Soini, Veini

Kotimaa

Heliumrekka aiheutti vaaratilanteen Heinävedellä

Julkaistu: , Päivitetty:

Heliumsäiliötä kuljettava rekka ajautui varhain aamulla ojaan kolaroituaan henkilöauton kanssa Heinävedellä Etelä-Savossa.

Vakavilta loukkaantumisilta vältyttiin, mutta säiliön repeytymisvaaran takia onnettomuudesta aiheutui haittaa valtatie 23:n liikenteelle. Tieltä suistuneen rekan raivaus oli käynnissä vielä myöhään tiistai-iltana.

Rekan lastina oli magneettikuvauslaitteisto, jossa oli kaksi kuutiota heliumia. Onnettomuus sattui vähän kello yhden jälkeen, kun säiliöperävaunullisen rekan kuljettaja yritti väistää vastaantulevan naisen henkilöautoa.

Rekka suistui ojaan ja kaatui kyljelleen. Säiliöstä alkoi vuotaa nestemäistä heliumia, joka kaasuuntui ilmassa nopeasti. Helium ei ole ympäristölle vaarallista eikä räjähdysherkkää. Helium-kaasua käytetään mm. ilmapalloissa.

Palomestari Esa Laukniemen mukaan kaasuuntunut helium olisi voinut aiheuttaa jopa 200-asteisen pakkaspilven. Rekan ympärille järjestettiin 150 metrin suoja-alue, ja valtatien liikenne ohjattiin kiertotietä onnettomuuspaikan ohi.

Rekka saatiin vasta iltapäivällä pyörilleen kahden nosturiauton voimin. Heliumin tulo lakkasi, kun auto oli oikeassa asennossaan.

Kuljetus oli matkalla Joensuuhun. Laukniemen tietojen mukaan magneettikuvauslaitteiston arvo on 1,8 miljoonaa euroa. Onnettomuusrekka lasteineen on määrä kuljettaa takaisin lähtöpaikkaansa Jyväskylään.

Onnettomuuden aiheutti vastakkaiseen suuntaan ajanut nainen, jonka henkilöauto ajautui rekan ajokaistalle. Naisen auto kärsi törmäyksessä vaurioita, mutta pystyi ajamaan paikalta.

Poliisit löysivät naisen kuuden kilometrin päästä metsään piiloutuneena. Hän puhalsi törkeää rattijuopumusta merkitsevät lukemat. Hänet otettiin kiinni epäiltynä törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

(STT)

Näitä luetaan!
  1. 1

    Suojelupoliisi sai Turun puukotuksista epäillystä vihjeen – tämän takia konkreettisiin toimiin ei ryhdytty

  2. 2

    Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

  3. 3

    Yhdellä Turun epäillyistä rikostaustaa Suomessa – tuomio seksuaalirikoksesta

  4. 4

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  5. 5

    Yksi kuoli henkilöauton ja rekan rajussa yhteentörmäyksessä Ikaalisissa

  6. 6

    Barcelonan terrori-iskusta epäiltyä etsitään koko Euroopasta – näin hän pääsi poliisia pakoon

  7. 7

    Puukon kanssa Joensuussa liikkunut käveli rekan alle – menehtyi sairaalassa

  8. 8

    Yllätysuutinen! Robin jää tauolle – viimeinen keikka lokakuussa: ”Haluan tietää, mitä on olla rauhassa ja hiljaa”

  9. 9

    KRP: Turun puukkoiskun kuolonuhrit syntyneet vuosina 1951 ja 1986

  10. 10

    Saksan sisäministeriö: Turun puukkohyökkäyksestä epäilty oleskeli aiemmin Saksassa laittomasti

  11. Näytä lisää
  1. 1

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  2. 2

    Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

  3. 3

    Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

  4. 4

    Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

  5. 5

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  6. 6

    Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

  7. 7

    Kokenut poliisikaksikko taltutti Turun puukottajan – ”Ensimmäinen laukaus pysäytti”

  8. 8

    Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

  9. 9

    Naapurusto huomasi outoja merkkejä Turun epäillyn puukottajan käytöksessä

  10. 10

    Poliisi vaatii Turun puukkoiskusta epäiltyä Abderrahman Mechkahia vangittavaksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  4. 4

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  5. 5

    Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  6. 6

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  7. 7

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  8. 8

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  9. 9

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  10. 10

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Suojelupoliisi sai Turun puukotuksista epäillystä vihjeen – tämän takia konkreettisiin toimiin ei ryhdytty

  2. 2

    Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

  3. 3

    Yhdellä Turun epäillyistä rikostaustaa Suomessa – tuomio seksuaalirikoksesta

  4. 4

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  5. 5

    Yksi kuoli henkilöauton ja rekan rajussa yhteentörmäyksessä Ikaalisissa

  6. Näytä lisää