Pertti, Albert

Kotimaa

Valikko

Skinnari vaatii Stora-Enson ylimääräistä yhtiökokousta koolle

Eduskunnan talousvaliokunnan puheenjohtaja Jouko Skinnari (sd.) vaatii valtiota ryhtymään toimiin Stora Enson ylimääräisen yhtiökokouksen koollekutsumiseksi.

Yhtiökokouksen pitäisi päättää yhtiön hallituksen tekemistä lakkautuspäätöksistä. Skinnari muistutti sunnuntaina Lahdessa, että valtio omistaa neljänneksen Stora Enson osakkeiden äänimäärästä. Lisäksi Kansaeläkelaitoksella on kymmenen prosenttia äänistä.

Skinnari arveli, että veronmaksajia sekä Kelalle sosiaaliturva-maksuja maksavia palkansaajia ja yrittäjiä kiinnostaa saada kaikki tieto yhtiön hallituksen päätöksistä supistaa rajusti sellun ja paperin valmistusta Suomessa.

- Hallituksen puheenjohtaja Claes Dahlbäck oli ajamassa yhtiön Yhdysvaltain yritysostoja, yhtiön metsien ja myös vesivoiman myyntiä, jotka ovat osoittautuneet vääriksi ratkaisuiksi. Nyt on tärkeä saada tarkka ja tasapuolinen tieto yhtiön kaikille osakkaille, miksi nämä uusimmat toimet olisivat oikeita ja mitä suunnitelmia yhtiöllä on esimerkiksi sellun tuotekehittelyn osalta Suomessa.

Stora Enson rajut toimet muistuttavat Skinnarin mielestä entisaikojen devalvaationäytelmiä ja Kotkan Sunilan-tehtaiden lopettamisyrityksiä 1990-luvun lamavuosina. Devalvaatioita ei enää voi tehdä, ja Sunilan tehtaat toimivat hyvin, hän tiivisti.

Näitä luetaan!
  1. 1

    IS seuraa 4.finaalia: Tappara kolmen maalin karkumatkalla kolmannessa erässä, katso maalit

  2. 2

    Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

  3. 3

    Takaa-ajo Helsingissä: miehet hylkäsivät autonsa ja yrittivät paeta poliisia Pikkukosken metsiin

  4. 4

    Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

  5. 5

    Metalliartistin Maamme-laulu herätti huomiota SM-liigan finaalissa – ”Olipas karsea”

  6. 6

    Niukka-asuiset Baywatch-fanit juoksivat kulttisarjan hengessä – katso kuvat punaiseen pukeutuneista kaunottarista!

  7. 7

    Vastaanottokeskuksen ruokajonossa painittiin – paikalle hälytettiin useita poliisipartioita

  8. 8

    Merenrantahuvila Strömsössä 6,3 miljoonaa – tältä näyttävät Suomen kalleimmat myynnissä olevat ”mökit”

  9. 9

    Osaatko ratkaista puusepän pulman?

  10. 10

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  2. 2

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  3. 3

    Äänekoskelaista Jukkaa odotti kotona mystinen yllätys – naapuri näki, kuinka kattotiilet lensivät

  4. 4

    Pysäyttävät kuvat pohjoiskorealaiselta moottoritieltä: Leveyttä kuin kiitoradalla, ruuhkat loistavat poissaolollaan

  5. 5

    Kasmir esiintyi ensi kertaa salakatselukohun jälkeen: Unohteli sanoja jännittyneenä – TTK-yleisöltä uskomaton reaktio

  6. 6

    Taloyhtiön kanssa ei olisi kannattanut riidellä: pariskunnalle napsahti 3600 euron laatoituksesta 55 000 euron lasku

  7. 7

    Minttu Räikkösen hulppea lapsuudenkoti uima-altaineen myynnissä – 7 huonetta ja 558 000 euron hintapyyntö

  8. 8

    Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

  9. 9

    Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

  10. 10

    Presidenttiehdokas Macronin, 39, ja Brigitte-vaimon, 64, ”kielletty rakkaus” – lukiolaispojan ja opettajan suhde järkytti vanhempia

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

  2. 2

    Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

  3. 3

    Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

  4. 4

    Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

  5. 5

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  6. 6

    Ulla Appelsinin kommentti: Tragedia, josta arkkipiispa ei twiitannut

  7. 7

    Noloimmat tilanteet seksin aikana – onko itsellesi käynyt näin?

  8. 8

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  9. 9

    Synkkiä väitteitä: Michael Jacksonin unohdettu poika Blanket, 15, elää onnetonta elämää yksin miljoonakartanossa – ”Hän on itse kasvattanut itsensä”

  10. 10

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    IS seuraa 4.finaalia: Tappara kolmen maalin karkumatkalla kolmannessa erässä, katso maalit

  2. 2

    Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

  3. 3

    Takaa-ajo Helsingissä: miehet hylkäsivät autonsa ja yrittivät paeta poliisia Pikkukosken metsiin

  4. 4

    Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

  5. 5

    Metalliartistin Maamme-laulu herätti huomiota SM-liigan finaalissa – ”Olipas karsea”

  6. Näytä lisää