Uuno

Kotimaa

Valikko

Ex-liigakiekkoilija katuu huumesekoiluaan

Julkaistu:

Entinen SM-liigatason kiekkoilija Mika Lartama katuu sekaantumistaan erittäin vaaralliseen huumausaineeseen.

Lartama kertoo ajautuneensa hankkimaan kokaiinia pitkän ryyppyputken päätteeksi, omien henkilökohtaisten ongelmiensa seurauksena.

- Luiskahdin raiteilta.

- Olin juonut jo monta viikkoa putkeen, Lartama kertoo.

Hän sanoo olleensa kotona ihan sekaisin, kun poliisit tulivat hakemaan.

- Minulla ei ollut mitään hajua mistään. Olin niin pöllyssä. Elämä oli silloin siinä pisteessä, että hain hyvää oloa. Pyrin unohtamaan huonot asiat ja fiilikset.

Hämeenlinnalaisen HPK:n ex-pelaajan mukaan sellikokemus oli pysäyttävä.

- Olen tosi tyytyväinen, että olen päässyt irti noista jutuista. En ole ylpeä teostani. Minua harmittaa älyttömästi koko juttu.

- Oma elämäntilanteeni johti tähän, paljon huonoa tapahtui. Ajauduin hankkimaan kokaiinia. En ole kenellekään välittänyt sitä enkä myynyt.

Hänellä ei ole oman kertomansa mukaan tietoa siitä, millaisesta määrästä häntä epäillään.

- Poliisi ilmeisesti epäili tai tarkisti, kuulunko johonkin liigaan. Se sitten selvisi, etten todellakaan kuulu. En vapaalla olisi, jos olisi epäilyjä sellaisesta, Lartama sanoo.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Daniel Ricciardo voitti kaoottisen Bakun F1-kisan – Räikköseen törmännyt Bottas nousi maalisuoralla kakkoseksi!

  2. 2

    Räikkönen raivostui Bottakselle: ”Ei v***u voi taas olla sama jätkä!”

  3. 3

    Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

  4. 4

    Uskomaton F1-kisa! Kaoottinen Azerbaidzhanin GP huipentui maalisuoralla – IS seurasi

  5. 5

    Kriitikoiden hampaisiin joutunut Lauri Markkanen saa tukea perheeltään – Pekka-isä muuttaa Chicagoon

  6. 6

    Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

  7. 7

    Uskomaton video leviää: mallikaunottaren alaston base-hyppy kuohuttaa – edes opettaja ei ole uskoa silmiään

  8. 8

    Vettel kosti Hamiltonille – sai rangaistuksen rumasta ylilyönnistä F1-kisassa

  9. 9

    Uhkea tosi-tv-tähti Anne-Mari lemmenlomalla – kihlattu hehkuttaa rakastaan estottomasti: ”Ihana ilta kauniin naiseni kanssa”

  10. 10

    Tero Pitkämäeltä väkevä keihäskaari Vaasassa – ilmoittautui samalla MM-mitalitaistoon

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  2. 2

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  3. 3

    Uskomaton F1-kisa! Kaoottinen Azerbaidzhanin GP huipentui maalisuoralla – IS seurasi

  4. 4

    Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

  5. 5

    Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

  6. 6

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  7. 7

    CNN selvitti: Näin Pohjois-Korean johtaja rahoittaa luksuselämänsä

  8. 8

    Vanhemmat väittävät elävänsä universumin energialla – äiti ei syönyt edes raskaana ollessaan: ”Ravitsin poikaani rakkaudellani”

  9. 9

    Tyly muutos ensi viikon sääennusteeseen: +30 asteen helleaalto koukkaakin Venäjälle – Suomeen luvassa jotain ihan muuta

  10. 10

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  2. 2

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  3. 3

    Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

  4. 4

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  5. 5

    Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

  6. 6

    Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

  7. 7

    Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

  8. 8

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  9. 9

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  10. 10

    23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Daniel Ricciardo voitti kaoottisen Bakun F1-kisan – Räikköseen törmännyt Bottas nousi maalisuoralla kakkoseksi!

  2. 2

    Räikkönen raivostui Bottakselle: ”Ei v***u voi taas olla sama jätkä!”

  3. 3

    Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

  4. 4

    Uskomaton F1-kisa! Kaoottinen Azerbaidzhanin GP huipentui maalisuoralla – IS seurasi

  5. 5

    Kriitikoiden hampaisiin joutunut Lauri Markkanen saa tukea perheeltään – Pekka-isä muuttaa Chicagoon

  6. Näytä lisää