Jyrki, Jyri, Jori

Kotimaa

Valikko

Oikeusalan professori käsirysyssä syyttäjien kanssa - putkaan

Juopuneena riehunut oikeustieteen professori otti yhteen syyttäjien ja muiden kollegojensa kanssa, kun ei suostunut vapaaehtoisesti poistumaan juhlapaikalta Ikaalisissa.

Tilaisuutta häirinnyt professori joutui seuraavaksi tekemisiin poliisien kanssa. Paikalle hälytetty poliisipartio vei hänet putkaan Oma Tupa -juhlatalosta. Julkisuudessa hyvin tunnettu professori oli "pahnoilla" perjantai-illasta lauantai-aamuun.

Ei siellä suoranaisesti vielä painittu, mutta otteet olivat loppuvaiheessa tiukat, kun mies kuunnellut järkipuhetta, eikä suostunut vapaaehtoisesti lähtemään pois, kertoi eräs kihlakunnansyyttäjä IS:lle.

Sinne tilattiin turhaan taksikin. Se vaihtui myöhemmin poliisiautoksi, sanoi toinen syyttäjä.

Kaikkiaan professoria kävi rauhoittelemassa 13-14 paikallaolijaa. Tähtäsimme siihen, ettei tilanne riistäydy käsistä, kertoi kolmas paikkailla käyneistä.

Kun otteet kovenivat, niin professori kahakoi loppumetreillä espoolaisen, tamperelainen ja vartionsyyttäjän otteissa, IS:lle kerrottiin.

Ikaalisten poliisipäällikkö Antero Rytsölä vahvistaa, että eräs henkilö jouduttiin poistamaan järjestyshäiriöiden takia Omasta Tuvasta viime perjantaina ja hänet otettiin juopumustilansa vuoksi säilytykseen.

Kukaan ei kahakassa kuitenkaan loukkaantunut, eikä juhlapaikalla mennyt mitään rikki.

Poikkeuksellisen raju ja paljon huomiota herättänyt välikohtaus tapahtui 50 ihmisen läsnä ollessa. Ikaalisiin oltiin tultu joukolla muistelemaan omaa juristien auskultoimisaikaa paikallisessa tuomiokunnassa. Professori on itsekin asunut seudulla..

Apulaisvaltakunniasyyttäjä Jorma Kalske totesi, ettei yksityistiloissa tapahtunut välikohtaus johda mihinkään erityistoimiin, sillä paikalla olleet syyttäjät vain pyrkivät rauhoittamaan professoria.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Eevi Teittinen avoimena rankasta erostaan – suunnitteli häitä parisuhteen päättyessä: ”Tosi kova paikka”

  2. 2

    Matkustajalaiva karkasi hallinnasta Kanarialla – raju törmäys satamalaituriin tallentui videolle

  3. 3

    Näin Poika ja ilves -tähti Konsta Hietanen on muuttunut – ura laulajana ja kiireinen perhearki 4 lapsen isänä

  4. 4

    Vau, mitkä kurvit! Demi Lovato todistaa, että kokouimapuku voi olla bikinejä seksikkäämpi

  5. 5

    Auto nökötti Suomen suurimmassa liikenneympyrässä – ovet lukossa ja matkustajat huumepäissään

  6. 6

    Fuengirola-lehti: Poliisi keskeytti Antero Mertarannan keikan Espanjassa – kahdesti

  7. 7

    Matti Vanhanen huolissaan Pohjois-Korean tilanteesta: ”Entä jos he testaavat, onko Yhdysvallat valmis toimimaan?”

  8. 8

    Kokoomusnuorilta radikaali ehdotus mopoautoista: ”Peltipurkit siivottava pois maanteiltä”

  9. 9

    Madonluvut suomalaisten suunterveydestä: ”Niin paljon märkiviä hampaita, ettei niitä voi paikallispuudutuksessa hoitaa”

  10. 10

    Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

  2. 2

    Antti, 39, voitti historian toiseksi suurimman Haluatko miljonääriksi? -potin – ”Olin varma, että pääsen 5-numeroiseen summaan”

  3. 3

    Kuusi sairaalaan rytinästä Nelostiellä – erikoinen tapahtumasarja aiheutti kolarisuman

  4. 4

    Kaksivuotias poika kuoli Lammin kolarissa

  5. 5

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  6. 6

    Onnen päivät -näyttelijä kuoli 56-vuotiaana – aikoinaan tv:n suurimpiin tähtiin lukeutunut Erin Moran eli rankan elämän

  7. 7

    Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? 25-vuotias kaunotar villitsee somessa: ”En ole aivan tavallinen lentäjä”

  8. 8

    15 kiloa pudottanut Mira Kasslin, 39, paljasti uskomattoman treeninsä – pystyisitkö sinä tähän kuuden tunnin rääkkiin?

  9. 9

    Muusikko Pekka Myllykoski on kuollut

  10. 10

    Poliisi: Mopoilukulttuuri karkaa käsistä Nivalassa – ”On vain ajan kysymys, milloin tapahtuu isompi vahinko”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

  2. 2

    Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

  3. 3

    Sanna osti lähes uuden asunnon – kahden vuoden jälkeen se osoittautui karmeaksi virheeksi

  4. 4

    Bottas päätyi paalupaikalta palkintopallille, Vettel voittoon – IS seurasi Bahrainin F1-kisaa

  5. 5

    Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

  6. 6

    Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

  7. 7

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  8. 8

    Ulla Appelsinin kommentti: Tragedia, josta arkkipiispa ei twiitannut

  9. 9

    Noloimmat tilanteet seksin aikana – onko itsellesi käynyt näin?

  10. 10

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Eevi Teittinen avoimena rankasta erostaan – suunnitteli häitä parisuhteen päättyessä: ”Tosi kova paikka”

  2. 2

    Matkustajalaiva karkasi hallinnasta Kanarialla – raju törmäys satamalaituriin tallentui videolle

  3. 3

    Näin Poika ja ilves -tähti Konsta Hietanen on muuttunut – ura laulajana ja kiireinen perhearki 4 lapsen isänä

  4. 4

    Vau, mitkä kurvit! Demi Lovato todistaa, että kokouimapuku voi olla bikinejä seksikkäämpi

  5. 5

    Auto nökötti Suomen suurimmassa liikenneympyrässä – ovet lukossa ja matkustajat huumepäissään

  6. Näytä lisää