimäinen tulipalo Vantaalla Kehä III:n tuntumassa, sammutustyöt kestävät koko päivän – ”Liikennettä haittaavaa savunmuodostusta”

  8. 8

    Äiti kysyi, mistä uudet farkut kiristävät? 4-vuotiaan pojan ronski vastaus huvittaa

  9. 9

    Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

  10. 10

    Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  2. 2

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  3. 3

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  4. 4

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  5. 5

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  6. 6

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  7. 7

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  8. 8

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  9. 9

    Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

  10. 10

    Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  2. 2

    Täällä asuvat Suomen tyytyväisimmät asukkaat – listalla uusi kärkikunta

  3. 3

    Leo Komarov teki kiistanalaisen sopimuksen – ura Leijonissa vaakalaudalla

  4. 4

    Salatuissa elämissä synkkä kohtaus: Äiti ja tytär hukuttautuivat mereen – fanit kauhistuivat suosikkihahmon kuolemasta

  5. 5

    Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

  6. Näytä lisää