Sami, Samuli

Kotimaa

Taas pääsee sunnuntaiostoksille

Julkaistu: , Päivitetty:

Kaupat saavat taas olla auki myös sunnuntaisin. Ostoksille pääsee kello 12:n ja 21:n välisenä aikana.

Tavallisesti sunnuntaiaukiolo on sallittu ainoastaan alle 400-neliöisille myymälöille. Sitä suuremmat kaupat saavat avata ovensa sunnuntaisin marras- ja joulukuussa sekä kesällä toukokuusta elokuuhun.

Isänpäivän sunnuntaina 11.11. kaupat ovat kuitenkin kiinni.

Joulu- ja marraskuun sunnuntait ovat kaupalle tuottoisia päiviä. Suomen kaupan liitto ennustaa, että vähittäiskaupan myynti kasvaa 4-5 prosenttia joulukuussa ilman auto- ja polttoainekauppaa. Viime vuonna päästiin samansuuruiseen kasvuun.

Vähittäiskaupan verollinen kokonaismyynti ilman auto- ja polttoainekauppaa ylittänee tämän vuoden joulukuussa 3,6 miljardia euroa. Joululahjoihin, joulutarvikkeisiin ja jouluruokiin suomalaisten ennustetaan kuluttavan tänä vuonna 950 miljoonaa euroa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

  2. 2

    Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  3. 3

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  4. 4

    Valtteri Bottas paljastaa tuloksensa Cooperin testissä – pärjäisitkö F1-tähdelle 12 minuutin kilpailussa?

  5. 5

    Vastaanottokeskus reagoi Turun puukotuksiin – ovet pidettävä lukossa, asukkaita kehotettu välttämään yöelämää

  6. 6

    Kuvat ja video: Poliisi havainnollistaa sarjapuukotusta Turun keskustassa – paikalla useita poliiseja

  7. 7

    Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

  8. 8

    70-luvun suosikkisarjassa ei tapahdu juuri mitään – silti se kiinnostaa edelleen suomalaisia

  9. 9

    ”Seksiä puuta vasten kesken lenkin” – tällaiset ovat suomalaisten unelmatreffit

  10. 10

    Koko maassa pidetään hiljainen hetki kello 10 Turun puukkoiskun uhrien muistolle

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  2. 2

    Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

  3. 3

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  4. 4

    Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

  5. 5

    Supo: Tästä syystä Turun puukotuksia epäillään terroriteoksi

  6. 6

    Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

  7. 7

    Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

  8. 8

    Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

  9. 9

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä

  10. 10

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  4. 4

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  5. 5

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  6. 6

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  7. 7

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  8. 8

    25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

  9. 9

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  10. 10

    Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

  2. 2

    Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  3. 3

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  4. 4

    Valtteri Bottas paljastaa tuloksensa Cooperin testissä – pärjäisitkö F1-tähdelle 12 minuutin kilpailussa?

  5. 5

    Vastaanottokeskus reagoi Turun puukotuksiin – ovet pidettävä lukossa, asukkaita kehotettu välttämään yöelämää

  6. Näytä lisää