Signe, Varma

Kotimaa

Huhtiniemen kaivaukset päättyivät tuloksettomina

Julkaistu:

Lappeenrannan Huhtiniemestä ei ole löytynyt viitteitä jatkosotaan liittyvistä joukkohaudoista. Tutkimuksia johtanut arkeologian professori Mika Lavento kertoi tiistaina STT:lle, että kolme viikkoa kestäneissä jatkokaivauksissa ei ole löytynyt yhtään vainajaa.

Kaivauksissa löytyi joitakin esineitä, joita ei kuitenkaan voitu kytkeä suoraan vuoteen 1944. Löytöinä oli lähinnä eri aikakausille ajoittuvaa keramiikkaa.

- Me lähdimme jatkamaan kaivauksia ilman minkäänlaisia ennakkohypoteeseja. Tarkoitus ei ollut etsiä toivottuja tai pelättyjä tuloksia, hän muistutti.

Lavennon mukaan huhut jatkosodan aikana mahdollisesti teloitettujen sotilaskarkureiden kohtalosta eivät ratkea ainakaan Huhtiniemeä lisää tutkimalla. Hän uskoo, että jos teloitettuja ylipäänsä uskotaan olevan, vainajat eivät löydy Huhtiniemestä.

Lavento myönsi, että selvityksiä mahdollisista lisäkaivauksista on tehty Taipalsaaren suunnalla. Kaivauksiin sillä suunnalla ei kuitenkaan tässä vaiheessa ole varoja.

Huhtiniemen kaivauksissa löytyi vuosi sitten toistakymmentä 1800-luvulla haudattujen luurankoa. Kaivausten tarkoituksena on ollut selvittää niiden huhujen paikkansapitävyys, joiden mukaan alueelle haudattiin kesällä 1944 salaisen kenttäoikeuden päätöksellä teloitettuja sotilaita.

Lappeenrannasta löytyi viime vuonna joukkohauta, jonka ruumiita epäiltiin salaisessa kenttäoikeudessa teloitetuiksi. IS suhtautui ensimmäisenä tiedotusvälineenä epäilevästi huhuihin Huhtiniemen teloituksista.

IS:n toimittaja Pasi Jaakkonen on pureutunut tänään julkaistussa kirjassaan Huhtiniemi - 400 kadonneen miehen mysteeri (Minerva) legendan syntyyn, syihin ja sen sitkeään elämään tiedotusvälineissä.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Trumpin ministerin kaunis näyttelijävaimo nostatti someraivon – julkaisi pröystäileviä kuvia miehensä työmatkalta

  2. 2

    Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

  3. 3

    Pansion vastaanottokeskus sai varoituksen Turun terroriepäillystä – johtaja: Huolestuttava tieto

  4. 4

    Olympiastadionilta löytyi vuonna 1990 kadonneeksi arvioitu lompakko – omistaja löytyi tunneissa: ” Mietin, että ei voi olla todellista”

  5. 5

    Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

  6. 6

    Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

  7. 7

    Pääepäillyn kielletyt tatuoinnit herättivät huomiota moskeijassa – ”Hän ei vaikuttanut kovin uskonnolliselta”

  8. 8

    Sisältöjohtaja Maria Veitola joutui myrskyn silmään – päivitys ”pomon arjesta” oli liikaa: Rajua arvostelua sosiaalisessa mediassa

  9. 9

    Suomi luopui omasta järjestelmästä: eroaminen eurosta vaikeutui huomattavasti – kaikki maksut kulkevat EKP:n kautta

  10. 10

    Jari Isometsältä terävä huomio Therese Johaugin dopingtuomiosta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

  2. 2

    Karu löydös: Puhelin tai kaiutin voi paljastaa, milloin asunnossa harrastetaan seksiä

  3. 3

    Jari Isometsältä terävä huomio Therese Johaugin dopingtuomiosta

  4. 4

    Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

  5. 5

    Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

  6. 6

    Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

  7. 7

    Nainen sairastui parantumattomaan syöpään – Johnson & Johnson määrättiin jättikorvauksiin

  8. 8

    Prinsessa Diana käytti vihki- ja kihlasormuksiaan vielä neljä vuotta eronsa jälkeen – taustalla sydäntäsärkevä syy

  9. 9

    Turun puukotusiskun pääepäilty vangittiin – myönsi aiheuttamansa kuolemat

  10. 10

    Therese Johaugin dopingrangaistus koveni – näin Aino-Kaisa Saarinen kommentoi tuomiota

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  4. 4

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  5. 5

    Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  6. 6

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  7. 7

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  8. 8

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  9. 9

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  10. 10

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Trumpin ministerin kaunis näyttelijävaimo nostatti someraivon – julkaisi pröystäileviä kuvia miehensä työmatkalta

  2. 2

    Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

  3. 3

    Pansion vastaanottokeskus sai varoituksen Turun terroriepäillystä – johtaja: Huolestuttava tieto

  4. 4

    Olympiastadionilta löytyi vuonna 1990 kadonneeksi arvioitu lompakko – omistaja löytyi tunneissa: ” Mietin, että ei voi olla todellista”

  5. 5

    Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

  6. Näytä lisää