Akseli

Kotimaa

Valikko

Kalle Päätalo lähti levollisin mielin

Kirjailija, professori Kalle Päätalo on kuollut. Iso lähtö tuli Kalle Päätalon kohdalle myöhään maanantai-iltana. Päätalo oli 81-vuotias.

Kuolema ei tullut Kalle Päätalolle yllätyksenä. Vakavasti sairas kirjailija oli jo vuosien ajan varautunut lähtemään.

-Jokaisen on ennemmin tai myöhemmin lähdettävä viimeiselle reissulle. En tunne siitä murhetta enkä pelkää sitä. Lähden levollisin mielin, Kalle Päätalo kertoi lokakuussa.

-Olen säilyttänyt mielenrauhan. En tunne ainakaan toistaiseksi pelkoa. Kuka sen tietää, miten käypi sitten lopussa, Päätalo pohti.

-Paljon lohtua on tuonut se, että minulla on runsaasti lukijaystäviä. Heiltä olen saanut valtavasti tukea, Päätalo kertoi.

Kalle Päätalo taisteli syöpää vastaan uskomattoman pitkään. Toinen keuhko poistettiin 1994 ja toisestakin oli vain osa jäljellä. Ennuste ei ollut hyvä, mutta Päätalo sinnitteli vuodesta toiseen.

Viime vaiheessa tapahtui käänne. Päätalo joutui kärsimään sietämätöntä kipua. On mahdollista, että syöpä oli edennyt luustoon saakka.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

  2. 2

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  3. 3

    Kivulias sairaus, josta moni kärsii tietämättään – 12 tyypillisintä oiretta

  4. 4

    Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

  5. 5

    Raimo Summanen avautuu pedofiilihuutelunsa taustoista

  6. 6

    2. puolivälierät täydessä käynnissä – Tappara tasoitti!

  7. 7

    Vihreiden miesten torjunta lakiin – aluevalvontalakiin halutaan nopea muutos

  8. 8

    Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

  9. 9

    Prinssi Carl Philip ja Sofia: vauva tulossa!

  10. 10

    Poliisi: Lontoon terrori-iskun tekijä oli Khalid Masood, 52

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  2. 2

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  3. 3

    Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

  4. 4

    Vesa Keskinen paljastaa: perhe muuttaa pysyvästi Suomeen – asettuu kartanon sijasta vuokrakotiin

  5. 5

    Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

  6. 6

    Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

  7. 7

    Poliisi tutkii uutta johtolankaa – ammuttiinko Raisa Räisänen?

  8. 8

    Kauhunhetket Westminsterin sillalla tallentuivat valvontakameran videolle

  9. 9

    Tavoitteena rautaiset vatsalihakset? Personal trainer paljastaa yleisen virheen, johon moni sortuu

  10. 10

    Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

  2. 2

    Testaa, mikä olisi nimesi, jos olisit vastakkaista sukupuolta

  3. 3

    11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

  4. 4

    Hirvittävä tapaus paljastui Suomessa: Kolme nuorta miestä oli sukupuoliyhteydessä kolmen pikkulapsen kanssa

  5. 5

    Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

  6. 6

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  7. 7

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  8. 8

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  9. 9

    Menestyneen yrittäjäpariskunnan ero muuttui helvetiksi – vaimo teki tempun, joka vei perheenisältä työn, terveyden ja kodin

  10. 10

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

  2. 2

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  3. 3

    Kivulias sairaus, josta moni kärsii tietämättään – 12 tyypillisintä oiretta

  4. 4

    Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

  5. 5

    Raimo Summanen avautuu pedofiilihuutelunsa taustoista

  6. Näytä lisää