Leena, Matleena

Kotimaa

Valikko

Jaakkoselta pyyhkeitä myös akateemikoille ja tutkijoille

Julkaistu:

Toimittajat eivät ole olleet yksin vuotavassa Huhtiniemi-veneessä.

- Osa tutkijoista ei huhua uskonut, mutta aika iso osa suomalaisesta älymystöstä, muun muassa akateemikkoja, uskoi salaliittoteorioihin. He antoivat huhun pönkittämiselle tieteellistä arvovaltaa. Myös eräät historiantutkijat uskoivat ainakin jossain vaiheessa Syväkurkun tietoihin, huomauttaa toimittaja Pasi Jaakkonen.

Syväkurkku asui 1960-luvulla samassa talossa kuin varatuomari Toivo Tapanainen. Syväkurkku on kertonut nähneensä Tapanaisen papereiden joukossa asiakirjoja, jotka olisivat kertoneet vuoden 1944 kenttäoikeuden tuomioista.

Nyt tästä niin sanotusta Tapanaisen aineistosta on Jaakkosen mukaan löytynyt epäselvyyksiä muun muassa vuonna 1918 Lappeenrannassa teloitettujen punaisten nimilistoista. Väärentäjänä on hänen mielestään ollut mitä ilmeisimmin Syväkurkku.

Nimilistoja on päätynyt jopa joihinkin historian tutkimuksiin. Jaakkosen mukaan Syväkurkun antamien tietojen valossa Lappeenrannassa surmattujen punaisten uhrien luku kasvoi huomattavasti aiemmista arvioista.

- Nämä luvut pitäisikin jälleen kyseenalaistaa, hän toteaa.

Kirjan Huhtiniemen huhusta Pasi Jaakkonen sanoo kirjoittaneensa siksi, että se on paisunut niin laajalle.

- Mielestäni Suomen kaltaisessa sivistysvaltiossa tämänkaltaista huhua ei voi levittää määrättömyyksiin.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  2. 2

    Yhdysvaltalaislehti listasi 50 maailman luonnonihmettä – listalle mahtui myös yksi kohde Suomesta

  3. 3

    Pirelli ihmettelee yhä Kimi Räikkösen rengasrikkoa

  4. 4

    Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

  5. 5

    HS: Annikki Tähden kuolinilmoitus julkaistiin tänään – mukana puhutteleva katkelma iskelmälegendan omasta tulkinnasta

  6. 6

    Itsemurhan tehneen Linkin Park -laulajan viimeinen haastattelu julki – synkkää luettavaa: ”Voin joko luovuttaa ja kuolla tai taistella”

  7. 7

    Kiukkukohtaus sai prinsessa Charlotten, 2, valtaansa: polki jalkaa ja heittäytyi maahan kesken valtiovierailun – Catherine-äidillä varmat keinot käytössä

  8. 8

    Outo haju kellarissa paljasti – tutun rakennusmestarin virityksistä 120 000 euron jättilasku

  9. 9

    Yksinhuoltajaäiti Maria arvasi, että juttu hänen tuloistaan herättää kritiikkiä – avaa nyt, mistä summat koostuvat

  10. 10

    Antti teki uskomattoman löydön vieraillessaan mummolassaan Pohjois-Savossa – jopa 1700 vuotta vanha esine on peräisin Virosta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

  2. 2

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  3. 3

    Palkittu toimittaja raiskasi väkivalloin ravintolaillan päätteeksi

  4. 4

    Markukselle annettiin vain pieni mahdollisuus selvitä leikkauksesta hengissä: ”Pyysin lääkäriä tekemään parhaansa, koska kotona odottavat vaimo ja tyttäret”

  5. 5

    Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

  6. 6

    Yksinhuoltajaäiti Maria arvasi, että juttu hänen tuloistaan herättää kritiikkiä – avaa nyt, mistä summat koostuvat

  7. 7

    Venäläisryhmä puhkesi uskaliaaseen lauluun Niiralan raja-asemalla – videosta tuli nettihitti itänaapurissa

  8. 8

    Itsemurhan tehneen Linkin Park -laulajan viimeinen haastattelu julki – synkkää luettavaa: ”Voin joko luovuttaa ja kuolla tai taistella”

  9. 9

    Kuva: Voiko tämän suomalaisempaa näkyä enää olla – taivas piiskasi rakeita, mutta tuoppi oli saatava

  10. 10

    Muistatko espanjalaisen Las Ketchup -yhtyeen kauniit siskokset? Suosio hiipui täysin, katosivat julkisuudesta – tältä he näyttävät nyt

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

  2. 2

    Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

  3. 3

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  4. 4

    Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

  5. 5

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  6. 6

    Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

  7. 7

    Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

  8. 8

    TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

  9. 9

    Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

  10. 10

    Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  2. 2

    Yhdysvaltalaislehti listasi 50 maailman luonnonihmettä – listalle mahtui myös yksi kohde Suomesta

  3. 3

    Pirelli ihmettelee yhä Kimi Räikkösen rengasrikkoa

  4. 4

    Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

  5. 5

    HS: Annikki Tähden kuolinilmoitus julkaistiin tänään – mukana puhutteleva katkelma iskelmälegendan omasta tulkinnasta

  6. Näytä lisää