Mauno, Maunu

Kotimaa

Tony Halmeen vankeustuomio ei lieventynyt

Julkaistu: , Päivitetty:

Kansanedustaja Tony Halmeen (ps) tuomio ei muuttunut Turun hovioikeudessa.

Vakka-Suomen käräjäoikeus langetti Halmeelle elokuussa ehdollista vankeutta ja sakkoja törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Halme sai 80 päivän ehdollisen vankeusrangaistuksen ja yli 1 300 euron sakot. Hovissa Halme vaati, että syyte törkeästä rattijuopumuksesta hylätään, koska hän ei ollut omien sanojensa mukaan ajanut autoa alkoholin vaikutuksen alaisena.

Halme halusi, että hänet tuomitaan enintään sakkoihin liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Kansanedustajan mukaan humalatilaa muistuttanut käytös johtui aiemmin tapahtuneesta tapaturmasta ja sen aiheuttamista oireista, jotka korostuivat väsyneenä.

Juttu ajoittuu viime helmikuiseen Laitilaan, jossa useat ihmiset näkivät sekavanoloisen kansanedustajan. Yksi silminnäkijöistä ilmoitti Halmeen kummallisesta ajotavasta poliisille, ja tutkinta alkoi.

Viisi pulloa
lonkeroa

Halme kertoi käräjäoikeudessa juoneensa viisi pulloa lonkeroa, mutta nauttineensa alkoholia niin pitkän ajan kuluessa, että se oli jo ehtinyt palaa pois.

Halme toimitti oikeudelle todistuksen, jossa kerrottiin hänen käyttävän kolmiolääkkeitä.

Kansanterveyslaitoksen huumetutkimusyksikön mukaan lääkeaineilla ei ollut mainittavaa vaikutusta ajokykyyn syytteen ajankohtana, jos Halmeen ilmoitus lääkkeiden käytöstä ja ajankohdasta pitää paikkansa.

Hovioikeus piti kuitenkin luotettavina useiden todistajien seikkaperäisiä kertomuksia ja havaintoja päihtyneestä kansanedustajasta. Kolme todistajaa oli vakuuttunut Halmeen humalatilasta, ja neljäskin oli katsonut tämän kävelleen horjahtelevasti pois ravintolasta.

Hovioikeuden mukaan Halme oli huumaavaa ainetta sisältävien lääkkeiden, alkoholin tai niiden yhteisvaikutuksen alaisena kuljettaessaan autoa eikä käräjäoikeuden tuomiota ollut näin syytä muuttaa.

Halme ei ole ehdolla ensi kevään eduskuntavaaleissa. Hän on ollut pitkään sairauslomalla, joka jatkunee tammikuun loppuun asti.

(STT)

Näitä luetaan!
  1. 1

    Virolahdella käynnissä suuri poliisioperaatio – kaksi vakavasta väkivaltarikoksesta epäiltyä karkuteillä

  2. 2

    Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

  3. 3

    Kuvat: Poliisi nosti valmiutta Oulussa – kävelykaduille ilmestyi raskasta kalustoa

  4. 4

    Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

  5. 5

    IS SEURAA: Turussa meneillään mielenilmaus solidaarisuuden puolesta

  6. 6

    Ilmatieteen laitos varoittaa rajuilmasta: ”Sateita, ukkosta ja voimakkaita tuulia”

  7. 7

    Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

  8. 8

    Anssi Kela joutui rajun somehyökkäyksen kohteeksi – poisti päivityksensä Turun tapahtumista: ”Olen saanut kuulla olevani osasyyllinen”

  9. 9

    Eturivin terrorismitutkija Turun sarjapuukotuksesta: Kenelläkään ei ole varaa sanoa, että isku olisi tullut yllätyksenä

  10. 10

    Supo: Tästä syystä Turun puukotuksia epäillään terroriteoksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  2. 2

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  3. 3

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  4. 4

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  5. 5

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  6. 6

    Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

  7. 7

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  8. 8

    Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

  9. 9

    Turkulainen Petsi näki puukkomiehen lyyhistyvän katuun – ammuttu epäilty vain hymyili ja tuijotti eteensä tyhjin silmin

  10. 10

    Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  4. 4

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  5. 5

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  6. 6

    25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

  7. 7

    Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

  8. 8

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  9. 9

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  10. 10

    Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Virolahdella käynnissä suuri poliisioperaatio – kaksi vakavasta väkivaltarikoksesta epäiltyä karkuteillä

  2. 2

    Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

  3. 3

    Kuvat: Poliisi nosti valmiutta Oulussa – kävelykaduille ilmestyi raskasta kalustoa

  4. 4

    Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

  5. 5

    IS SEURAA: Turussa meneillään mielenilmaus solidaarisuuden puolesta

  6. Näytä lisää