Juha, Janne, Jani

Kotimaa

Valikko

Joulun paloissa kuoli kolme

Julkaistu:

Joulun tulipaloissa kuoli kolme ihmistä sekä tuhoutui ainakin neljä asuntoa, kesämökki ja kuusenhavuista tehty pukki. Kaksi paloa syttyi ulkotulista.

Ainoat kuolinuhrit vaatinut palo syttyi Turussa aaton vastaisena yönä. Pariskunta ja heidän vieraanaan ollut mies menehtyivät kerrostalohuoneiston palossa Raatimiehenpolulla Lausteen kaupunginosassa. Nelikerroksisen talon huoneisto oli ilmiliekeissä pelastuslaitoksen saavuttua paikalle. Noin kahdeksankymmenen neliön suuruisesta huoneistosta tuhoutui yksi huone.

Lapualla Vihtorintiellä tuli tuhosi rivitalohuoneiston joulupäivän aamuna. Palo oli saanut alkunsa ulkotulesta, josta se levisi rakennuksen välikattoon.

Keravalla Vihtatiellä paritalohuoneisto paloi joulupäivän iltana. Talon toinen huoneisto vaurioitui pahasti. Rakennuksessa oli syttymishetkellä ihmisiä, mutta he pääsivät ulos ikkunan kautta. Kukaan ei loukkaantunut. Palo sai alkunsa ilmeisesti ulkotulesta.

Kotkan Karhulassa paloi vanha kaksikerroksinen omakotitalo varhain tapaninpäivänä. Pelastuslaitos ei löytänyt talosta asukkaita, eikä yöllä ollut varmuutta, oliko talo edes asuinkäytössä. Muutamia tunteja myöhemmin syttyi myös toinen omakotitalo alle kilometrin päässä ensimmäisestä palopaikasta. Palokunta ei löytänyt toisestakaan talosta ihmisiä. Palojen syttymissyitä tutkitaan.

Kristiinankaupungissa kesähuvila paloi maan tasalle tapaninpäivänä. Noin 40 neliön rakennuksen mukana tuhoutui traktori ja vene. Siipyyn saaristossa syttyneen palon syytä ei tiedetä. Pelastuslaitoksen saapuessa palopaikalla ei ollut ihmisiä.

Getassa Ahvenanmaalla kuusenhavuista rakennettu iso vuohipukki paloi joulupäivän vastaisena yönä. Poliisin mukaan palo oli tahallaan sytytetty. Getabocken on pystytetty jo neljäksi jouluksi vapaaehtoisvoimin, ja tähän saakka se oli säästynyt vahingonteolta.

(STT)

Näitä luetaan!
  1. 1

    CNN selvitti: Näin Pohjois-Korean johtaja rahoittaa luksuselämänsä

  2. 2

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  3. 3

    Vanhemmat väittävät elävänsä universumin energialla – äiti ei syönyt edes raskaana ollessaan: ”Ravitsin poikaani rakkaudellani”

  4. 4

    Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

  5. 5

    Kelly Osbournen kiusallinen vaatemoka – mekko jumittui päälle: fanien huomio kiinnittyi johonkin aivan muuhun

  6. 6

    Tyly muutos ensi viikon sääennusteeseen: +30 asteen helleaalto koukkaakin Venäjälle – Suomeen luvassa jotain ihan muuta

  7. 7

    Jimi, 12, rakensi juhannuksen näppärimmän tee-se-itse-grillin ja säästi 15 senttiä: ”Päihittää megagrillit”

  8. 8

    Vesan mökkipihalla tapahtunut ”kylmäverinen rikos” tallentui videolle – pääepäilty on ketterä ja katala peto

  9. 9

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  10. 10

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  2. 2

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  3. 3

    Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

  4. 4

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  5. 5

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  6. 6

    Kouvolalainen Markku on käynyt Pohjois-Koreassa yli 30 kertaa auttamassa – Kuvat suljetusta diktatuurista kertovat paljon

  7. 7

    Ykköskierroksella varattu suomalaislupaus pettyi – ”Kaikki ei napsahtanut kohdilleen”

  8. 8

    Miro Heiskanen teki kiekkohistoriaa – NHL:n varaustilaisuudessa kaikkien aikojen suomalaisvuosi

  9. 9

    Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

  10. 10

    Onko tässä Suomen komein halkopino? Kaikkien halkopinojen äitiin upposi 15 kuutiota pilkkeitä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  2. 2

    Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

  3. 3

    8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

  4. 4

    Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

  5. 5

    Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

  6. 6

    Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

  7. 7

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  8. 8

    23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

  9. 9

    Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

  10. 10

    Saako 15-vuotias olla yötä tyttöystävän luona? Psykologi: ”Vanhemmuuteen kuuluu estää yhdessä yöpymiset”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    CNN selvitti: Näin Pohjois-Korean johtaja rahoittaa luksuselämänsä

  2. 2

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  3. 3

    Vanhemmat väittävät elävänsä universumin energialla – äiti ei syönyt edes raskaana ollessaan: ”Ravitsin poikaani rakkaudellani”

  4. 4

    Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

  5. 5

    Kelly Osbournen kiusallinen vaatemoka – mekko jumittui päälle: fanien huomio kiinnittyi johonkin aivan muuhun

  6. Näytä lisää