Jarkko, Jere, Jarno

Kotimaa

Valikko

Hoitajien ripeä toiminta esti suuronnettomuuden Joensuussa

Julkaistu: , Päivitetty:

Yksi henkilö loukkaantui lievästi yksityisen palvelutalon tulipalossa varhain tänä aamuna Joensuun Kiihtelysvaarassa. Palovammoja saaneen henkilön tila ei ole vakava, mutta hänet vietiin hoidettavaksi paikalliseen keskussairaalaan.

Palohetkellä palvelutalossa oli 16 asukasta, joista osa liikuntarajoitteisia. Vaahteranpihan sairaalan henkilökunta ehti evakuoida tiili- ja puurakenteisesta rakennuksesta 12 asukasta ja läheiseltä paloasemalta nopeasti paikalle ehtineet sammuttajat kolme. Yöhoitajien ripeä toiminta esti palon etenemisen suuronnettomuudeksi.

Palvelukodin omistaa Kiihtelysvaaran vanhustentuki ry.

Tulipalossa tuhoutui palvelutalon neljä asuntoa kokonaan. Lisäksi tuhoutuivat asuntojen ullakkotilat. Muihin huoneistoihin tuli huomattavia savu- ja vesivahinkoja.

Joensuun poliisin tutkimuksissa selvisi, että palo alkoi 70-vuotiaan miehen asunnosta, joka tuhoutui palossa kokonaan. Tutkimusten perusteella poliisi epäilee, että palo sai alkunsa tupakoinnista.

Ei automaattista
paloilmoitinta

Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen valmiuspäällikkö Markus Viitaniemen mukaan palvelutalossa ei ollut automaattista paloilmoitinta. Huoneistoissa oli palovaroittimet, joiden hälytykseen muutamat asukkaat havahtuivat.

Pelastustoimet aloittanut hoitaja sen sijaan reagoi ulkoa kuuluneeseen outoon paukkeeseen.

Palokunnan saapuessa paikalle yksi asunto oli ilmiliekeissä. 12 asunnon palvelutalo vaurioitui niin pahoin, että sen asukkaille on järjestettävä majoituspaikka muualta.

- Ensi vaiheessa asukkaat sijoitettiin sairaalaosaan, jonka omistaa Joensuun kaupunki, Viitaniemi kertoi.

Palvelutalon yhteydessä oleva sairaala välttyi vaurioilta muun muassa tehokkaan palo-osastoinnin ansioista. Sairaalassa oli 19 potilasta, mutta heitä ei tarvinnut evakuoida.

Sammutustöihin osallistui kahdeksan pelastusyksikköä ja neljäkymmentä miestä.

(IS-STT)

Näitä luetaan!
  1. 1

    Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

  2. 2

    Vuoden Yhdysvalloissa kateissa ollut teini löytyi 31-vuotiaan sieppaajansa luota

  3. 3

    Suomalaisnainen juoksi maratonin Pohjois-Koreassa – rajalla paljastuivat Auran, 26, ottamat kielletyt kuvat: ”Sellaisia ei saanut näkyä”

  4. 4

    Gmailiin iso muutos: ”Teemme asiasta päivänselvän”

  5. 5

    Tunnistaisitko Eminemiä uudesta kuvasta? Edusti täysin erinäköisenä kuin aiemmin – fanit haltioituivat

  6. 6

    F1-legenda haukkui Sebastian Vetteliä hulluksi: ”Lewis osuu häneen jonain päivänä nyrkillä”

  7. 7

    Murtomiehet yrittivät jallittaa poliisikoira Vitoa jopa juoksemalla joen yli – turhaan: ”Kiinni jäivät”

  8. 8

    Arvaamaton sadealue jyräämässä +30 asteen helleaallon – meteorologilta lohduttavat sanat tämän viikon sateista: ”Hyvä puoli on se”

  9. 9

    Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

  10. 10

    Teemu löysi kesämökkinsä alta surkean näköisen kissapedon – kuravettä lipittävä laiha ilves ei edes pelännyt ihmistä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Uskomaton F1-kisa! Kaoottinen Azerbaidzhanin GP huipentui maalisuoralla – IS seurasi

  2. 2

    Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

  3. 3

    Uskomaton video leviää: mallikaunottaren alaston base-hyppy kuohuttaa – edes opettaja ei ole uskoa silmiään

  4. 4

    Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

  5. 5

    Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

  6. 6

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  7. 7

    Poikkeustilanne AirAsian lennolla sai matkustajat puhkeamaan itkuun – kone alkoi täristä yläilmoissa kuin kuivausrumpu

  8. 8

    Räikkönen raivostui Bottakselle: ”Ei v***u voi taas olla sama jätkä!”

  9. 9

    Missin kasvot tuhoutuivat happoiskussa – kovia kokenut kaunotar löysi rakkauden: ”Hänelle olen maailman kaunein nainen”

  10. 10

    Auto ajoi jalankulkijoiden päälle Newcastlessa – useita loukkaantunut

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  2. 2

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  3. 3

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  4. 4

    Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

  5. 5

    Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

  6. 6

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  7. 7

    Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

  8. 8

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  9. 9

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  10. 10

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

  2. 2

    Vuoden Yhdysvalloissa kateissa ollut teini löytyi 31-vuotiaan sieppaajansa luota

  3. 3

    Suomalaisnainen juoksi maratonin Pohjois-Koreassa – rajalla paljastuivat Auran, 26, ottamat kielletyt kuvat: ”Sellaisia ei saanut näkyä”

  4. 4

    Gmailiin iso muutos: ”Teemme asiasta päivänselvän”

  5. 5

    Tunnistaisitko Eminemiä uudesta kuvasta? Edusti täysin erinäköisenä kuin aiemmin – fanit haltioituivat

  6. Näytä lisää