Mauri

Kotimaa

Kaverinsa surmanneen mielentila tutkitaan

Julkaistu:

Lapsuudenaikaisen kaverinsa surmannut 33-vuotias turkulainen mies on määrätty mielentilatutkimukseen. Verityö tapahtui Hirvensalon laskettelurinteen lähtökopissa heinäkuun alussa. Syyttäjä vaatii tekijälle rangaistusta murhasta.

Syytetty myönsi Turun käräjäoikeudessa torstaina, että hän on aiheuttanut joitakin vuosia itseään vanhemman kaverinsa kuoleman. Puolustuksen mukaan kyseessä oli kuitenkin pikaistuksissa tehty tappo.

Miehet olivat menneet yhdessä ryypiskelemään laskettelurinteen lähtökoppiin. Siellä heille syntyi käsikähmään johtanut riita. Syytetty kertoi olleensa sekaisin pelosta ja raivosta. Hän oli kaatanut kaverinsa ja pahoinpidellyt tätä nyrkein, laudalla ja polkemalla. Uhri kuoli kallonmurtumiin.

Syytetty oli vapautunut tahdonvastaisesta psykiatrisesta hoidosta joitakin päiviä ennen verityötä. Oikeudessa hän vetosi epävakaaseen mielenterveyteensä ja siihen, että pelkäsi uhria, koska piti tätä väkivaltaisena.

Kaksi tuntia kiinnioton jälkeen syytetyn verikoe näytti 1,07 promillen humalaa. Lisäksi hän kertoi nauttineensa amfetamiinia ja jättäneensä muutamana päivänä hänelle määrätyt lääkkeet ottamatta. Uhrin verestä mitattiin ruumiinavauksessa 3,1 promillea.

Laskettelurinteessä tekoaikana liikkunut ohikulkija kertoi oikeudessa kuulleensa kopista iskujen ääniä. Mentyään katsomaan hän oli nähnyt miehen hakkaamassa toista. Hakkaaja oli pyytänyt ohikulkijaa soittamaan hätäkeskukseen. Poistuessaan rinteen alaosaan odottamaan apua ohikulkija kuuli hakkaamisen jatkuvan.

Syytetyltä vaaditaan 2 500 euron korvauksia uhrin viidelle lapselle aiheutuneista henkisistä kärsimyksistä. Myös uhrin äiti vaatii 5 000 euron korvausta.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  2. 2

    Hyvinkään ABC:n katto tuhoutui täysin rajussa tulipalossa

  3. 3

    Pelipaitainen Sauli Niinistö asteli jäälle Minnesotan ja Winnipegin kohtaamisessa – sai raikuvat aplodit yleisöltä

  4. 4

    HS: Helsingissä teinien seksikauppa on nuorten kanssa työskenteleville ammattilaisille tuttu ilmiö – jopa 10-vuotiailta yritetään ostaa seksiä

  5. 5

    Napakymppi palasi ruutuun: Kiivas some-keskustelu räjähti – Jaana Pelkosen kuittaus huvittaa

  6. 6

    5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

  7. 7

    Suuri vaarallisen aineen onnettomuus Kouvolassa – kaksi junavaunua törmäsi, 10 tonnia vetyperoksidia vuoti maahan

  8. 8

    Sauli Niinistö ja Mikael Granlund tapasivat Minnesotan ottelun alla – katso kuvat nauravasta kohtaamisesta

  9. 9

    Uuden Tomb Raider -elokuvan juliste aiheutti skandaalin – kaunottaren vartalolle nauretaan: Huomaatko miksi?

  10. 10

    Jaakko aloitti aktiivisen työn välttelyn yli 15 vuotta sitten: ”En ole katunut hetkeäkään”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  2. 2

    Arkeologit avasivat keskiaikaisen haudan syrjäisellä saarella Englannissa – sisältö oli kaukana ihmisestä

  3. 3

    Mopopoikien hurjastelulle järkyttävä loppu – kaksi teiniä lensi ilmassa maahan, toiselle vakava aivovamma

  4. 4

    Salaperäinen vinkki sai Nesteen varpailleen – kuka kuvasi säiliöautoja Kaakkois-Suomessa ja miksi?

  5. 5

    Playboy-mallin luomurinnat tuottavat hänelle suunnatonta tuskaa – avautui kivuistaan tv-ruudussa: Lääkäriltä simppeli neuvo

  6. 6

    5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

  7. 7

    Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

  8. 8

    Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

  9. 9

    ”Rakasteluun kelpasi vaikka vaja” – Kalle Päätalon elämään kuuluivat värikäs seksielämä, salasuhteet ja 17-vuotias rakastajatar

  10. 10

    HS: Vuokralainen kaatoi pastakattilan vedet keittiön lattialle – taloyhtiö vaatii oikeudessa 30 000 euroa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

  4. 4

    Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

  5. 5

    Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

  6. 6

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  7. 7

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  8. 8

    Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

  9. 9

    Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

  10. 10

    Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  2. 2

    Hyvinkään ABC:n katto tuhoutui täysin rajussa tulipalossa

  3. 3

    Pelipaitainen Sauli Niinistö asteli jäälle Minnesotan ja Winnipegin kohtaamisessa – sai raikuvat aplodit yleisöltä

  4. 4

    HS: Helsingissä teinien seksikauppa on nuorten kanssa työskenteleville ammattilaisille tuttu ilmiö – jopa 10-vuotiailta yritetään ostaa seksiä

  5. 5

    Napakymppi palasi ruutuun: Kiivas some-keskustelu räjähti – Jaana Pelkosen kuittaus huvittaa

  6. Näytä lisää