Pertti, Albert

Kotimaa

Valikko

Suomelle ensimmäiset päästövähennykset

Suomi sai ensimmäiset päästövähennyksensä kansainvälisestä päästökaupasta, kun Hondurasissa toimivan Rio Blancon vesivoimalan tuottamat vähennykset kirjattiin torstaina Suomelle.

Päästövähennykset saatiin ns. puhtaan kehityksen mekanismin järjestelmässä, missä teollisuusmaa voi ostaa päästövähennyksiä kehitysmaissa toteutetuissa hankkeissa.

Ympäristöministeriön mukaan kyseessä oli ensimmäinen kerta maailmassa kun Kioton pöytäkirjan mukaisia päästövähennyksiä on syntynyt. Suomi hyödyntää niitä saavuttaakseen Kioton sopimuksen velvoittamia kasvihuonepäästöjen vähennyksiä.

Kioton sopimus velvoittaa Suomen palauttamaan kasvihuonekaasupäästönsä vuoden 1990 tasolle vuosiin 2008-2012 mennessä.

Käytännössä Suomen vähennykset syntyivät, kun vesivoima alensi hiilidioksidipäästöjä Hondurasissa viime vuonna.

- Päästövähennyksiä saatiin viime vuodelta vajaat 10 000 tonnia, mutta koko hankkeen on tarkoitus tuottaa Suomelle 200 000 tonnin vähennykset. Vähennysoikeuksien hinnaksi tulee alle viisi euroa tonnilta, sanoo projektipäällikkö Kari Hämekoski Suomen ympäristökeskuksesta.

Päästövähennyksistä pidetään kirjaa YK:n ilmastosopimuksen ja Kioton pöytäkirjan alaisessa hallintoneuvostossa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Taloyhtiön kanssa ei olisi kannattanut riidellä: pariskunnalle napsahti 3600 euron laatoituksesta 55 000 euron lasku

  2. 2

    Huutokauppakeisarin pihaan ilmestyi iso pressulla peitetty möykky – alta paljastui Heli-vaimon jättiyllätys: ”Mitä ihmettä!”

  3. 3

    ”Jeesus tykkää laihoista tytöistä” – suomalainen lahkojohtaja käski seuraajiensa laihduttaa ja kielsi uimahallit

  4. 4

    Äänekoskelaista Jukkaa odotti kotona mystinen yllätys – naapuri näki, kuinka kattotiilet lensivät

  5. 5

    Johnny Deppin kaunis ex-vaimo Amber Heard iski Tesla-miljardöörin – faneilta raivoaalto: ”Haistan pyrkyrin”

  6. 6

    Pysäyttävät kuvat pohjoiskorealaiselta moottoritieltä: Leveyttä kuin kiitoradalla, ruuhkat loistavat poissaolollaan

  7. 7

    Traaginen kuolemantapaus yleisurheilukisoissa – moukari osui nuorta päähän

  8. 8

    Myyntitiedot lipsahtivat nettiin: Nokia 3310 kauppoihin jo tällä viikolla – hinta odotettua kovempi

  9. 9

    Järjestölle yli 450 000 euron tuki ministeriöltä – sovelsi Suomessa islamin lakia

  10. 10

    Kuvat vain viikkoja ennen kuolemaa järkyttivät – 38-kiloiseksi kuihtunut snookerlegenda muistetaan myös hurjasta Suomen-vierailustaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  2. 2

    Eevi Teittinen avoimena rankasta erostaan – suunnitteli häitä parisuhteen päättyessä: ”Tosi kova paikka”

  3. 3

    Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

  4. 4

    Nuori nainen päätti hurmata ihastuksensa: teki vaikuttavan esitelmän itsestään – mieheltä uskomattoman tyly vastaus

  5. 5

    Kasmir esiintyi ensi kertaa salakatselukohun jälkeen: Unohteli sanoja jännittyneenä – TTK-yleisöltä uskomaton reaktio

  6. 6

    Auto nökötti Suomen suurimmassa liikenneympyrässä – ovet lukossa ja matkustajat huumepäissään

  7. 7

    Fuengirola-lehti: Poliisi keskeytti Antero Mertarannan keikan Espanjassa – kahdesti

  8. 8

    Matkustajalaiva karkasi hallinnasta Kanarialla – raju törmäys satamalaituriin tallentui videolle

  9. 9

    Näin Poika ja ilves -tähti Konsta Hietanen on muuttunut – ura laulajana ja kiireinen perhearki 4 lapsen isänä

  10. 10

    Turvapaikanhakijoita puolustanut pastori harkitseekin jäämistä Suomeen: ”En tiedä mitä tehdä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

  2. 2

    Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

  3. 3

    Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

  4. 4

    Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

  5. 5

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  6. 6

    Ulla Appelsinin kommentti: Tragedia, josta arkkipiispa ei twiitannut

  7. 7

    Noloimmat tilanteet seksin aikana – onko itsellesi käynyt näin?

  8. 8

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  9. 9

    Synkkiä väitteitä: Michael Jacksonin unohdettu poika Blanket, 15, elää onnetonta elämää yksin miljoonakartanossa – ”Hän on itse kasvattanut itsensä”

  10. 10

    Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Taloyhtiön kanssa ei olisi kannattanut riidellä: pariskunnalle napsahti 3600 euron laatoituksesta 55 000 euron lasku

  2. 2

    Huutokauppakeisarin pihaan ilmestyi iso pressulla peitetty möykky – alta paljastui Heli-vaimon jättiyllätys: ”Mitä ihmettä!”

  3. 3

    ”Jeesus tykkää laihoista tytöistä” – suomalainen lahkojohtaja käski seuraajiensa laihduttaa ja kielsi uimahallit

  4. 4

    Äänekoskelaista Jukkaa odotti kotona mystinen yllätys – naapuri näki, kuinka kattotiilet lensivät

  5. 5

    Johnny Deppin kaunis ex-vaimo Amber Heard iski Tesla-miljardöörin – faneilta raivoaalto: ”Haistan pyrkyrin”

  6. Näytä lisää