Miia, Mira, Mirva

Kotimaa

Valikko

Yliopistopäällikölle vankeutta lapsiseksistä

Alansa arvostettu asiantuntija, Helsingin yliopiston tietoturvapäällikkö Mauri Rosendahl, 42, sai kahden vuoden ja kahdeksan kuukauden vankeustuomion lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista.

Rosendahl tuomittiin mm. useiden lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä, joihin hän on syyllistynyt vuodesta 1999 lähtien. IS:n tietojen mukaan uhrit olivat poikia.

Miehen hallusta löydettiin myös lapsipornoa valokuvina ja cd-rom -levykkeellä sekä tuliaseen lipas ja patruunoita, joihin hänellä ei ollut kantolupaa.

Rosendahl oli ensimmäisen kerran pidätettynä jo viime syksynä. Hän pääsi silloin vapaaksi ja jatkoi tekojaan, kunnes hänet vangittiin helmikuussa.

Helsingin yliopiston tietoturvapäällikkönä Rosendahl on toiminut vuodesta 2002. Hänellä ei ole ollut suoria alaisia, mutta hän on vastannut koko 46000 hengen työyhteisön tietoturvallisuudesta.

Hän on alallaan arvostettu asiantuntija. Hän oli mm. alan ammattilaisten järjestön Tietoturva ry:n puheenjohtaja vuonna 2005.

Rosendahlilla on värikäs tausta. 1990-luvun alussa hän ponnahti julkisuuteen voittamalla Mr. Suomi -kisat ja sijoittumalla kolmanneksi Mr. Skandinavia -kisoissa.

Ennen nykyistä uraansa mustan vyön karateka teki turvamiestöitä mm. Bill Gatesille, Mohammed Al Fayedille ja Atlantan olympialaisissa. Hän antoi itsepuolustuskoulutusta henkivartijoille ja poliiseille.

Ohessa Rosendahl näytteli pieniä sivurooleja muutamissa kotimaisissa elokuvissa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Kiristyvätkö Bottaksen ja Lewis Hamiltonin välit suomalaisen voiton myötä? F1-legendalta koominen vastaus

  2. 2

    Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

  3. 3

    Pohjois-Korea uhkaa upottaa USA:n ydinsukellusveneen – ”Sillä hetkellä kun USS Michigan yrittää hievahtaakaan...”

  4. 4

    Nicole Scherzinger sai yllättävän pyynnön kesken bikinivahauksen – ”Se oli hirvittävää”

  5. 5

    Mercedeksen tallipomo voiton ottaneen Bottaksen asemasta tallissa: ”Ihan hullua”

  6. 6

    Al Pacino muisteli Kummisedän kuvauksia – ”Tämä on huonoin elokuva, joka on koskaan tehty”

  7. 7

    Bottas ja Räikkönen naureskelivat Putinin kanssa – näin keskustelu eteni

  8. 8

    Madeleine McCannin katoamisesta 10 vuotta – Brittilehti väittää: poliisi epäilee teosta naista

  9. 9

    Rauhallisesti alkanut vapun vietto vilkastuu – poliisi selvittänyt tappeluita

  10. 10

    Maailmankuulu kiipeilijä putosi lähes kilometrin matkan kuolemaansa Everestillä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

  2. 2

    Bottas taisteli kovan voiton Sotshista! – IS seurasi kierros kierrokselta

  3. 3

    Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

  4. 4

    Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

  5. 5

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  6. 6

    Anthony Joshua tyrmäsi Vladimir Klitshkon uskomattomassa ottelussa – IS seurasi

  7. 7

    Maailmankuulu kiipeilijä putosi lähes kilometrin matkan kuolemaansa Everestillä

  8. 8

    Maailmanmestari Jacques Villeneuve muutti kantaansa Kimi Räikkösestä

  9. 9

    Kova tuuli paiskasi hotellin kokoisen rakennelman nudistirannalle Aurinkorannikolla – Suomalainen Jenni kuvasi oudon laitteen

  10. 10

    Valtteri Bottas ajoi upeaan voittoon Venäjän GP:ssä – myös Räikkönen palkintopallille!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  2. 2

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  3. 3

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  4. 4

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  5. 5

    Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

  6. 6

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  7. 7

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  8. 8

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  9. 9

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  10. 10

    Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kiristyvätkö Bottaksen ja Lewis Hamiltonin välit suomalaisen voiton myötä? F1-legendalta koominen vastaus

  2. 2

    Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

  3. 3

    Pohjois-Korea uhkaa upottaa USA:n ydinsukellusveneen – ”Sillä hetkellä kun USS Michigan yrittää hievahtaakaan...”

  4. 4

    Nicole Scherzinger sai yllättävän pyynnön kesken bikinivahauksen – ”Se oli hirvittävää”

  5. 5

    Mercedeksen tallipomo voiton ottaneen Bottaksen asemasta tallissa: ”Ihan hullua”

  6. Näytä lisää