Manu, Manne, Immo

Kotimaa

Valikko

Orpojen rahat kavaltanut asianajaja pysyy vankilassa

Kahdelta alaikäiseltä lapselta rahaa kavaltanut asianajaja pysyy vankilassa edelleen.

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi asianajajan toukokuussa kolmeksi vuodeksi vankeuteen. Hovioikeus ei nähnyt syytä lieventää tuomiota.

Sittemmin asianajajaliitosta eronnut Kari Pekka Tauno Keto tuomittiin kolmesta törkeästä kavalluksesta, jotka hän myönsi jo käräjäoikeudessa.

Hovissa Keto vaati, että rangaistusta pitää alentaa eikä häntä saa määrätä liiketoimintakieltoon. Keto korosti, että rangaistus oli liian ankara, koska hän teki kavallukset pitkäaikaisen, jo 1990-luvun lamasta alkaneen, velkaantumisen ja sitä seuranneen taloudellisen ahdingon vuoksi. Keto käytti rahat elämiseen ja velkojen maksuun.

Helsinkiläisasianajaja kavalsi rahoja asiakasvarojen tililtään vuosina 2001-2004. Hän vei tililtä kahden alaikäisen pojan rahoja lähes 250 000 euroa.

Keto oli aiemmin määrätty Espoon käräjäoikeuden päätöksellä lasten edunvalvojaksi, kun nämä olivat jääneet orvoiksi. Hänen piti valvoa lasten omaisuutta ja taloudellisia asioita.

Pitkään jatkunut
rikos

Toisessa kavallusoperaatiossa Keto oli palkattu kuolinpesän pesänjakajaksi, ja hän sai asiakasvarojen tililleen yli 300 000 euroa. Suurin osa summasta kului miehen omiin menoihin.

Hän yritti salata tekoaan lähettämällä päämiehilleen väärennettyjä tiliotteita.

Kolmas kavalluksista oli määrältään noin 60 000 euroa. Sen asianajaja vei italialaiselta päämieheltään samalla tavoin asiakasvarojen tililtään.

Kavallettu kokonaissumma nousee yli 550 000 euroon. Helsingin hovioikeus katsoi, että rikollinen menettely jatkui pitkään ja asianajajan toiminta oli suunnitelmallista. Rikollisista toimista aiheutui huomattavaa taloudellista vahinkoa.

Hovioikeuden mielestä moitittavuutta lisäsi Kedon asema asianajajana. Asianajajalle määrätty liiketoimintakielto pysyi hovissa voimassa. Lisäksi asianajaja menetti sotilasarvonsa.

Keto on ollut vangittuna käräjäoikeuden tuomiosta saakka.

(STT)

Näitä luetaan!
  1. 1

    Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

  2. 2

    Imatralaisen Pian mies suuntaa Samantha Foxin Nilsiän-keikalle – naiset näreissään: ”Olis hänellä kotonakin joku, joka voisi pitää show’n...”

  3. 3

    Suomen poliisi on helisemässä valeuutisten kanssa – poliisiylijohtaja: ”Pystymme puuttumaan vain jäävuoren huippuihin”

  4. 4

    Artistit jäätyvät täysin kesken Bumtsibumin toisen jakson – ”Ei voi olla totta!”

  5. 5

    Ilveksen valmentaja luuli pelin ratkenneen – joutui kääntymään pukukopilta takaisin: ”En ymmärrä vieläkään”

  6. 6

    Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

  7. 7

    Al-Qaida-johtaja kuoli Yhdysvaltain tekemässä ilmaiskussa

  8. 8

    6 asiaa, joita moni häpeää seksissä – aivan turhaan

  9. 9

    Haluatko miljonääriksi -kisaaja vastaa varmoin elkein 1000 euron kysymykseen – Jaajolta ilmeetön tuijotus väärään vastaukseen

  10. 10

    Tarja Halosen ex-kumppani menehtyi – Hymy: Kari Pekkonen suunnitteli kesähäitä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

  2. 2

    Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

  3. 3

    Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

  4. 4

    Teinityttö tahtoi tehdä poikaystävänsä mustasukkaiseksi – onko tämä jo liian huomionhakuista?

  5. 5

    Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

  6. 6

    Nainen laittoi hulinaksi Prismassa – taltutettiin käsiraudoilla

  7. 7

    Teuvo Loman: Kihlat! Julkaisi kuvan onnenhetkestä

  8. 8

    Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

  9. 9

    Mikroaaltouuni on yksi keittiön pahimmista törkypesistä – Näin teet näppärän tehopesun

  10. 10

    Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

  2. 2

    11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

  3. 3

    Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

  4. 4

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  5. 5

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  6. 6

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  7. 7

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  8. 8

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  9. 9

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  10. 10

    Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

  2. 2

    Imatralaisen Pian mies suuntaa Samantha Foxin Nilsiän-keikalle – naiset näreissään: ”Olis hänellä kotonakin joku, joka voisi pitää show’n...”

  3. 3

    Suomen poliisi on helisemässä valeuutisten kanssa – poliisiylijohtaja: ”Pystymme puuttumaan vain jäävuoren huippuihin”

  4. 4

    Artistit jäätyvät täysin kesken Bumtsibumin toisen jakson – ”Ei voi olla totta!”

  5. 5

    Ilveksen valmentaja luuli pelin ratkenneen – joutui kääntymään pukukopilta takaisin: ”En ymmärrä vieläkään”

  6. Näytä lisää