Pertti, Albert

Kotimaa

Valikko

Hip hop -tähdelle sakot pahoinpitelyistä

Hip hop -tähti Dj Alimo tuomittiin eilen kahdesta opiskelijoiden Goom-risteilyllä tapahtuneesta pahoinpitelystä sakkoihin.

Espoon käräjäoikeus langetti Dj Alimolle eli Asmo Soiviolle 60 päiväsakkoa. Alimo joutuu maksamaan yhteensä 1140 euron sakot sekä 1300 euron korvaukset kivusta ja särystä uhreille.

Syyttäjä ja uhrien oikeusavustaja vaativat Alimolle ehdollista vankeustuomiota.

33-vuotias Alimo pahoinpiteli kaksi opiskelijanuorukaista Silja Festivalilla viime vuoden helmikuussa. Hän hermostui, kun opiskelijaporukka soitti kovaa musiikkia hytin ovi auki.

Aulassa tanssinut porukka hämmästyi, kun musiikki loppui yhtäkkiä kuin seinään.

He huomasivat miehen kantavan stereoita pois. Toinen opiskelijoista riensi perään ja otti stereot Alimolta haltuunsa ja toinen nuorukainen jäi kysymään, miksi mies teki niin.

- En saanut edes lausetta loppuun, kun hän hyökkäsi päälle. 4-5 nyrkiniskua tuli, ennen kuin tipuin lattialle. Ensin hän löi nyrkeillä molempiin korviin yhtä aikaa ja sen jälkeen naamaan, itsekin dj-toimintaa harrastava nuorukainen kertoi.

Häneltä meni hetkeksi taju. Todistaja näki Alimon vielä potkivan maassa maannutta nuorukaista.

Nuorukaisen korvasta valui verta eikä hän kuullut mitään vähään aikaan vasemmalla korvallaan. Kuulo korvassa on edelleen alentunut.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Taloyhtiön kanssa ei olisi kannattanut riidellä: pariskunnalle napsahti 3600 euron laatoituksesta 55 000 euron lasku

  2. 2

    Huutokauppakeisarin pihaan ilmestyi iso pressulla peitetty möykky – alta paljastui Heli-vaimon jättiyllätys: ”Mitä ihmettä!”

  3. 3

    Tuomas Kyröltä pureva kuitti Trumpille – presidentti tuskin ymmärsi

  4. 4

    ”Jeesus tykkää laihoista tytöistä” – suomalainen lahkojohtaja käski seuraajiensa laihduttaa ja kielsi uimahallit

  5. 5

    Robin avautuu perheensä surusta tv:ssä – isällä todettiin suuri aivokasvain: ”En oo koskaan puhunut tästä”

  6. 6

    Äänekoskelaista Jukkaa odotti kotona mystinen yllätys – naapuri näki, kuinka kattotiilet lensivät

  7. 7

    Pysäyttävät kuvat pohjoiskorealaiselta moottoritieltä: Leveyttä kuin kiitoradalla, ruuhkat loistavat poissaolollaan

  8. 8

    Johnny Deppin kaunis ex-vaimo Amber Heard iski Tesla-miljardöörin – faneilta raivoaalto: ”Haistan pyrkyrin”

  9. 9

    Myyntitiedot lipsahtivat nettiin: Nokia 3310 kauppoihin jo tällä viikolla – hinta odotettua kovempi

  10. 10

    Traaginen kuolemantapaus yleisurheilukisoissa – moukari osui nuorta päähän

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  2. 2

    Eevi Teittinen avoimena rankasta erostaan – suunnitteli häitä parisuhteen päättyessä: ”Tosi kova paikka”

  3. 3

    Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

  4. 4

    Nuori nainen päätti hurmata ihastuksensa: teki vaikuttavan esitelmän itsestään – mieheltä uskomattoman tyly vastaus

  5. 5

    Kasmir esiintyi ensi kertaa salakatselukohun jälkeen: Unohteli sanoja jännittyneenä – TTK-yleisöltä uskomaton reaktio

  6. 6

    Auto nökötti Suomen suurimmassa liikenneympyrässä – ovet lukossa ja matkustajat huumepäissään

  7. 7

    Fuengirola-lehti: Poliisi keskeytti Antero Mertarannan keikan Espanjassa – kahdesti

  8. 8

    Matkustajalaiva karkasi hallinnasta Kanarialla – raju törmäys satamalaituriin tallentui videolle

  9. 9

    Näin Poika ja ilves -tähti Konsta Hietanen on muuttunut – ura laulajana ja kiireinen perhearki 4 lapsen isänä

  10. 10

    Turvapaikanhakijoita puolustanut pastori harkitseekin jäämistä Suomeen: ”En tiedä mitä tehdä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

  2. 2

    Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

  3. 3

    Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

  4. 4

    Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

  5. 5

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  6. 6

    Ulla Appelsinin kommentti: Tragedia, josta arkkipiispa ei twiitannut

  7. 7

    Noloimmat tilanteet seksin aikana – onko itsellesi käynyt näin?

  8. 8

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  9. 9

    Synkkiä väitteitä: Michael Jacksonin unohdettu poika Blanket, 15, elää onnetonta elämää yksin miljoonakartanossa – ”Hän on itse kasvattanut itsensä”

  10. 10

    Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Taloyhtiön kanssa ei olisi kannattanut riidellä: pariskunnalle napsahti 3600 euron laatoituksesta 55 000 euron lasku

  2. 2

    Huutokauppakeisarin pihaan ilmestyi iso pressulla peitetty möykky – alta paljastui Heli-vaimon jättiyllätys: ”Mitä ihmettä!”

  3. 3

    Tuomas Kyröltä pureva kuitti Trumpille – presidentti tuskin ymmärsi

  4. 4

    ”Jeesus tykkää laihoista tytöistä” – suomalainen lahkojohtaja käski seuraajiensa laihduttaa ja kielsi uimahallit

  5. 5

    Robin avautuu perheensä surusta tv:ssä – isällä todettiin suuri aivokasvain: ”En oo koskaan puhunut tästä”

  6. Näytä lisää