Heidi

Kotimaa

Valikko

Ministeri Haatainen ei kadu kallista matkaansa

Julkaistu:

IS kertoi eilen, että opetusministeri Tuula Haatainen (sd) seurueineen haki kokemuksia Yhdysvaltojen korkeakoulujärjestelmästä 50000 eurolla. Ministeriä ei matka kaduta.

- Hyvä reissu. Opittiin paljon. Tulokset tulevat pidemmällä tähtäimellä. Isänmaan asialla oltiin, Haatainen summaa matkasaldoa.

Haataisen kuuden hengen seurue oli Yhdysvalloissa 11 päivää. Opetusministeriön lyhyessä tiedotteessa matkan tarkoitukseksi kerrottiin tutustuminen Yhdysvaltojen koulutusjärjestelmään ja erityisesti korkeakoululaitokseen.

Kouluihin matkaseurue ehti kolmena päivänä, yhtenä päivänä käytiin paikallisessa opetusministeriössä.

Itärannikolta länsirannikolle lentäneellä Haataisen seurueella oli vapaa viikonloppu San Franciscossa, jossa seurue teki kiertoajelun ja tutustui viini- ja samppanjatiloihin.

- Pitkää ohjelmaa ei voi vetää lyhyessä ajassa ja tietysti viikonloppu oli välissä. Emme olleet pyytäneet käyntejä viinitiloilla. Onhan se hyvä tutustua muuhunkin kuin hotellihuoneeseen, Haatainen puolustelee.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Savonlinnalaisen Iinan postiluukusta kolahti Putin-tiedote: ”Pyydämme, että vältätte asuntonne parvekkeella oloa” – poliisi kertoo, mistä on kyse

  2. 2

    Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

  3. 3

    Miss Suomen kuumat tunnelmat narubikineissä – paljastava peppukuva ihastuttaa: ”En saa silmiäni irti teistä”

  4. 4

    ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

  5. 5

    Tästä kuvasta kuskilegenda Leo Kinnunen muistetaan: Jorma Pulkkinen roikkui hengenvaarallisesti takaluukussa

  6. 6

    58 lentokonetta ja 75 000 euron vessa vai Lada ja 77 neliön asunto? Vladimir Putinin todellinen omaisuus on täysi mysteeri

  7. 7

    Tarja Halonen jäi lääkärin neuvosta pois Helsingin-lennolta 1978 – kone putosi järveen ja räjähti

  8. 8

    Mitä Mika Salon Ferrarille tapahtui Unkarissa 18 vuotta sitten? ”Olemme sopineet, ettei asiasta puhuta”

  9. 9

    Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

  10. 10

    Heti draamaa Jyväskylän MM-rallissa! Toyotan suomalaiskuljettaja romutti autonsa testierikoiskokeella

  11. Näytä lisää
  1. 1

    HS: Seksuaalinen häirintä riivaa helsinkiläistä sekasaunaa – erektioita, itsetyydytystä ja epämääräistä koskettelua

  2. 2

    ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

  3. 3

    Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

  4. 4

    Tiedätkö minkä merkkinen ja värinen on nyt Suomen yleisin henkilöauto? Ja ei, se ei suinkaan ole Skoda

  5. 5

    Me Naiset: Aira Samulinin ex-mies Ekku Peltomäki naimisiin – Samulin sivaltaa: ”Ekku vaihtoi sulavasti 50 vuotta nuorempaan”

  6. 6

    Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

  7. 7

    Muodoistaan tunnettu Instagram-suosikki Meri, 21, nauttii sinkkukesästä pikkubikineissä – ”Miehen pitää olla menestynyt”

  8. 8

    Arman Alizad vitsaili seksuaalisesta häirinnästä helsinkiläisessä sekasaunassa – ihmiset raivostuivat: ”Oksettavaa”

  9. 9

    Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

  10. 10

    Muistatko kesähitin 2007 laulaneen Tea Hiillosteen? Vaihtoi alaa kertaheitolla – ”Tää on niin mun juttu”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  3. 3

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  4. 4

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  5. 5

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  6. 6

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  7. 7

    Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

  8. 8

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  9. 9

    ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

  10. 10

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Savonlinnalaisen Iinan postiluukusta kolahti Putin-tiedote: ”Pyydämme, että vältätte asuntonne parvekkeella oloa” – poliisi kertoo, mistä on kyse

  2. 2

    Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

  3. 3

    Miss Suomen kuumat tunnelmat narubikineissä – paljastava peppukuva ihastuttaa: ”En saa silmiäni irti teistä”

  4. 4

    ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

  5. 5

    Tästä kuvasta kuskilegenda Leo Kinnunen muistetaan: Jorma Pulkkinen roikkui hengenvaarallisesti takaluukussa

  6. Näytä lisää