Tuukka, Touko

Kotimaa

Valikko

Nato-joukoista ei ole tehty uusia päätöksiä

Julkaistu:

Pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) mukaan Suomi aikoo palata Naton nopean toiminnan joukkoja koskevaan päätöksentekoon vasta sen jälkeen, kun on saatu ensin kokemuksia EU:n vastaavista joukoista. Ratkaisut siirtyvät loppuvuodelle eli seuraavalle hallitukselle.

Vanhanen korosti lauantaina hallitusneuvottelujen tauolla, ettei uusia päätöksiä ole tehty eikä tehdä lähiaikoina. Voimassa on tulkinta, jonka mukaan Naton nopeiden joukkojen harjoitustoimintaan voidaan osallistua, jos mielekkäitä harjoituksia löytyy.

Harjoitusyhteistyötä tarvitaan, koska samoja standardeja käytetään EU:n nopean toiminnan joukoissa.

Harjoituksista valitaan ne, joihin meno katsotaan tarkoituksenmukaiseksi. Nopeaa toimintaa harjoitellaan sekä kansainvälissä yhteisharjoituksissa että Naton järjestämissä harjoituksissa.

Tähän mennessä Suomi ei ole vielä osallistunut NRF-harjoituksiin. Toiminta on rajoittunut Saksan, Hollannin ja Suomen järjestämiin kansainvälisiin harjoituksiin, joissa Saksa on ollut vetovastuussa. Rahat on saatu normaalista puolustusvoimien budjetista.

Kokemusten kerääminen on Vanhasen mukaan tarpeen myös sen vuoksi, että Suomi joutuu päättämään osallistumisestaan vuotta 2007 ja 2008 seuraaviin EU-joukkojen päivystysvuoroihin.Vuodelle 2011 on kysyntää. Siihen on vastattu, että asiaan palataan uudesta toiminnasta saatujen kokemusten jälkeen. Vanhanen painotti, ettei asiassa kannata kiirehtiä.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

  2. 2

    Ariana Grandelta koskettava ele: Haluaa maksaa Manchesterin iskun uhrien hautajaiset

  3. 3

    Huutokauppakeisari vinkkaa: 3 yllättävää esinettä, jotka ovat todellisia rahasampoja

  4. 4

    Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

  5. 5

    Victoria’s Secret -kaunottaren läpikuultava asu paljasti lähes kaiken – kuvaajilta paljon puhuvia katseita

  6. 6

    Kieltäytyikö Melania Trump kahdesti miehensä kädestä? Obaman hovikuvaajalta vähäeleinen sivallus

  7. 7

    Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

  8. 8

    Eevi Teittinen julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Teemu-rakkaansa kanssa – fitnesskaunottaren iltapuvusta pilkottaa kurkistusaukko

  9. 9

    Katso video: Pahasti rehevöityneeseen suomalaiseen järveen kaadettiin tonneittain kemikaalia – muutos on aivan hämmästyttävä

  10. 10

    Manchesterin iskusta epäillyn isä kiistää poikansa yhteydet äärijärjestöihin – ”Emme ole sellaisia”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Myyntimies pyöritti kahdeksaa tyttöystävää vaimon selän takana – yksityisetsivä paljasti touhut

  2. 2

    Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

  3. 3

    Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

  4. 4

    Trumpilta hämmentävä viesti Israelin holokaustimuseon vieraskirjaan

  5. 5

    KP: Toimitusjohtaja Aimo Korte on kuollut – menehtyi auto-onnettomuudessa Venäjällä

  6. 6

    Miksi mies muuttuu viileäksi ja etäiseksi orgasmin jälkeen? Asiantuntija vastaa

  7. 7

    Lehdet: Tällainen on Manchesterin iskusta epäilty Salman Abedi

  8. 8

    Bachelor-Tuomaksen ja Ninjan rakkaus ei kestänyt – päätyivät eroon: ”Meille tuli vahvoja erimielisyyksiä”

  9. 9

    Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

  10. 10

    Lehti: Tällainen oli Manchesterin terroristin pirullinen pommi: ”Kuin sata luotia kerralla”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  3. 3

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  4. 4

    Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

  5. 5

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  6. 6

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  7. 7

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  8. 8

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  9. 9

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  10. 10

    Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

  2. 2

    Ariana Grandelta koskettava ele: Haluaa maksaa Manchesterin iskun uhrien hautajaiset

  3. 3

    Huutokauppakeisari vinkkaa: 3 yllättävää esinettä, jotka ovat todellisia rahasampoja

  4. 4

    Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

  5. 5

    Victoria’s Secret -kaunottaren läpikuultava asu paljasti lähes kaiken – kuvaajilta paljon puhuvia katseita

  6. Näytä lisää