Minna, Vilma, Miina

Kotimaa

Valikko

Lottovoitto osui vanhainkotiin

Julkaistu:

Porvoolaisen Epoon vanhainkodin lottoporukka sai joulun aatonaattona mukavan yllätyslahjan: 3,5 miljoonaa markkaa.

-Ihmeellinen tunne, ihan kuin ei vieläkään uskaltaisi uskoa, yhdeksänhenkisen lottoporukan jäsen Piia Koskinen huokaa.

-Niin, tämähän on kuin jotain satua, osastoapulainen Leila Koskinen säestää sohvalta.

Joulun aatonaaton varsinaisessa lottoarvonnassa löytyi peräti kuusi täysosumaa, joten kukin voittaja sai 3,5 miljoonaa.

Epoon vanhainkodin porukassa summa tasattiin kahdeksan naisen ja yhden mieslottoajan kesken. 2,80 markan sijoituksella tienasi 350000 markkaa.

Yksi pelaaja osti kuitenkin kaksi osuutta, joten hän sai 700000 markkaa.

-Se viimeinen lappu pyöri tuolla laatikossa ties kuinka pitkään, eikä meinannut kelvata kenellekään, Koskinen muistelee.

Voittajien suunnitelmat ovat aika pitkälle selvillä.

-Me otamme miehet matkaan ja lähdemme Riitan kanssa pariksi viikoksi Havaijille. Olen haaveillut etelämeren saarista koko ikäni, Leila Koskinen kertoo.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Trump tönäisi pääministerin tylysti tieltään Nato-kokouksessa – video tilanteesta leviää

  2. 2

    Ivanka, Melania ja Donald Trump sekä paavi asettuivat riviin – vain yksi hymyili ja internet sekosi

  3. 3

    Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

  4. 4

    Mysteeri Mount Everestillä: kahdesta teltasta löytyi neljä tuntematonta ruumista – ”eivät ole tältä kiipeilykaudelta”

  5. 5

    Säätilassa tapahtuu viikonloppuna kaksi selvästi havaittavaa käännettä

  6. 6

    Nyt se on varmaa – Stanley Cup palaa kesällä Suomeen!

  7. 7

    Riistakamera tallensi uskomattomia otoksia – karhu mässäili hirvellä, popsi lopuksi antennin

  8. 8

    Poliisilta poikkeuksellinen varoitus vanhemmille – jopa viidesluokkalaiset tytöt liikkuvat aikuisten miesten seurassa

  9. 9

    Kamerat eivät paljastaneet: Joonas ja Pauliina harrastivat seksiä Temptation Islandilla toistensa selän takana – näin parilla menee nyt

  10. 10

    Temptation Islandilla varatun Pauliinan hurmannut Arttu paljastaa: näin suhde alkoi – ”Harrastettiin juuri sitä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  2. 2

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  3. 3

    Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

  4. 4

    Lue kaikki presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

  5. 5

    ISTV:n lähetys Mauno Koiviston hautajaisista

  6. 6

    Conan O’Brien paljastaa kauheimman vieraansa keskusteluohjelmassa: ”Hän on teeskentelijä”

  7. 7

    Mauno Koiviston hautajaisten ylivoimaisesti koskettavin hetki nähtiin kello 15.43

  8. 8

    40 kuvaa, jotka jäävät historiaan presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

  9. 9

    Lepää rauhassa, presidentti Koivisto – päivän koskettavin kuvasarja otettiin Hietaniemen hautausmaalla

  10. 10

    Miro jonotti jo puoli yhdeksän aikaan presidentti Koiviston siunaustilaisuuteen – ”Hän antoi minulle uuden mahdollisuuden elää”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  3. 3

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  4. 4

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  5. 5

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  6. 6

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  7. 7

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  8. 8

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  9. 9

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  10. 10

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Trump tönäisi pääministerin tylysti tieltään Nato-kokouksessa – video tilanteesta leviää

  2. 2

    Ivanka, Melania ja Donald Trump sekä paavi asettuivat riviin – vain yksi hymyili ja internet sekosi

  3. 3

    Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

  4. 4

    Mysteeri Mount Everestillä: kahdesta teltasta löytyi neljä tuntematonta ruumista – ”eivät ole tältä kiipeilykaudelta”

  5. 5

    Säätilassa tapahtuu viikonloppuna kaksi selvästi havaittavaa käännettä

  6. Näytä lisää