Maarit, Reetta, Marketta

Kotimaa

Valikko

Valtioiden päämiehet esittivät osanottonsa

Julkaistu: , Päivitetty:

Useat poliitikot ja maiden johtajat ovat esittäneet tänään surunvalittelunsa Jokelan ampumisesta.

Ruotsin kuningas Kaarle Kustaa kuuli asiasta suomalaisilta toimittajilta lehdistötilaisuudessaan EU:n pohjoismaisen taisteluyksikön harjoituksissa Luulajassa.

Kuningas luonnehti kouluampumista hirvittäväksi tapahtumaksi.

- Valitettavasti tällainen leviää ympäri maailman. Se on kummallista, kuningas sanoi.

Presidentti Tarja Halonen luonnehtii tiedotteessaan tapahtumaa järkyttäväksi ja surulliseksi.

Presidentti ilmaisi myös myötätuntonsa uhrien omaisille, loukkaantuneille ja kaikille niille, joita tragedia on koskettanut.

Pääministeri Matti Vanhanen luonnehtii Tuusulan ampumatapausta äärimmäisen murheelliseksi. Hallitus sai iltapäivän neuvottelussaan tilannekatsauksen Jokelan koulun tapahtumista.

Vanhanen uskoo, että aikaa myöten kaikki kaikki taustat selviävät. Pääministeri ei halunnut syyllistää ketään. Jokaisen ihmisen kohdalla vaikuttimet ovat hänen mielestään tutkimattomat.

Myös Viron presidentti Toomas Hendrik Ilves lähetti keskiviikkona presidentti Tarja Haloselle surunvalitteluviestin Jokelan tragedian vuoksi. Ilves toteaa ottaneensa tiedon tapahtuneesta vastaan syvästi järkyttyneenä ja surullisena.

- Ottakaa vastaan minun ja koko Viron kansan myötätunnon sanat menehtyneiden opettajien ja oppilaiden perheille ja läheisille, kaikille Suomen ihmisille, joita tragedia kosketti, Ilves kirjoitti.

  • tuusula
Näitä luetaan!
  1. 1

    Ajattelitko ostaa lakupiipun kauppareissulla? Näin sinulle voi käydä automaattikassalla

  2. 2

    Festivaalijärjestäjä paljastaa sisäpiiritietoa: Näin ihmiset yrittävät salakuljettaa alkoholia festareille – ”Hankalasti löydettävissä”

  3. 3

    Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

  4. 4

    Ruotsin prinsessojen ihanat kesätyylit – ken on heistä kaikkein upein?

  5. 5

    Valtteri Bottas murjaisi vitsin Kimi Räikkösestä, kertoi myös ketä F1-kuskia ei haluaisi seurakseen autiolle saarelle

  6. 6

    Päivystyksen sairaanhoitajat huolissaan potilasturvallisuudesta Kuopiossa: Avoin kirje johtajille – avi pitää tilannetta poikkeuksellisena

  7. 7

    Pirkka-seksi jakaa kansan rajusti: ”Kun seksielämä on vuodesta toiseen yhtä kolmen minuutin Pirkkaa…”

  8. 8

    Yllätystieto – Arto Bryggare uskoo tietävänsä syyn Usain Boltin lopettamiseen

  9. 9

    O.J. Simpsonin, 70, kohtalo ratkeaa tänään – tällainen oli kivinen tie supertähdestä linnakundiksi

  10. 10

    Maineikas urheilulääkäri Pekka Peltokallio on kuollut

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  2. 2

    Kaupunginvaltuutettu pahoitti mielensä Ilosaarirockin naku-uinnista: ”Mauttomuuden mauttomuus, tunnin siellä kikkeloivat”

  3. 3

    Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

  4. 4

    Törkeät lahjapyynnöt tulehduttivat välit: ”Olen kummi, en sponsori”

  5. 5

    Yllätystieto – Arto Bryggare uskoo tietävänsä syyn Usain Boltin lopettamiseen

  6. 6

    ”Instagramin vihatuin mies” ensi kertaa yksiavioisena: rakastui 16 vuotta nuorempaan mallikaunottareen – härski kommentti ensitapaamisesta

  7. 7

    Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

  8. 8

    Poliisi ampui hätäpuhelun tehneen naisen USA:ssa – ampujan työpari paljasti mahdollisen syyn

  9. 9

    Suomalainen Topi työskentelee risteilypäällikkönä loistoristeilijöillä – tällaista työ oikeasti on

  10. 10

    Playboy-malli ei päässyt sisään maailmankuuluun nähtävyyteen – liian ”loukkaava” vartalo: ”Rintani vain ovat siinä, enkä voi sille mitään”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

  2. 2

    Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

  3. 3

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  4. 4

    Salkkarit-kaunotar Tiia, 31, poseeraa tavalliselta näyttävässä rantakuvassa – huomaatko kuvaan jääneen ”nolon” mokan?

  5. 5

    Apu: Hanna Sumari kilahti ja raivosi ravintolassa naiselle, jonka pakaraväli vilkkui: ”Alkoi käry nousta”

  6. 6

    Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

  7. 7

    Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

  8. 8

    Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

  9. 9

    Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

  10. 10

    Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Ajattelitko ostaa lakupiipun kauppareissulla? Näin sinulle voi käydä automaattikassalla

  2. 2

    Festivaalijärjestäjä paljastaa sisäpiiritietoa: Näin ihmiset yrittävät salakuljettaa alkoholia festareille – ”Hankalasti löydettävissä”

  3. 3

    Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

  4. 4

    Ruotsin prinsessojen ihanat kesätyylit – ken on heistä kaikkein upein?

  5. 5

    Valtteri Bottas murjaisi vitsin Kimi Räikkösestä, kertoi myös ketä F1-kuskia ei haluaisi seurakseen autiolle saarelle

  6. Näytä lisää