Oliver, Olivia, Oiva

Kotimaa

Valikko

Tehy-kiistaan ei ole saatu sovintoesitystä

Julkaistu: , Päivitetty:

Tehyn puheenjohtajan Jaana-Laitinen-Pesolan mukaan tunnelma sovittelulautakunnan johdolla käytävissä neuvotteluissa on ollut "ok".

Neuvottelut ovat parhaillaan käynnissä ja jatkuvat todennäköisesti myöhään sunnuntai-iltaan asti. Kaikki osapuolet ovat viestittäneet, että ratkaisua kiistaan haetaan nyt todella vakavasti.

Syntyykö sopu tänään?

- Sitä en osaa, enkä uskalla sanoa. Toivon, että sopuun päästäisiin, IS:n neuvottelutauolta tavoittama Tehy-pomo sanoi.

Hänen mukaansa Tehy on valmis jatkamaan neuvotteluja vielä huomennakin sairaanhoitajien ja kuntatyönantajan palkkakiistan ratkaisemiseksi.

- Aikaa on, hän sanoi.

Hallitusryhmien osapuolet olivat koolla aamupäivällä. Laitinen-Pesolan tiedossa ei ollut, että hallituksen suunnalta olisi tullut jotain uutta neuvottelupöytään.

Neuvottelut jatkuvat parhaillaan valtakunnansovittelijan toimistossa Helsingin Bulevardilla. Niitä käydään sekamuotoisesti. Tämä tarkoittaa, että välillä osapuolet neuvottelevat pienryhmissä ja välillä kaikki ovat saman pöydän äärellä.

Iltapäivällä kesken neuvottelujen Tehyn edustajat kokoontuivat noin tunniksi omaan neuvonpitoonsa.

Tehy-kiistan osapuolet kokoontuivat valtakunnansovittelijan toimistolle jo puolilta päivin vakavissa tunnelmissa. Jaana Laitinen-Pesola tyytyi tuolloin arvioimaan, että tilanne on hyvin vakava.

Jos sopua ei synny, irtisanoutuneet hoitajat ovat huomenna viimeistä päivää töissä.

Valtakunnansovittelija Juhani Salonius pitää hoitajaliitto Tehyn työtaistelun alkamista todennäköisenä. Osapuolten näkemysero palkankorotuksista on hänen mukaansa merkittävä.

Suuri määrä potilasturvatyöhön tarvittavia hoitajia on yhä tavoittamatta.

Kunta-alan työmarkkinajohtaja Markku Jalonen sanoo, että työnantaja on tullut Tehyä vastaan sairaanhoitajien palkkakiistassa.

­- Olemme yrittäneet liikkua ja hakea ratkaisua, Jalonen sanoi IS:lle.

Sitä, onko vastapuoli tullut vastaan, Jalonen ei suostunut kommentoimaan.

Laitinen-Pesola tyytyi toteamaan vain, että "tilanne on vakava".

Laitisen ja Jalosen jälkeen neuvottelupaikalle tullut valtakunnansovittelija Juhani Salonius ei suostunut lausumaan mitään. Hänen ilmeestään saattoi päätellä, että tilanne on vakava.

Kuulemiskirjeet ja työhön määrääminen

- Potilasturvatyöhön valittuja hoitajia lähestytään kirjeitse joko työpaikoilla ja kotiosoitteissa.

- Kirjeet jaetaan henkilökohtaisesti, ja ne täytyy kuitata saaduksi.

- Ensin lähetetään kuulemiskirje, johon on 24 tuntia aikaa vastata. Jos vastausta ei kuulu, se tulkitaan suostumukseksi ja sen jälkeen lähetetään työhönmääräämiskirje.

- Velvoitetyöstä kieltäytyneen perustelut tutkii lääninhallitus.

- Ensisijainen peruste kieltäytymisestä on sairaus, josta on lääkärintodistus.

- Toinen mahdollinen peruste on, että ollaan matkalla, joka kestää yli tiistain. Varattu matka ei kelpaa.

- Perusteeton kieltäytyminen johtaa uhkasakkoon.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Vesistö kirkastettiin 200 tonnilla kemikaalia – Sukeltajat hämmentyivät: Littoistenjärvi taas täysin samea

  2. 2

    Nainen talutti tiikerin häkkiin eläintarhassa – kissapeto kävi kiinni ja tappoi

  3. 3

    Mitä on tapahtunut Tiger Woodsille? Ratista kärynnyttä tähteä tuskin tunnistaa pidätyskuvasta

  4. 4

    Mies korkkasi oluen – talo räjähti alta

  5. 5

    Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

  6. 6

    Mieskolmikko muilutti, ryösti ja virtsasi päälle – uhri jäi alasti öiselle hiekkamontulle 16 asteen pakkaseen

  7. 7

    Dramaattiset yksityiskohdat prinsessa Dianan hautajaisista vuotivat julkisuuteen – väliaikainen ruumishuone, tapahtuma salattiin prinsseiltä

  8. 8

    Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

  9. 9

    Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

  10. 10

    Raju ukkosmyrsky Moskovassa: ainakin 13 kuollut

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

  2. 2

    Mittava poliisioperaatio Länsisatamassa – poliisi etsii vaarallista henkilöä

  3. 3

    Mallikaunotar ja menestynyt bisnesnainen päätyi osaksi miljardöörin tosielämän haaremia – mykistävät yksityiskohdat: 11 vaimoa nautintoja varten

  4. 4

    Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

  5. 5

    Laskuvarjo ei auennut – tuhannet todistivat karmeaa onnettomuutta laivaston näytöksessä New Yorkissa

  6. 6

    Kuva leviää: Miehen lahja tyttöystävälle meni aivan penkin alle – huomaatko nolon ongelman?

  7. 7

    Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

  8. 8

    Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

  9. 9

    Velkavankeuteen joutunut thaipoimija Bunruay, 54, vaatii oikeutta Kainuussa: ”Joka viikko 3 koronkiskuria tuli pickupilla kotiimme”

  10. 10

    Muiskis! Pysäyttävän kaunis ruhtinatar Charlene onnitteli Kimi Räikköstä – jäämiehen ilme kertoo kaiken

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  3. 3

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  4. 4

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  5. 5

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  6. 6

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  7. 7

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  8. 8

    Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

  9. 9

    Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

  10. 10

    Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Vesistö kirkastettiin 200 tonnilla kemikaalia – Sukeltajat hämmentyivät: Littoistenjärvi taas täysin samea

  2. 2

    Nainen talutti tiikerin häkkiin eläintarhassa – kissapeto kävi kiinni ja tappoi

  3. 3

    Mitä on tapahtunut Tiger Woodsille? Ratista kärynnyttä tähteä tuskin tunnistaa pidätyskuvasta

  4. 4

    Mies korkkasi oluen – talo räjähti alta

  5. 5

    Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

  6. Näytä lisää