Petri, Pekka, Petra

Kotimaa

Valikko

Uskova ihminen ei matkusta jouluksi Israeliin

Julkaistu:

Vahvasti hengellisesti orientoinut ihminen ei lähde Suomesta jouluksi Jerusalemiin, koska aito joulun tunnelma löytyy kotimaasta, kertoo Israeliin tilausmatkoja järjestävän Toiviomatkojen toimitusjohtaja Tapani Oksanen.

Toiviomatkat on tehnyt tilauslentomatkoja maahan yli 30 vuoden ajan. Oksasen mukaan viimeisten kymmenen vuoden aikana heidän tilauslennoillaan ei ole matkustettu Israeliin jouluksi.

1990-luvulla Toiviomatkat järjesti huippusesongin aikana 3 viikottaista tilauslentoa määränpäänä Tel Aviv. Joulu uskontojen pyhässä kaupungissa oli tällöinkin vain pienen joukon suosiossa.

Myöhemmin syksyn 2000 intifadan ja sitä seuranneiden levottomuuksien vuoksi matkailu väheni rajusti. Oksanen kuitenkin arvioi, että Israeliin matkustaminen on loivasti kasvussa.

- Hengellisen turismin kohdalla ei kuitenkaan ole tapahtunut muutosta, vaikka matkustamisen määrä on muuttunut.

Tulevana keväänä vajaat 2 000 matkustajaa lentää maahan yrityksen tilauslennoilla, johon kuuluu kiertomatka Jerusalemista ja Tiberiaan.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Mafioso Sonny Franzese, 100, vapautui 50 vuoden istumisen jälkeen – elämää kuorruttivat stripparit, porno ja maailmantähdet

  2. 2

    Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

  3. 3

    Kasa käpyjä, 5 € – Lauralla paloi pinna naurettaviin hintoihin: ”Köyhällä ei ole varaa kirppistellä”

  4. 4

    Nyt puhuu Lontoon terrori-iskun sankaripoliisi – taisteli kolmea veitsimiestä vastaan vastaan pelkällä pampulla

  5. 5

    Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

  6. 6

    Kannabiskasvattaja luuli keksineensä nokkelan piilon Joensuussa – ”ratamestarin erikoinen”

  7. 7

    Mies avautuu saunakyttääjistä: ”Enpä ole ikinä noussut alasti lauteille ilman, että naiset olisivat mittailleet varustustani”

  8. 8

    Vakavasti palanut Juhani Palmu herätettiin nukutuksesta – yhdeksän varvasta amputoitu

  9. 9

    AL: Poliisiauto varastettiin aseella uhaten Pirkkalassa – poliisit ampuivat omaa autoaan

  10. 10

    Oletko mennyt liian pitkälle? 9 merkkiä, jotka kertovat henkisestä pettämisestä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

  2. 2

    Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

  3. 3

    17-vuotias tyttö kuoli benji-turmassa kielimuurin vuoksi

  4. 4

    Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

  5. 5

    ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

  6. 6

    Pikkulapsi putosi neljästä metristä suoraan kivilattialle Tampereella – kaiteessa vakavia puutteita

  7. 7

    Vuokralainen käytti vessaa suihkuna – hiukset tukkivat lattiakaivon karmein seurauksin

  8. 8

    Kasa käpyjä, 5 € – Lauralla paloi pinna naurettaviin hintoihin: ”Köyhällä ei ole varaa kirppistellä”

  9. 9

    ”Legioonalainen Peters” on poissa: Kyösti Pietiläisen uskomaton elämä – merimiehestä palkkasoturiksi

  10. 10

    Mies avautuu saunakyttääjistä: ”Enpä ole ikinä noussut alasti lauteille ilman, että naiset olisivat mittailleet varustustani”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  2. 2

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  3. 3

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  4. 4

    Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

  5. 5

    Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

  6. 6

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  7. 7

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  8. 8

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  9. 9

    Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

  10. 10

    Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Mafioso Sonny Franzese, 100, vapautui 50 vuoden istumisen jälkeen – elämää kuorruttivat stripparit, porno ja maailmantähdet

  2. 2

    Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

  3. 3

    Kasa käpyjä, 5 € – Lauralla paloi pinna naurettaviin hintoihin: ”Köyhällä ei ole varaa kirppistellä”

  4. 4

    Nyt puhuu Lontoon terrori-iskun sankaripoliisi – taisteli kolmea veitsimiestä vastaan vastaan pelkällä pampulla

  5. 5

    Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

  6. Näytä lisää