Mauno, Maunu

Kotimaa

Altian pääjohtaja Leena Saarinen eroaa

Julkaistu:

Altian pääjohtaja Leena Saarinen on irtisanoutunut tehtävistään. Yhtiön tiedotteessa hän sanoo eronsa syyksi Altian keskeytyneen polttoaine-etanolihankkeen. Saarinen ilmoitti kantavansa täyden vastuun hankkeen keskeytymisestä.

Altian hallituksen puheenjohtajalle Jarmo Leppiniemelle pääjohtajan ero tuli yllätyksenä, mutta ei täytenä sellaisena. Hänen mukaansa polttoaine-etanolitehdashankkeen peruuntuminen oli suuri pettymys sekä yhtiön sisällä että ulkopuolella.

- Näki, että pääjohtaja otti sen raskaasti, mutta että se johtaa ihan eroon asti, niin se tuli yllätyksenä. Tällä viikolla hän sitten ilmoitti, että hän kantaa siitä täyden vastuun, Leppiniemi sanoi keskiviikkona.

Altia ilmoitti viime kuussa keskeyttävänsä Koskenkorvan polttoaine-etanolitehdashankkeensa. Yhtiön mukaan syynä oli hankekustannusten nousu, jonka vuoksi investoinnin toteuttaminen ei ole liiketaloudellisesti perusteltua.

Uuden alkoholitehtaan rakentamisen oli määrä alkaa tämän kuun aikana. Sen oli suunniteltu tuottavan vuosittain ohrasta 76 miljoonaa litraa etanolia biobensiinin raaka-aineeksi.

Koskenkorvan ohran käyttö olisi hankkeen vuoksi kasvanut 170 miljoonasta kilosta 400 miljoonaan kiloon. Se olisi käyttänyt neljänneksen Suomen vuotuisesta ohrasadosta. Uuden laitoksen suunniteltu tuotanto olisi ollut 100 miljoonaa litraa alkoholia, mistä neljännes olisi käytetty juomiin ja kolme neljännestä sekoitettu bensiiniin.

Myös varatoimitusjohtaja
jättää tehtävänsä

Leppiniemen mukaan yhtiön hallituksella ja Saarisella ei ollut pienintäkään linjaeroa. Hänen mielestään Saarisen ero ei olisi ollut tarpeen. STT ei tavoittanut keskiviikkona Saarista kommentoimaan eroaan.

Myös Altian varatoimitusjohtaja Teuvo Pollari jättää tehtävänsä. - Se oli tavallaan luonnollista. Hänen piti ruveta johtamaan rakentamista ja johtaa sitten polttoainetehdasta. Kun ei rakenneta, eikä ole tehdasta, niin häneltä meni työpaikka alta, Leppiniemi sanoi. Altian hallitus on antanut Leppiniemelle toimeksiannon käynnistää jonkun sopivan ulkopuolisen tahon kanssa uuden pääjohtajan etsintä. Pääjohtajan tehtäviä hoitaa yhtiön talousjohtaja Tuomas Itkonen uuden pääjohtajan valintaan saakka.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  2. 2

    Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

  3. 3

    Turun iskusta pidätetyn pakettiautomiehen naapuri: ”He olivat yöeläjiä”

  4. 4

    El Mundo: Barcelonan terrori-iskussa kadonnut Julian, 7, on löytynyt

  5. 5

    Grafiikka: Näin Turun isku tapahtui – silminnäkijät kertovat

  6. 6

    Ruotsalaistutkija: Marokkolainen terroristiverkosto ulottuu Barcelonasta Turkuun

  7. 7

    Tankotanssija Oona Kivelän käsittämätön taidonnäyte: venyttää jalkansa ääriäsentoon naisen avustamana – tämän täytyy tehdä kipeää!

  8. 8

    Kuvat: Turun kirjastosilta valaistiin Suomen lipun väreihin Turun puukotusuhrien kunnioittamiseksi

  9. 9

    Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

  10. 10

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  2. 2

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  3. 3

    Turkulainen Petsi näki puukkomiehen lyyhistyvän katuun – ammuttu epäilty vain hymyili ja tuijotti eteensä tyhjin silmin

  4. 4

    Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

  5. 5

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  6. 6

    Supo: Tästä syystä Turun puukotuksia epäillään terroriteoksi

  7. 7

    Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

  8. 8

    Poliisi: Turun puukottajan henkilöllisyys selviämässä, terrorismia ei suljeta pois – useita otettu kiinni

  9. 9

    Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

  10. 10

    Kommentti: On hyvä, jos Turun puukotuksesta epäilty jää henkiin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  4. 4

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  5. 5

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  6. 6

    25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

  7. 7

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  8. 8

    Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

  9. 9

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  10. 10

    Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  2. 2

    Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

  3. 3

    Turun iskusta pidätetyn pakettiautomiehen naapuri: ”He olivat yöeläjiä”

  4. 4

    El Mundo: Barcelonan terrori-iskussa kadonnut Julian, 7, on löytynyt

  5. 5

    Grafiikka: Näin Turun isku tapahtui – silminnäkijät kertovat

  6. Näytä lisää