Teijo

Kotimaa

Valikko

Odottajat tuskastuivat Helsinki-Vantaalla ontuvaan tiedonkulkuun

Odottavan aika kävi tuskastuttavan pitkäksi Helsinki-Vantaan lentokentällä, kun lento Thaimaahan myöhästyi lopulta miltei vuorokauden.

Heikki Tynkkynen Keravalta moitti puutteellista tiedottamista. Lisäksi tilanteen organisoimisessa olisi hänen mielestään ollut parantamisen varaa.

- Luulisi, että täällä osattaisiin reagoida tällaiseen paremmin, kun näitä myöhästymisiä kuitenkin sattuu varmaan kerran viikkoon.

Rähisemään lomalle lähtijät eivät kuitenkaan ryhtyneet. Helena Tynkkysen mukaan ihmiset suhtautuivat tilanteeseen yllättävän hyvin. Hän ei huomannut odottelijoissa kuin sanallista hermostumista.

Sirpa Kantonen Tuusulasta sanoo kuitenkin, että lapsilta meinasi päästä itku, kun tieto lennon myöhästymisestä tuli.

- Vuosi kuitenkin ollaan odoteltu reissua.

Lähtöportilla seissyt hämeenlinnalainen Satu Vartiainen sanoi, ettei edelleenkään uskalla luottaa siihen, että lähteekö kone todella.

-Vai tullaanko kuitenkin kohta takaisin.

Mäntsäläläinen perheenäiti Jenni Heikkonen moitti niin ikään tiedonkulun kankeutta.

- Oltaisiin kaivattu informaatiota, mitä on tapahtunut ja missä kone on. Ja myös tietoa siitä, että miten tulee toimia ja mitä pitäisi tehdä.

Heikkosen 4-vuotias Viivi-tytär löysi tekemistä pitkän odotuksen aikana. Apu pitkästymiseen löytyi leikkinurkkauksesta.

- Ollaan ajeltu maastoautolla.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

  2. 2

    Sääkartta loimuaa vaarallisen myrskyn varoituksista – Juha Föhr: ”Helsingissäkin voi tulla ihan reilusti lunta ”

  3. 3

    Ökynuorten luksusfestivaalista tuli katastrofi: järjestelyt pettivät pahoin – vieraat järkyttyivät telttamajoituksesta ja villieläimistä

  4. 4

    Muistatko tenniksen superparin? Tältä Andre Agassi ja Steffi Graf näyttävät nyt

  5. 5

    15-20 maahanmuuttajan joukkotappelu Lahdessa – välejä selviteltiin nyrkein ja vöin

  6. 6

    Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

  7. 7

    Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

  8. 8

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  9. 9

    Muistatko 80-luvun povipommi Sabrinan? 49-vuotias italialaiskaunotar on yhä häikäisevä ilmestys – fanit ylistävät: ”Mamma mia!”

  10. 10

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  2. 2

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  3. 3

    Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

  4. 4

    Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

  5. 5

    Sofia Belórf sinkkuhuumassa – iloitsee, että ei saanut Niko Nousiaisen kanssa lapsia: ”Silloin en olisi eronnut”

  6. 6

    NHL-pelaaja kieltäytyi MM-Leijonista vammaan vedoten – todelliset syyt pelaajakatoon paljon raadollisempia

  7. 7

    Mies vei tavarataloon 22 000 euroa muovikassissa – oletti rahojen päätyvän tulevalle morsiamelleen

  8. 8

    Tämän nimisillä miehillä on Suomessa 266 täyskaimaa

  9. 9

    Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

  10. 10

    Tuhannen tölkin olutpaketti muuttui vitsistä todeksi – menekki yllätti panimon täysin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  2. 2

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  3. 3

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  4. 4

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  5. 5

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  6. 6

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  7. 7

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  8. 8

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  9. 9

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  10. 10

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

  2. 2

    Sääkartta loimuaa vaarallisen myrskyn varoituksista – Juha Föhr: ”Helsingissäkin voi tulla ihan reilusti lunta ”

  3. 3

    Ökynuorten luksusfestivaalista tuli katastrofi: järjestelyt pettivät pahoin – vieraat järkyttyivät telttamajoituksesta ja villieläimistä

  4. 4

    Muistatko tenniksen superparin? Tältä Andre Agassi ja Steffi Graf näyttävät nyt

  5. 5

    15-20 maahanmuuttajan joukkotappelu Lahdessa – välejä selviteltiin nyrkein ja vöin

  6. Näytä lisää