Atso

Kotimaa

Tarjoilijan "palkintomatka" päättyi seksipainajaiseen

Julkaistu:

Työnantajan tarjoama palkitsemismatka Viroon muuttui nuoren ravintolatyöntekijän painajaiseksi, kun esimies käytti häntä seksuaaliseksi hyväkseen.

Helsingin käräjäoikeus langetti helsinkiläisyrityksen omistajalle teosta vuoden mittaisen ehdollisen vankeusrangaistuksen.

Lisäksi noin nelikymppinen mies määrättiin maksamaan naiselle lähes 5 800 euron korvaukset henkisestä kärsimyksestä, saamatta jääneestä ansiosta ja oikeudenkäyntikuluista.

Tapaus sattui viime vuoden elokuussa, kun yrittäjä tarjosi tarjoilijana työskennelleelle naiselle matkan Tallinnaan. Matka oli palkinto hyvin tehdystä työstä. Kaksikon mukaan heillä ei ollut seksuaalisia virityksiä keskenään.

Majoittuivat
hääsviittiin

Tallinnassa mies ja nainen majoittuivat hääsviittiin, jossa oli sauna ja poreallas. Miehen mukaan huonejärjestelyyn päädyttiin, koska sen sanottiin tulevan alennuksen myötä samanhintaiseksi kuin kaksi erillistä huonetta.

Työntekijä empi valintaa mutta myöntyi lopulta, kun työnantaja lupasi nukkua olohuoneen puolella.

Kaksikko illasti kaupungilla ja suuntasi yökerhoon, jossa tiet erkanivat. Nainen jatkoi juhlimista toisessa seurueessa ja mies lähti hotellille saunomaan. Molemmat nauttivat illan aikana runsaasti alkoholia.

Myöhemmin aamuyöllä nainen palasi hotellihuoneeseen ja meni nukkumaan. Hän kertoi nähneensä eroottisia unia. Noin 1-2 tunnin kuluttua nainen havahtui kertomansa mukaan siihen, että esimies oli yhdynnässä hänen kanssaan. Nainen sanoi käskeneensä esimiestään jättämään hänet rauhaan mutta mies jatkoi lähentelyä.

Lopulta nainen lähti taksilla laivaterminaaliin ja osti lipun ensimmäiseen Helsinkiin lähtevään laivaan. Hän irtisanoi työsuhteensa tämän jälkeen.

Työnantaja kiisti
syytteen

Ravintolayrittäjä kiisti olleensa sukupuoliyhteydessä alaisensa kanssa. Miehen mukaan nainen oli kuvitellut koko asian.

Mies sanoi heränneensä siihen, että nainen raivosi hänelle. Hän ei tiennyt, mitä oli tapahtunut. Mies kuitenkin arveli, että nainen oli saattanut pettyä matkaan. Samasta syystä mies lähetti tälle tekstiviestitse anteeksipyynnön.

Nainen oli esimiehen mukaan ottanut matkan aikana esille työsuhteen vakinaistamisen, mihin työnantaja oli suhtautunut torjuvasti.

Oikeuslääketieteellisessä tutkimuksessa ei löytynyt näyttöä yhdynnästä. Käräjäoikeus kuitenkin piti naisen kertomusta ja niitä tukevia havaintoja niin luotettavina, että tuomitsi miehen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. (STT)

Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi: Helsingin yliajossa kuollut nainen raahautui auton mukana risteyksestä toiseen

  2. 2

    Luurankomaiseksi laihtunut American Pie -kaunotar pelmahti gaalaan – järkytys levisi: Läpinäkyvä asu paljasti valtaisat rinnat

  3. 3

    Oivallatko sinä? Hyvin simppeli optinen arvoitus leviää vauhdilla – "Alle 60 sekuntia on todella vaikuttava tulos"

  4. 4

    Video Helsingin yliajopaikalta paljastaa turman synkät jäljet

  5. 5

    Mikä puserrus! Järjettömän treenattu Britney Spears, 35, hurmasi – rintavako näkyi avoimesti

  6. 6

    Kuvat ennen ja nyt: Näin HIM:n musiikkivideolla vuonna 1999 esiintynyt kaunotar on muuttunut – Ninja, 35, on upea plusmalli

  7. 7

    Guardian: 11 kuukautta vanhan Charlie-vauvan elintoiminnot lopetettiin –  ”Kaunis pieni poikamme on poissa”

  8. 8

    Tiesitkö tätä? Hyytävä yksityiskohta herttuatar Catherinen vaatteista tuli ilmi – kuninkaallisille välttämätön tapa

  9. 9

    Silminnäkijä STT:lle: Yliajosta epäilty ajoi järjetöntä vauhtia ennen turmaa

  10. 10

    Poliisi: Nainen kuoli Helsingin yliajossa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

  2. 2

    Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

  3. 3

    Tiesitkö tätä? Hyytävä yksityiskohta herttuatar Catherinen vaatteista tuli ilmi – kuninkaallisille välttämätön tapa

  4. 4

    Kirsi Salo, 50, yllättää yläosattomissa – poseeraa sensuellissa uintikuvassa vain lumpeenlehti povensa peittona

  5. 5

    Mikä puserrus! Järjettömän treenattu Britney Spears, 35, hurmasi – rintavako näkyi avoimesti

  6. 6

    Kysely: Suomalaisia pidetään verrattain rumina – täällä paikalliset vievät jalat alta

  7. 7

    Venäjän valtion lentokoneeseen lastattiin Lappeenrannassa laatikkokaupalla Koskenkorvaa ja konjakkia

  8. 8

    Mies ajoi päin väkijoukkoa Helsingin keskustassa – 1 kuollut, 4 sairaalaan, useita muita loukkaantunut

  9. 9

    Robert Enke teki itsemurhan, leski avautuu nyt salatusta kaksoiselämästä: ”Edes lähimmät ystävät eivät tienneet”

  10. 10

    Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  3. 3

    Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

  4. 4

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  5. 5

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  6. 6

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  7. 7

    Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

  8. 8

    Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

  9. 9

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  10. 10

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi: Helsingin yliajossa kuollut nainen raahautui auton mukana risteyksestä toiseen

  2. 2

    Luurankomaiseksi laihtunut American Pie -kaunotar pelmahti gaalaan – järkytys levisi: Läpinäkyvä asu paljasti valtaisat rinnat

  3. 3

    Oivallatko sinä? Hyvin simppeli optinen arvoitus leviää vauhdilla – "Alle 60 sekuntia on todella vaikuttava tulos"

  4. 4

    Video Helsingin yliajopaikalta paljastaa turman synkät jäljet

  5. 5

    Mikä puserrus! Järjettömän treenattu Britney Spears, 35, hurmasi – rintavako näkyi avoimesti

  6. Näytä lisää