Minna, Vilma, Miina

Kotimaa

Valikko

Retrettiin curling-rata?

Julkaistu:

Kesällä Järnefeltiä, talvella curlingia. Taidekeskus Retretin luoliin Punkaharjulle kaavaillaan curling-rataa talvikaudeksi. Asialla on paikallinen ohjelmapalvelu-huoltamoyrittäjä Terho Kaskinen.

- Toivon mukaan luolissa curlataan jo ensi syksynä. Asiasta neuvotellaan vielä ennen hiihtolomia, Kaskinen sanoo.

Kaskinen suunnittelee luoliin myös mm. kiipeilyseinää ja köysirataa. Curlingia Punkaharjulla jo pelataan, Puruveden jäällä. Retretin toimitusjohtaja Anu Liivak sanoo, että idea curling-radasta syntyi vuosi sitten. Hän suhtautuu rataan varovaisen myönteisesti: ei tyrmää, ei hihku.

Retretti ei ryhdy radan pitäjäksi, vaan pitäytyy vuokraajana ja teknisen avun antajana.

- Keskitymme taidenäyttelyihin, Liivak painottaa.

Retretin ensi kesän tähti on Eero Järnefelt.

Viime kesänä oli esillä Jean Dubuffetin ja Hugo Simbergin töitä.

- Katsojia kävi vähemmän kuin 2005, mutta ei se ollut katastrofi.

Retretti joutui selvitystilaan, kun sen päärahoittaja Nordea vetäytyi hankkeesta 2005 lopulla. Sittemmin Retretti sai tukijoikseen suursijoittajat Kai Mäkelän ja Ahti Vilppulan.

Curling-kippari Markku Uusipaavalniemi toivottaa luola-curlingin tervetulleeksi.

- Mikäs siinä, saadaan lisää curling-paikkoja. Lähin kenttä niillä kulmilla taitaa olla Kiteellä.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  2. 2

    Kävijöiden virta Koiviston haudalle jatkui – paikalla nähtiin myös erikoinen ”kunnianosoitus”

  3. 3

    Martti, 69, sai sydänkohtauksen nukkuessaan – Nelli-koira pelasti: ”Sankariksi sitä puhutellaan”

  4. 4

    Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

  5. 5

    Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

  6. 6

    Lauri Törni saa nimikkoviinan – mutta huomaatko, mitä oleellista etiketin legendaarisesta sotakuvasta puuttuu?

  7. 7

    Mika Häkkinen Aina-tyttärensä kanssa pelitunnelmissa – mukana myös Michael Schumacherin poika: Tältä he näyttävät nyt

  8. 8

    Varoitus viranomaiselta: Älä klikkaa tätä tekstiviestiä

  9. 9

    Julkkiskaunotarten keskuudessa repesi raivoisa rähäkkä: Cheyenne Järvinen antoi täyslaidallisen – haukkuu Jannan ja Sara Siepin lyttyyn

  10. 10

    Tellervo Koivisto laski arkulle yhden tulipunaisen ruusun – mistä ele kertoo?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

  2. 2

    Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

  3. 3

    Trump tönäisi pääministerin tylysti tieltään Nato-kokouksessa – video tilanteesta leviää

  4. 4

    Ivanka, Melania ja Donald Trump sekä paavi asettuivat riviin – vain yksi hymyili ja internet sekosi

  5. 5

    Andy McCoy ojensi Maria Veitolaa suorassa tv-lähetyksessä: ”Suu kiinni”

  6. 6

    Mauno Koiviston hautajaisten ylivoimaisesti koskettavin hetki nähtiin kello 15.43

  7. 7

    Mysteeri Mount Everestillä: kahdesta teltasta löytyi neljä tuntematonta ruumista – ”eivät ole tältä kiipeilykaudelta”

  8. 8

    Verohallinto julkaisi metkan kuvan: Asiakas lähetti veroilmoituksen verkossa – kyllä, verkossa

  9. 9

    Tellervo Koivisto laski arkulle yhden tulipunaisen ruusun – mistä ele kertoo?

  10. 10

    Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  3. 3

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  4. 4

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  5. 5

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  6. 6

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  7. 7

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  8. 8

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  9. 9

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  10. 10

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  2. 2

    Kävijöiden virta Koiviston haudalle jatkui – paikalla nähtiin myös erikoinen ”kunnianosoitus”

  3. 3

    Martti, 69, sai sydänkohtauksen nukkuessaan – Nelli-koira pelasti: ”Sankariksi sitä puhutellaan”

  4. 4

    Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

  5. 5

    Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

  6. Näytä lisää