Martta

Kotimaa

Valikko

MM-kisoista iso lasku Ylelle

Julkaistu:

Yleisradion harteille kaatuu MM-kisoista lähes seitsemän miljoonan euron lasku, josta tapahtuman oikeuksien omistajien maksama tuotantotuki kattaa vain murto-osan.

Ylimenevä osuus on tarkoitus rahoittaa sisäisillä säästöillä. Tv-lupamaksuihin ei ole tulossa lisäkorotuksia.

- Televisiosignaalin tuotanto on kallista puuhaa, eikä Suomesta löydy riittävästi siihen tarvittavaa kalustoa. Toisaalta saamme hienon tilaisuuden näyttää, mitä Suomessa osataan.

Kisalähetyksiä tekee yli 400 työntekijää, joista ainakin 330 on suomalaisia. Helsinkiin saapuu selostajia ja toimittajia yhteensä sadasta televisio- ja radioyhtiöstä. MM-kisoille odotetaan jopa neljää miljardia katsojaa.

Lähetysten tuottamista suurista kustannuksista huolimatta Suomi ei saa minkäänlaista alennusta esitysoikeuksista. Vaikka Suomi tuottaa signaalin, se joutuu maksamaan täyden hinnan kisojen esittämisestä. Tähän on kuitenkin varauduttu.

- Urheilusta kiinnostuneet suomalaiset saavat paljon. Meidän tehtävämme on varmistaa, että muu ohjelmisto ei kärsi liikaa, Seppälä pohtii.

Ylen talousjohtaja Marja-Riitta Kaivonen kiistää eilisen Kauppalehden tiedon tv-luvan noususta napakasti.

- Emme ole missään nimessä esittämässä lisäkorotuksia perustuen MM-kisoista aiheutuviin kustannuksiin.

Näitä luetaan!
  1. 1

    HS: Seksuaalinen häirintä riivaa helsinkiläistä sekasaunaa – erektioita, itsetyydytystä ja epämääräistä koskettelua

  2. 2

    Muodoistaan tunnettu Instagram-suosikki Meri, 21, nauttii sinkkukesästä pikkubikineissä – ”Miehen pitää olla menestynyt”

  3. 3

    Yksin kotona -tähden vuosia jatkunut syöksykierre vihdoin ohi? Ulkonäkö muuttui radikaalisti – illallistreffeillä näyttelijäkaunottaren kanssa

  4. 4

    Poliisi ampui hätäpuhelun soittaneen naisen Yhdysvalloissa – selvisikö syy vihdoin?

  5. 5

    Muistatko kesähitin 2007 laulaneen Tea Hiillosteen? Vaihtoi alaa kertaheitolla – ”Tää on niin mun juttu”

  6. 6

    Putinilla mystinen seuralainen takapenkillä Karjalassa – villit huhut alkoivat heti kiertää Venäjällä

  7. 7

    Mihin katosi yksi yleisurheilun vihatuimmista dopinghuijareista? ”Ura jatkuu kyllä”

  8. 8

    Poliisi: Yli 400  000 Rivotril-pilleriä tuotu Suomeen – ”Euroopan mittavin takavarikko”

  9. 9

    Tee se itse -rakentajan viemärivilppi paljastui – Ulosteita valui talon alle vuosikymmenien ajan

  10. 10

    Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

  2. 2

    Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

  3. 3

    Tuhannen tölkin tarinat eivät vakuuttaneet: suomalaismiesten viinaralli Latviaan tuli yllättävän kalliiksi

  4. 4

    Muistatko 50 Centin häkellyttävän povekkaan ex-tyttöystävän? Bikinit olivat ratketa liitoksistaan – ”Luomukauneutta”

  5. 5

    Muistatko kesähitin 2007 laulaneen Tea Hiillosteen? Vaihtoi alaa kertaheitolla – ”Tää on niin mun juttu”

  6. 6

    Mökkinaapurin tontilta kantautui helteellä karmiva löyhkä – juristi kertoo uskomattomasta tapauksesta

  7. 7

    Kuvat ennen ja nyt: Povekas ex-missi Pia Lamberg koki muodonmuutoksen – näin hän loi huikean uran Amerikassa

  8. 8

    Suomalaisen radiojuontajan luksusloma sai dramaattisen käänteen – käsittämätön moka aiheutti karvaan pettymyksen

  9. 9

    Uutisankkuri Heidi Suomi, 42, avautui yllättäen vaikeasta tabuaiheesta – ”Jos vaikka tapaisin miehen...”

  10. 10

    Lopeta jo se hamstraaminen – Ainakin nämä tavarat voi heittää heti pois

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  3. 3

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  4. 4

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  5. 5

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  6. 6

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  7. 7

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  8. 8

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  9. 9

    ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

  10. 10

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    HS: Seksuaalinen häirintä riivaa helsinkiläistä sekasaunaa – erektioita, itsetyydytystä ja epämääräistä koskettelua

  2. 2

    Muodoistaan tunnettu Instagram-suosikki Meri, 21, nauttii sinkkukesästä pikkubikineissä – ”Miehen pitää olla menestynyt”

  3. 3

    Yksin kotona -tähden vuosia jatkunut syöksykierre vihdoin ohi? Ulkonäkö muuttui radikaalisti – illallistreffeillä näyttelijäkaunottaren kanssa

  4. 4

    Poliisi ampui hätäpuhelun soittaneen naisen Yhdysvalloissa – selvisikö syy vihdoin?

  5. 5

    Muistatko kesähitin 2007 laulaneen Tea Hiillosteen? Vaihtoi alaa kertaheitolla – ”Tää on niin mun juttu”

  6. Näytä lisää