Kuisma

Kotimaa

Nightwishin keikka keskeytyi tulipalon takia - katso video!

Julkaistu: , Päivitetty:

Heviyhtye Nightwishin perjantainen keikka Jyväskylän Paviljongissa keskeytyi kolmen kappaleen jälkeen, kun konserttisaliin levisi sankka savu.

IS:n keikkapaikalta saamien tietojen mukaan savua oli erittäin paljon, ja katonrajasta nähtiin nousevan liekkejä. Keikka oli loppuunmyyty, mikä tarkoittaa noin 6500 hengen yleisöä.Kyse oli kaikkien aikojen suurimmasta rock-konsertista Jyväskylän Paviljongissa.

Yleisö ohjattiin ulos, kun esiintymishalliin muodostui runsaasti savua.

- Bändi poistui lavalta, mutta palasi uudelleen esiintymään, kertoi Timo Lampinen IS:lle suoraan konserttipaikalta.

- Monet ehtivät jo lähteä, mutta en nähnyt edes savua. Mitään paniikkia ei ollut, enemmänkin ihmiset olivat ärtyneitä, Lampinen kertoi.

Tauko kesti yli puoli tuntia.

Tilannetta ulkopuolelta seurannut Sonja Kalho kertoi perjantaina IS:lle, että noin kello 21.15 Paviljongin katon rajasta alkoi näkyä savua.

- Vähän myöhemmin liekit roihusivat katon läpi.

Ihmiset odottivat ulkona tilanteen selventymistä vielä noin iltakymmeneltä. Kalhon mukaan Paviljongin pihalla oli useita paloautoja, ambulansseja ja poliisiautoja.

Paikalle hälytettiin kymmenkunta pelastuslaitoksen yksikköä. Pelastuslaitoksen mukaan konserttikatastrofin syynä oli Paviljongin D-siiven katolla syttynyt palo.

Katolla tehdään rakennustöitä ja halogeenivalot ovat todennäköisesti sytyttäneet palamaan seinän vierustalla putkia suojanneen pressun. Tämä pressu sytytti puolestaan Paviljongin D-siiven kattorakenteita.

Poliisi jatkaa syttymissyyn tutkimista.

Keikan päästessä jatkumaan yleisössä vallitsi edelleen epätietoisuus siitä, mitä oikein oli tapahtunut. Sanomalehti Keskisuomalaisen verkkosivujen mukaan Nightwishin basisti Marco Hietala kertoi yleisölle palosta viereisessä rakennuksessa.

- Oletteko vielä liekeissä? Hietala hehkutti yleisölle ja sai vastaukseksi hurjat suosionosoitukset, kertoo Keskisuomalainen.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Varo ”Prisman lahjakorttia” – hinnaksi tulee 78 € / kk

  2. 2

    Tänne suomalaiset matkustavat syys­lomalla – häikäisevän kaunis kaupunki, oluttuoppi 1,25 €

  3. 3

    MTV:n teiniäiti palasi aikuisviihteen pariin: esitteli uutta vartaloaan bikineissä – äiti ja miesystävä järkyttyivät syvästi muutoksesta

  4. 4

    Lapsipornosta tuomitun tamperelaismiehen koneelta löytyi 1,2 miljoonaa kuvaa – selitti kuvia tekemisen puutteella

  5. 5

    Tuomaksen, 55, metallinpaljastin piippasi Lopella – maan alta paljastui huima viikinkilöytö

  6. 6

    Savukosken erämaahan kadonneen pariskunnan mysteeri ei ota selvitäkseen – opas ohjasi oikeaan suuntaan, matkailuauto löytyi tyhjänä

  7. 7

    Jari Sillanpäältä todella erikoinen versio Apulanta-hitistä – Toni Wirtanen äimän käkenä: ”En uskonut, että mun kappale taipuu tähän!”

  8. 8

    Janne Katajakin oivalsi ystävänsä Aku Hirviniemen riutuneen ulkonäön: viiltävä kuitti muodonmuutoksesta

  9. 9

    Miten paljon housut oikein voivat paljastaa? Miley Cyrusin muutoin herttaisen asun alaosa ei peittänyt mitään

  10. 10

    Kylie Jenner, 20, vahvisti yllätysraskauden – isä kauhistui tyttärensä paljastuksesta: ”Järkyttynyt ja pettynyt”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

  2. 2

    Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

  3. 3

    Eija kertoo Ylen dokumentissa: Isä silppusi viimeisenä tekonaan 350 000 euroa perintörahoja liisteriveteen

  4. 4

    Miten paljon housut oikein voivat paljastaa? Miley Cyrusin muutoin herttaisen asun alaosa ei peittänyt mitään

  5. 5

    Mies makasi 15 vuotta tiedottomassa tilassa – sitten tutkijat osuivat oikeaan hermoon

  6. 6

    Venäläistä pariskuntaa epäillään 30 murhasta ja kannibalismista – kännykän kuvat paljastivat yhden historian karmeimmista tapauksista

  7. 7

    Kehonrakentaja ja Idols-kilpailija kohtasivat julkkisten thainyrkkeilyottelussa – lopputuloksena oli toisen kuolema

  8. 8

    MTV:n teiniäiti palasi aikuisviihteen pariin: esitteli uutta vartaloaan bikineissä – äiti ja miesystävä järkyttyivät syvästi muutoksesta

  9. 9

    Pohjois-Korea: Trumpin puheet ovat sodanjulistus

  10. 10

    Emmerdale-tähti kuoli – menehtyi kesken lomamatkan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

  2. 2

    Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

  3. 3

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  4. 4

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  5. 5

    Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

  6. 6

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  7. 7

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  8. 8

    Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

  9. 9

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  10. 10

    Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Varo ”Prisman lahjakorttia” – hinnaksi tulee 78 € / kk

  2. 2

    Tänne suomalaiset matkustavat syys­lomalla – häikäisevän kaunis kaupunki, oluttuoppi 1,25 €

  3. 3

    MTV:n teiniäiti palasi aikuisviihteen pariin: esitteli uutta vartaloaan bikineissä – äiti ja miesystävä järkyttyivät syvästi muutoksesta

  4. 4

    Lapsipornosta tuomitun tamperelaismiehen koneelta löytyi 1,2 miljoonaa kuvaa – selitti kuvia tekemisen puutteella

  5. 5

    Tuomaksen, 55, metallinpaljastin piippasi Lopella – maan alta paljastui huima viikinkilöytö

  6. Näytä lisää