Merja

Kotimaa

Valikko

Sadan ihmisen luottokorttitiedot hakkerin käsiin

Verkkokaupoissa asioineiden ihmisten luottokorttitietoja on päässyt hakkerin käsiin. Poliisin mukaan syksyllä tehty tietomurto antoi hakkerille ja hänen rikoskumppanilleen noin sadan ihmisen luottokorttinumerot.

Ostoksia kaksikko teki kymmenellä numerolla yhteensä noin 10 000 euron arvosta.

Luottokunta on lakkauttanut kaikki väärinkäytetyt ja riskiryhmään kuuluneet kortit. Kortinhaltijat eivät ole vastuussa anastetuilla tiedoilla tehdyistä ostoksista.

Rikoksista epäillään kahta miestä. Helsingin poliisin mukaan miehistä toinen murtautui neljän verkkokaupan internetsivuille. Toinen oli hakkeroinnissa apuna ja osallistui ostosten tekoon. Varsinaiseksi hakkeriksi epäilty on myöntänyt osittain tekonsa kuulusteluissa.

Tietomurron kohteeksi joutuneet verkkokaupat sijaitsivat saman yrityksen palvelimella. Poliisi ei halua antaa julkisuuteen verkkokauppojen eikä palvelimen ylläpitäjän nimeä.

Rikostarkastaja Juhapekka Risu poliisin tietotekniikkarikosyksiköstä kertoo, että tunkeutujat onnistuivat pääsemään käsiksi luottokorttitietoihin internetistä lataamansa haittaohjelman avulla. Ohjelmalla voi etsiä tietoturva-aukkoja.

STT

Näitä luetaan!
  1. 1

    IS seuraa kuudetta finaalia: Tappara tarrasi kiinni Kanada-maljaan – Juhani Jasu vei vieraat johtoon, katso videot

  2. 2

    Tomi kuvasi videon Tampereen parkkisakkorysästä – mistä tässä on kyse? ”Ainakin 16 auton tuulilasissa oli lappu”

  3. 3

    68-vuotias mies ampui kotiinsa tunkeutunutta murtovarasta, epäillään tapon yrityksestä

  4. 4

    Silmävammaiset potilaat hädissään päivystyksessä – ”Silmä pitää olla poskella ennen kuin saa mitään hoitoa”

  5. 5

    Viiden tähden hotelli rapistui paikoilleen – vip-vieraiden unelma on nyt karu näky

  6. 6

    24-vuotias näyttelijäkaunotar on ”liian seksikäs” elokuviin – ministeriö kielsi povipommilta kaikki esiintymiset vuodeksi

  7. 7

    Suomalainen fitnessdokumentti järkyttää netissä – päähenkilöltä raju purkaus: ”Tuleeko se hetki, kun hakkaan kuvausryhmän jäsenen?”

  8. 8

    Näiden jälkeen tahdot pätkäistä hiuksesi – 12 upeaa kuvaa, joiden kanssa mennä kampaajalle

  9. 9

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  10. 10

    Poikkeuksellinen raekuuro muutti maan hetkessä valkoiseksi Espoossa – kuva kertoo, kuinka paljon rakeita ropisi 20 minuutissa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  2. 2

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  3. 3

    Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

  4. 4

    Patrik Laineen leppoisa lomakuva herätti MM-kisaraivon

  5. 5

    Poliisi kertoo nyt harvinaisen järkyttävästä työtehtävästä: eri puolilta taloa löytyi kolmen lapsen ruumiit

  6. 6

    Hirvensalmen uhrien äiti jakoi helmikuussa koskettavan runon – ”Sydämeni tulee kantamaan sinua aina”

  7. 7

    Opiskelijoiden K18-bileet seikkailupuistossa ihmetyttävät Kuopiossa: ”En välttämättä menisi heti aamulla muksun kanssa sinne”

  8. 8

    Playboy-kuviin kosiskeltu Kaisa Mäkäräisen kilpasisko on tyrmäävä mallikaunotar – Dorothea Wierer, 27 poseeraa upeissa bikinikuvissa

  9. 9

    Suomalainen fitnessdokumentti järkyttää netissä – päähenkilöltä raju purkaus: ”Tuleeko se hetki, kun hakkaan kuvausryhmän jäsenen?”

  10. 10

    Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  2. 2

    Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

  3. 3

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  4. 4

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  5. 5

    Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

  6. 6

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  7. 7

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  8. 8

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  9. 9

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  10. 10

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    IS seuraa kuudetta finaalia: Tappara tarrasi kiinni Kanada-maljaan – Juhani Jasu vei vieraat johtoon, katso videot

  2. 2

    Tomi kuvasi videon Tampereen parkkisakkorysästä – mistä tässä on kyse? ”Ainakin 16 auton tuulilasissa oli lappu”

  3. 3

    68-vuotias mies ampui kotiinsa tunkeutunutta murtovarasta, epäillään tapon yrityksestä

  4. 4

    Silmävammaiset potilaat hädissään päivystyksessä – ”Silmä pitää olla poskella ennen kuin saa mitään hoitoa”

  5. 5

    Viiden tähden hotelli rapistui paikoilleen – vip-vieraiden unelma on nyt karu näky

  6. Näytä lisää