Vappu

Kotimaa

Valikko

Professorin murhasta epäillyt pidätetty

Helsingin poliisi pidätti maanantaina professori Kari S. Tikan murhasta epäillyt nuorukaiset. 19- ja 23-vuotiaat miehet poistuivat Tikan seurassa ravintolasta torstaina aamuyöllä. Poliisi uskoo, että kaksikko surmasi 61-vuotiaan Tikan samana yönä tämän kotona Punavuoressa.

Ystävät ja kotitalon huoltomies löysivät Tikan asunnostaan kuoliaaksi pahoinpideltynä sunnuntaina aamuyöllä. Henkirikoksesta epäillyt tavoitettiin seuraavana iltana itähelsinkiläisestä huoneistosta, eivätkä he tehneet kiinniotettaessa vastarintaa.

Poliisi pääsi Tikan seuralaisten jäljille ravintolan valvontakamerakuvien avulla. Miesten kuulusteluja päästiin aloittelemaan vasta maanantaina iltapäivällä. Miehet ovat lähtöisin itäblokin maista, mutta asuneet Suomessa jo vuosia.

Tutkinnanjohtaja Arto Karalahden mukaan Tikka ja epäillyt olivat niin sanottuja hyvän päivän tuttuja, jotka olivat tutustuneet yöelämässä. Keskiviikkoiltaa he viettivät seksuaalisten vähemmistöjen suosimassa DTM-ravintolassa kivenheiton päässä Tikan kodista.

Virkavalta on loppuyön tapahtumista vaitonainen. Karalahti ei suostu valottamaan esimerkiksi surmatapaa tai mahdollista motiivia.

Arvoesineitä
ei viety

Poliisi uskoo olevansa viisaampi tiistaina, kun molemmat epäillyt on saatu kuulustelluiksi.

Tällä haavaa kuulusteluissa on käynyt useita todistajia, jotka ovat tehneet havaintoja Tikasta ja hänen seuralaisistaan keskiviikkoillan ja torstain vastaisen yön aikana. Maanantaina tehtiin vielä myös teknistä tutkintaa Tikan asunnossa.

Tikka toimi finanssioikeuden professorina Helsingin yliopistossa, ja häntä pidettiin Suomen johtavana veroasiantuntijana.

Vapaa-ajalla häntä kiehtoivat taiteet, mikä näkyi muun muassa hänen kotinsa arvokkaista taide-esineistä. Surmatyön tekijät eivät niistä ilmeisesti piitanneet, sillä poliisin mukaan muun muassa arvotaulut näyttävät olevan tallella.

Sen sijaan asunnosta oli viety jonkin verran pientä vähempiarvoista tavaraa.

Vaikuttajat
harvoin uhreina

Yhteiskunnalliset vaikuttajat joutuvat Suomessa henkirikoksen uhreiksi ani harvoin. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkija Martti Lehti muistelee, että vaikuttajasurmat ennen Kari S. Tikkaa sijoittuvat kymmenien vuosien taakse.

Lehti mainitsee esimerkkinä sisäministeri Heikki Ritavuoren murhan vuonna 1922.

- Noihin aikoihin oli pari muutakin vastaavan tason vaikuttajan surmaa, joihin kaikkiin liittyi poliittinen motiivi.

Poliisilla ei ole viitteitä siitä, että Tikan surma liittyisi hänen työhönsä tai asemaansa.

Henkirikoksen uhrina kuoli myös Hämeen lennoston komentaja, eversti Teppo J. Suonperä, joka murhattiin kesäkuussa vuonna 1973.

(IS-STT)

Näitä luetaan!
  1. 1

    Suomen säässä tapahtui tänä keväänä jotakin todella poikkeuksellista – ”Sitä on saatu kestää tähän asti”

  2. 2

    Poliisi tyhjensi Helsingin Kaivopuiston vapunviettäjistä: bajamajat paloivat, vastaantulijoita pahoinpideltiin

  3. 3

    Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

  4. 4

    Haaveiletko vappulounaasta suosikkiravintolassa – ”Emme ole vuosiin pystyneet ottamaan uusia varauksia”

  5. 5

    IS sai haltuunsa dramaattisen asiakirjan – kaikki yleisurheilun Euroopan ennätykset menevät uusiksi!

  6. 6

    Kiristyvätkö Bottaksen ja Lewis Hamiltonin välit suomalaisen voiton myötä? F1-legendalta koominen vastaus

  7. 7

    Yön uutiset: Katso mitä tapahtui, kun nukuit

  8. 8

    Miksi äiti puhalsi pilliin? 4- ja 6-vuotiaat järjestivät äidille nolon hetken kaupan kassalla

  9. 9

    Nicole Scherzinger sai yllättävän pyynnön kesken bikinivahauksen – ”Se oli hirvittävää”

  10. 10

    Matti taisteli kaksi vuotta hermokipujen kanssa – lääkärit eivät tienneet syytä vaivaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

  2. 2

    Bottas taisteli kovan voiton Sotshista! – IS seurasi kierros kierrokselta

  3. 3

    Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

  4. 4

    Maailmankuulu kiipeilijä putosi lähes kilometrin matkan kuolemaansa Everestillä

  5. 5

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  6. 6

    Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

  7. 7

    Maailmanmestari Jacques Villeneuve muutti kantaansa Kimi Räikkösestä

  8. 8

    Bottas ja Räikkönen naureskelivat Putinin kanssa – näin keskustelu eteni

  9. 9

    Valtteri Bottas ajoi upeaan voittoon Venäjän GP:ssä – myös Räikkönen palkintopallille!

  10. 10

    Poliisi tyhjensi Helsingin Kaivopuiston vapunviettäjistä: bajamajat paloivat, vastaantulijoita pahoinpideltiin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  2. 2

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  3. 3

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  4. 4

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  5. 5

    Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

  6. 6

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  7. 7

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  8. 8

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  9. 9

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  10. 10

    Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Suomen säässä tapahtui tänä keväänä jotakin todella poikkeuksellista – ”Sitä on saatu kestää tähän asti”

  2. 2

    Poliisi tyhjensi Helsingin Kaivopuiston vapunviettäjistä: bajamajat paloivat, vastaantulijoita pahoinpideltiin

  3. 3

    Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

  4. 4

    Haaveiletko vappulounaasta suosikkiravintolassa – ”Emme ole vuosiin pystyneet ottamaan uusia varauksia”

  5. 5

    IS sai haltuunsa dramaattisen asiakirjan – kaikki yleisurheilun Euroopan ennätykset menevät uusiksi!

  6. Näytä lisää