Reija

Kotimaa

Kaksi nuorta kuoli ja kaksi loukkaantui rajussa ulosajossa

Julkaistu:

Teini-ikäinen porilaispoika ja kaksikymppinen porilaisnainen kuolivat rajussa ulosajossa Porissa lauantai-iltana. Autosta hengissä selvinneet kolmikymppinen porilaismies ja kaksikymppinen porilaisnainen vietiin hoidettaviksi Satakunnan keskussairaalaan.

Poliisin tietojen mukaan loukkaantuneilla ei ole hengenvaaraa. Molemmat olivat hoitoon kuljetettaessa tajuissaan.

Turma sattui Kyläsaaressa iltakymmenen jälkeen. Auto oli ajanut Kylänsaarentietä keskustan suunnasta kohti Pihlavaa, kun se suistui tietä noin 200 metriä Kyläsaaren koulun jälkeen.

Vain hetkeä aiemmin auto oli ohittanut suurella nopeudella edellään ajaneen auton. Arvioiden mukaan suistuneella autolla oli ollut tuolloin vauhtia yli sata kilometriä tunnissa 50 kilometrin nopeusrajoitusalueella.

Jonkin matkaa ohituksen jälkeen henkilöauto suistui tieltä vasemmalle, törmäsi siltarumpuun ja siitä edelleen ilmalennon jälkeen sähköpylvääseen, joka meni poikki. Auto pyöri ennen tömäystä useita kertoja ympäri ja pysähtyi lopulta kyljelleen koivikkoon.

Kuski ajoi humalassa
ja ilman korttia

Ylikomisario Jouko Mäkirannan mukaan törmäyksessä kuolleet istuivat apukuljettajan paikalla sekä takapenkillä apukuljettajan takana. He kuolivat heti. Apukuljettajan paikalla istunut nuorimies oli 17-vuotias ja hänen takanaan ollut nainen 27-vuotias$$.

Poliisi epäilee 31-vuotiasta autonkuljettajaa törkeästä rattijuopumuksesta. Kuljettajalla ei ollut voimassa olevaa ajokorttia. Häntä syytetään myös törkeästä kuolemantuottamuksesta ja törkeästä liikenteenvaarantamisesta.

Luvallisessa käytössä ollut vuoden 2003 mallia oleva henkilöauto vaurioitui ulosajossa korjauskelvottomaksi. Onnettomuushetkellä ilma oli kirkas ja tienpinta kuiva. (STT)

Näitä luetaan!
  1. 1

    Venäläismedia: Hurja tilanne tallentui videolle – armeijan helikopteri ampui kohti siviilejä Venäjän Zapad-harjoituksessa

  2. 2

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  3. 3

    Suuri poliisioperaatio Jalasjärven Koskuessa – Omakotitalosta löytyi haavoittunut nainen ja pihasta kuollut mies

  4. 4

    VM: Hallituksen budjetti leikkaa 37 euroa pienituloisimmilta – rikkaille satoja euroja lisää

  5. 5

    Pikkuruisissa minishortseissa rullaluisteleva mies on päivystänyt Helsingin kaduilla jo 21 vuotta – pitää itseään supersankarina

  6. 6

    Lääkäri kertoo: Oletko aina torjunut päätäit väärin? Näin syöpäläisistä pääsee helposti eroon

  7. 7

    HS: Tuomittu lastenraiskaaja iski jälleen – uhri 12-vuotias tyttö

  8. 8

    Saksalainen sukellusvene löytyi Pohjanmerestä – kätkee sisäänsä synkän historian

  9. 9

    Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

  10. 10

    Viranomainen varoittaa Apple-huijauksesta – tällaiseen on haksahtanut jo tuhansia suomalaisia

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  3. 3

    Tältä Krista Kosonen näytti teininä – sopimattomat vaatteet huvittavat jälkeenpäin: ”90% enkeli”

  4. 4

    Näitkö tämän pizzataksin? Soita hätänumeroon!

  5. 5

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  6. 6

    Pitävätkö Touko Aallon kommentit turvapaikkapolitiikasta paikkansa? Viranomaiset vastaavat

  7. 7

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  8. 8

    Lionel Messi myi autonsa Petteri Koposelle – futistähden viesti auton kunnosta huvitti suomalaista

  9. 9

    Tolppakamera räpsähti – syyttäjä päätti olla nostamatta syytettä auton omistajaa vastaan

  10. 10

    HS: Tuomittu lastenraiskaaja iski jälleen – uhri 12-vuotias tyttö

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

  4. 4

    Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

  5. 5

    Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

  6. 6

    Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

  7. 7

    Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

  8. 8

    Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

  9. 9

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  10. 10

    Jari Sillanpään fanit järkyttyivät laulajan huume-epäilystä – rajua tilitystä Facebookissa: ”Nyt meni kuppi nurin”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Venäläismedia: Hurja tilanne tallentui videolle – armeijan helikopteri ampui kohti siviilejä Venäjän Zapad-harjoituksessa

  2. 2

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  3. 3

    Suuri poliisioperaatio Jalasjärven Koskuessa – Omakotitalosta löytyi haavoittunut nainen ja pihasta kuollut mies

  4. 4

    VM: Hallituksen budjetti leikkaa 37 euroa pienituloisimmilta – rikkaille satoja euroja lisää

  5. 5

    Pikkuruisissa minishortseissa rullaluisteleva mies on päivystänyt Helsingin kaduilla jo 21 vuotta – pitää itseään supersankarina

  6. Näytä lisää