Lyydia, Lyyli

Kotimaa

Valikko

Nukkuvat lapset kannettiin ulos palavasta päiväkodista

Nelivuotias Emma Pakkala oli yksi monista nukkumassa olleista lapsista, jonka päiväunet keskeytyivät äkillisesti eilen äänekoskelaisessa päiväkodissa.

- Juostiin ite ulos ja sitten tuuletettiin se haiseva huone, Emma muistelee äkillistä herätystä.

Nopeasti edennyt tulipalo sai aikaan todellisen vaaratilanteen, mutta päiväkodin henkilökunnan ripeän toiminnan ansiosta mitään vakavampaa ei päässyt sattumaan. 73 lapsen päiväkodin päivä katkesi hengenvaaralliseen, nopeasti edenneeseen tulipaloon maanantaina Äänekoskella. Palo syttyi huoneessa, jossa oli nukkumassa kymmenen 3-6-vuotiasta lasta.

Teknologiakeskuksen päiväkodin henkilökunta toimi ripeästi. Jauhesammuttimia käyttäen opettajat sammuttivat palon ja viidessä minuutissa kaikki lapset oli evakuoitu.

Palon syynä oli kuumennut jalkalamppu, joka sytytti viereisen kangassohvan. Palo levisi ilmoitustauluun ja ikkunaverhoihin. Palokunnan tehtäväksi jäi jälkisammutus ja tuuletus. Kukaan ei loukkaantunut, mutta päiväkodin varajohtajalle jouduttiin antamaan lisähappea.

Hoitaja huusi välittömästi apua ja ryhtyi kantamaan lapsia ulos. Koko henkilökunta oli nopeasti apuna. Kaksi naista tarttui jauhesammuttimiin, ja tuli oli pian sammutettu.

- Naiset olivat todellisia sankareita, päivystävä palomestari Juha Saario kehuu.

Tulipalo syttyi puoli kahden jälkeen iltapäivällä.

Näitä luetaan!
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, useita kuollut – Ariana Granden konsertti päättyi paniikkiin

  2. 2

    Ruotsin toiseksi suurin lentoasema evakuoitu – pommiryhmä kutsuttiin paikalle

  3. 3

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  4. 4

    Video Israelista ihmetyttää: Kieltäytyikö Melania Trump pitämästä miestään kädestä valtiovierailulla?

  5. 5

    Linnanmäen kupeeseen on kohonnut telttaleiri – ”Puissa roikkui vaatteita ja siellä oli kauheasti jätesäkkejä”

  6. 6

    Katsojat järkyttyivät: Domina kertoi hämmästyttäviä detaljeja työstään aamu-tv:ssä – härskejä palveluksia julkkiksille

  7. 7

    Missä on lauantaina kadonnut Tuomo? Poliisi julkaisi tuntomerkit

  8. 8

    Anni-kilpikonna karkasi vuosi sitten pihalta – löytyi maanantaina nauttimassa auringosta

  9. 9

    Sinkkuelämää-seksipommi Kim Cattrall, 60, katosi julkisuudesta – taustalla karmea työtilanne

  10. 10

    Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  2. 2

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  3. 3

    Cher, 71, löi gaalavieraat ällikällä – rinnat vapaina äärimmäisessä asuviritelmässä

  4. 4

    Käry kävi kirjoituksissa: kolmen oppilaan ylioppilastulokset hylättiin vilpin takia

  5. 5

    Kiekkotähti Kasperi Kapanen vahvisti suhdehuhut – intiimi yhteiskuva Annikan, 18, kanssa

  6. 6

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  7. 7

    Bestmanin törkeä puhe Pippan häistä vuoti julkisuuteen – vieraat vaivaantuivat: Rinnasti morsiamen koiraan

  8. 8

    Kanadan pelaajan MM-finaalin tökerölle tempulle tyrmäys myös suomalaisasiantuntijoilta: ”Karmivaa”

  9. 9

    Maailmanmestari Nicky Hayden, 35, on kuollut

  10. 10

    Äiti lähti kauppaan ja ”unohti” kolme lastaan tunniksi kampaajalle – kampaaja tyrmää: ”Emme ole lapsiparkki”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tamperelainen isä lähti aamutossut jalassa ulos ja koki hirvittävän lopun – ”Yhdenkään ihmisen omatunto ei voi kestää tällaista...”

  2. 2

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  3. 3

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  4. 4

    Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

  5. 5

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  6. 6

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  7. 7

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  8. 8

    Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

  9. 9

    Tämä on suurin virhe, jonka voi tehdä lentokentän turvatarkastuksessa: ”Siihen ei kannata ryhtyä, edes leikillä”

  10. 10

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, useita kuollut – Ariana Granden konsertti päättyi paniikkiin

  2. 2

    Ruotsin toiseksi suurin lentoasema evakuoitu – pommiryhmä kutsuttiin paikalle

  3. 3

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  4. 4

    Video Israelista ihmetyttää: Kieltäytyikö Melania Trump pitämästä miestään kädestä valtiovierailulla?

  5. 5

    Linnanmäen kupeeseen on kohonnut telttaleiri – ”Puissa roikkui vaatteita ja siellä oli kauheasti jätesäkkejä”

  6. Näytä lisää