Petri, Pekka, Petra

Kotimaa

Valikko

Porvoon tuomiokirkon kunnostus alkaa syksyllä

Julkaistu:

Porvoon tulipalossa tuhoutuneen tuomiokirkon kunnostustyöt pääsevät toden teolla alkamaan vasta syys-lokakuun vaihteessa. Porvoon seurakuntayhtymä asetti maanantaina rakennustoimikunnan, jonka tehtävänä on valmistella kirkon korjausta.

Ensimmäisenä toimikunta etsii urakkaan sopivan projektipäällikön ja konsultin. Toimikunnan puheenjohtajan, Porvoon sairaalan talousjohtajan Pehr Sveholmin mukaan tavoitteena on laatia suhteellisen pitävä kustannusarvio syyskuuhun mennessä.

Korjauskustannusten kivijalkana on 4,6 miljoonaa euroa, mistä summasta kirkko on vakuutettu. Sveholmin mukaan ensi viikolla asetetaan erillinen työryhmä, joka etsii mahdollista ulkopuolista rahoitusta.

Tarkoituksena on selvittää, voitaisiinko hankkeelle saada rahoitusta esimerkiksi Euroopan unionilta ja valtiolta. Myös monet yksityiset henkilöt ja tavarantoimittajat ovat ilmaisseet halunsa auttaa kunnostustöissä.

Rakennustoimikuntaan kuuluu puheenjohtajan Sveholmin lisäksi kuusi kirkkoneuvoston valitsemaa luottamushenkilöä, Porvoon suomalaisen ja ruotsalaisen seurakunnan kirkkoherrat sekä seurakuntayhtymän hallintojohtaja.

Lisäksi pysyvinä asiantuntijoina toimivat seurakuntayhtymän kiinteistöpäällikkö, kirkkohallituksen ja museoviraston edustajat. Myös Porvoon kaupungilla on oma edustaja.

(STT)

Näitä luetaan!
  1. 1

    Miss Gay Finland 2017 on pyhäkoulunopettaja Noora Kalpio, 24

  2. 2

    Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

  3. 3

    Harvinaista alkuainetta löytyi Savosta kymmenien miljardien edestä – tutkijat ratkovat käyttöönottoa

  4. 4

    Juhannuksena Helsingissä murhattu mies oli rauhanturvaveteraani – ”Siitä hän puhui mielellään”

  5. 5

    Ammattidomina kertoo sarjakuristajan vierailusta: Hän hankasi käsiään yhteen ja sanoi miettivänsä ”kiduttavia juttuja”

  6. 6

    Kasa käpyjä, 5 € – Lauralla paloi pinna naurettaviin hintoihin: ”Köyhällä ei ole varaa kirppistellä”

  7. 7

    Keihäslegenda Hannu Siitonen näki kahden karhun juoksevan itseään kohti: ”Tiesin, että minulla oli vain parisen sekuntia aikaa”

  8. 8

    Jalkapallotähden traagisesta kuolemasta yli 40 vuotta – mitä todella tapahtui ”vaaleahiuksiselle enkelille”?

  9. 9

    Susanna Tanni poseeraa pienissä bikineissä: ”Uskoisitko, että olen viiden lapsen äiti?”

  10. 10

    Mafioso Sonny Franzese, 100, vapautui 50 vuoden istumisen jälkeen – elämää kuorruttivat stripparit, porno ja maailmantähdet

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

  2. 2

    Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

  3. 3

    17-vuotias tyttö kuoli benji-turmassa kielimuurin vuoksi

  4. 4

    Kasa käpyjä, 5 € – Lauralla paloi pinna naurettaviin hintoihin: ”Köyhällä ei ole varaa kirppistellä”

  5. 5

    Mies avautuu saunakyttääjistä: ”Enpä ole ikinä noussut alasti lauteille ilman, että naiset olisivat mittailleet varustustani”

  6. 6

    Kannabiskasvattaja luuli keksineensä nokkelan piilon Joensuussa – ”ratamestarin erikoinen”

  7. 7

    Mafioso Sonny Franzese, 100, vapautui 50 vuoden istumisen jälkeen – elämää kuorruttivat stripparit, porno ja maailmantähdet

  8. 8

    Vuokralainen käytti vessaa suihkuna – hiukset tukkivat lattiakaivon karmein seurauksin

  9. 9

    Susanna Tanni poseeraa pienissä bikineissä: ”Uskoisitko, että olen viiden lapsen äiti?”

  10. 10

    Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  2. 2

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  3. 3

    Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

  4. 4

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  7. 7

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  8. 8

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  9. 9

    Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

  10. 10

    Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Miss Gay Finland 2017 on pyhäkoulunopettaja Noora Kalpio, 24

  2. 2

    Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

  3. 3

    Harvinaista alkuainetta löytyi Savosta kymmenien miljardien edestä – tutkijat ratkovat käyttöönottoa

  4. 4

    Juhannuksena Helsingissä murhattu mies oli rauhanturvaveteraani – ”Siitä hän puhui mielellään”

  5. 5

    Ammattidomina kertoo sarjakuristajan vierailusta: Hän hankasi käsiään yhteen ja sanoi miettivänsä ”kiduttavia juttuja”

  6. Näytä lisää