Tuukka, Touko

Kotimaa

Valikko

Jenniä uhkaa vankeustuomio

Julkaistu:

Jalkapallotähti Alexei Eremenko junior karistaa tänään Suomen tomut jaloistaan. Agenttinsa mukaan hän palaa Italiaan joukkueensa Leccen harjoitusvahvuuteen.

Salarakaskohun kestänyt uskollinen tyttöystävä, 19-vuotias Jenni, jää taakse odottamaan vankeustuomiota, joka häntä uhkaa Eremenkon loistomersulla ajetusta kysymyksiä herättäneestä kolarista.

Kohuyön tapahtumien kulusta ei ole toistaiseksi mitään muuta virallista selvitystä kuin pariskunnan itsensä kertomukset.

Eremenko ja Jenni tunnustivat noin tunnin kestäneissä poliisin kuulusteluissa kiltisti ja yksituumaisesti. Eremenko myönsi auton luovuttamisen juopuneelle tyttöystävälle. Jenni myönsi kolaroinnin 1,9 promillen kännissä.

Molemmat olivat lauantaiyön kostean juhlinnan jäljiltä tuhdissa humalassa. Jostain syystä juuri Jennille uskottiin järeän menopelin, coupé-mallisen Mercedes Benzin ohjaimet.

- Humalaisen 19-vuotiaan käsissä se on melkoinen tykki, komisario Antero Jokinen kuvailee autoa.

Jenni on myöntänyt ajaneensa, joten tällä haavaa poliisi pitää vain ja ainoastaan häntä kuljettajana. Tuiki tavallisen rattijuoppokolarin ja massarikoksen selvittely onkin yleensä myöntämisellä selvä.

Poikkeuksellista on, että tällä kertaa poliisi aikoo tunnustuksesta huolimatta kuulustella useita todistajia.

Avainasemassa on 19-vuotias ystävätär, joka istui takapenkillä. Hän kertoo poliisille oman versionsa ylihuomenna.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Lehti: Tällainen oli Manchesterin terroristin pirullinen pommi: ”Kuin sata luotia kerralla”

  2. 2

    Miksi mies muuttuu viileäksi ja etäiseksi orgasmin jälkeen? Asiantuntija vastaa

  3. 3

    Lehdet: Tällainen on Manchesterin iskusta epäilty Salman Abedi

  4. 4

    Britannian terroriuhkataso nostettiin ”kriittiseksi” – uuden hyökkäyksen uhka on välitön

  5. 5

    Bachelor-Tuomaksen ja Ninjan rakkaus ei kestänyt – päätyivät eroon: ”Meille tuli vahvoja erimielisyyksiä”

  6. 6

    Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

  7. 7

    KP: Toimitusjohtaja Aimo Korte on kuollut – menehtyi auto-onnettomuudessa Venäjällä

  8. 8

    Älä usko näitä tietoja – 6 huijausta Manchesterin iskusta

  9. 9

    Syvästi järkyttynyt Ariana Grande lensi takaisin kotiin Floridaan – miten käy kiertueelle?

  10. 10

    Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

  3. 3

    Tästä kuvasta tuli hetkessä Manchesterin tragedian symboli

  4. 4

    Sky News: Konsertissa ollut nainen ihmetteli vierellään olleen henkilön epäilyttävää käytöstä ennen räjähdystä

  5. 5

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  6. 6

    Kuvat: Kaunis olympiakultamitalisti keimaili ilkosen alasti tosi-tv:ssä – vaihtoi urheilun mallintöihin

  7. 7

    Älä usko näitä tietoja – 6 huijausta Manchesterin iskusta

  8. 8

    Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

  9. 9

    Koskettava kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista leviää – Manchesterin pelastajien työn symboli

  10. 10

    Joen kojelautakamera tallensi räjähdyksen – mies odotti autossa rakkaitaan keikalta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  3. 3

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  4. 4

    Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

  5. 5

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  6. 6

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  7. 7

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  8. 8

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  9. 9

    Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

  10. 10

    Tämä on suurin virhe, jonka voi tehdä lentokentän turvatarkastuksessa: ”Siihen ei kannata ryhtyä, edes leikillä”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Lehti: Tällainen oli Manchesterin terroristin pirullinen pommi: ”Kuin sata luotia kerralla”

  2. 2

    Miksi mies muuttuu viileäksi ja etäiseksi orgasmin jälkeen? Asiantuntija vastaa

  3. 3

    Lehdet: Tällainen on Manchesterin iskusta epäilty Salman Abedi

  4. 4

    Britannian terroriuhkataso nostettiin ”kriittiseksi” – uuden hyökkäyksen uhka on välitön

  5. 5

    Bachelor-Tuomaksen ja Ninjan rakkaus ei kestänyt – päätyivät eroon: ”Meille tuli vahvoja erimielisyyksiä”

  6. Näytä lisää