Pertti, Albert

Kotimaa

Valikko

Lyönti kirveellä päälakeen ja huumerikokset toivat linnaa

Lahtelainen viiden hengen huumeisiin sekaantunut joukko tuomittiin yhteensä kahdeksaksi vuodeksi linnaan törkeästä huumausainerikoksesta ja törkeästä pahoinpitelystä. Kaikki tuomiot ovat ehdottomia.

Pisimmän, kolmen ja puolen vuoden mittaisen tuomion sai 30-vuotias lahtelainen mies, joka oli päässyt keväällä ehdonalaiseen vapauteen.

Toiseksi ankarimman tuomion sai 28-vuotias lahtelaisnainen, jolle tuli istuttavaa puolitoista vuotta.

Joukko oli myyntiä varten hankkinut useita satoja grammoja amfetamiinia, jota he itsekin käyttivät. Törkeään pahoinpitelyyn, pahoinpitelyn avunantoon ja kotirauhan rikkomiseen tuomittiin kolme joukon jäsentä.

He tunkeutuivat yhden rikoskumppaninsa asunnolle kirveen, metallitankojen ja kääntöveitsen kanssa ja löivät häntä kirveen teräpuolella päähän. Kirveestä saanut sai vuoden ja viiden kuukauden ehdottoman vankeustuomion huumerötöksistä.

Oikeudessa joukko muisti, että rikoskumppanin asuntoon tunkeuduttiin, mutta syytä miksi sinne mentiin ei selvinnyt eikä kukaan muistanut käyttäneensä kirvestä. Rikokset tehtiin loppukesän aikana.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, harrastaa heti seksiä poikaystävän selän takana

  2. 2

    Lunta luvassa ja kesärengaslaki voimassa – mitä tehdä, nastasakotkin nousseet jo 70 euroon!

  3. 3

    2-vuotias menehtyi Lammin onnettomuudessa – poika oli turvakaukalossa ketjukolarin viimeisessä autossa

  4. 4

    Minttu Räikkösen hulppea lapsuudenkoti uima-altaineen myynnissä – 7 huonetta ja 558 000 euron hintapyyntö

  5. 5

    Presidenttiehdokas Macronin, 39, ja Brigitte-vaimon, 64, ”kielletty rakkaus” – lukiolaispojan ja opettajan suhde järkytti vanhempia

  6. 6

    Syyllistytkö johonkin näistä? Suomalaisten 3 sietämättömintä saunatapaa

  7. 7

    Taloyhtiön kanssa ei olisi kannattanut riidellä: pariskunnalle napsahti 3600 euron laatoituksesta 55 000 euron lasku

  8. 8

    Äänekoskelaista Jukkaa odotti kotona mystinen yllätys – naapuri näki, kuinka kattotiilet lensivät

  9. 9

    ”Jeesus tykkää laihoista tytöistä” – suomalainen lahkojohtaja käski seuraajiensa laihduttaa ja kielsi uimahallit

  10. 10

    Robin avautuu perheensä pelosta tv:ssä – isällä todettiin suuri aivokasvain: ”En oo koskaan puhunut tästä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  2. 2

    Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

  3. 3

    Eevi Teittinen avoimena rankasta erostaan – suunnitteli häitä parisuhteen päättyessä: ”Tosi kova paikka”

  4. 4

    Nuori nainen päätti hurmata ihastuksensa: teki vaikuttavan esitelmän itsestään – mieheltä uskomattoman tyly vastaus

  5. 5

    Kasmir esiintyi ensi kertaa salakatselukohun jälkeen: Unohteli sanoja jännittyneenä – TTK-yleisöltä uskomaton reaktio

  6. 6

    Äänekoskelaista Jukkaa odotti kotona mystinen yllätys – naapuri näki, kuinka kattotiilet lensivät

  7. 7

    Auto nökötti Suomen suurimmassa liikenneympyrässä – ovet lukossa ja matkustajat huumepäissään

  8. 8

    Matkustajalaiva karkasi hallinnasta Kanarialla – raju törmäys satamalaituriin tallentui videolle

  9. 9

    Turvapaikanhakijoita puolustanut pastori harkitseekin jäämistä Suomeen: ”En tiedä mitä tehdä”

  10. 10

    Näin Poika ja ilves -tähti Konsta Hietanen on muuttunut – ura laulajana ja kiireinen perhearki 4 lapsen isänä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

  2. 2

    Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

  3. 3

    Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

  4. 4

    Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

  5. 5

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  6. 6

    Ulla Appelsinin kommentti: Tragedia, josta arkkipiispa ei twiitannut

  7. 7

    Noloimmat tilanteet seksin aikana – onko itsellesi käynyt näin?

  8. 8

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  9. 9

    Synkkiä väitteitä: Michael Jacksonin unohdettu poika Blanket, 15, elää onnetonta elämää yksin miljoonakartanossa – ”Hän on itse kasvattanut itsensä”

  10. 10

    Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, harrastaa heti seksiä poikaystävän selän takana

  2. 2

    Lunta luvassa ja kesärengaslaki voimassa – mitä tehdä, nastasakotkin nousseet jo 70 euroon!

  3. 3

    2-vuotias menehtyi Lammin onnettomuudessa – poika oli turvakaukalossa ketjukolarin viimeisessä autossa

  4. 4

    Minttu Räikkösen hulppea lapsuudenkoti uima-altaineen myynnissä – 7 huonetta ja 558 000 euron hintapyyntö

  5. 5

    Presidenttiehdokas Macronin, 39, ja Brigitte-vaimon, 64, ”kielletty rakkaus” – lukiolaispojan ja opettajan suhde järkytti vanhempia

  6. Näytä lisää