Jaakko, Jimi

Kotimaa

Valikko

Älä mokaa mopolla!

Julkaistu:

Yksi mopopoika törmäsi poliisiautoon, toinen puhalsi 1,3 promillea alkometriin, kolmannella ei ollut rekisterikilpiä ja neljäs jätti mopon kiskoille.

Kaikki tapaukset ovat viime viikonlopulta. Mikä teini-ikäisiin mopoilijoihin on oikein mennyt?

- Rekisteröityjä mopoja on jo liki 170000 kappaletta. Määrät ovat kasvaneet voimakkaasti viime vuosina, sanoo moottoripyöräpoliisi Jussi Päivänsalo Liikkuvan poliisin Helsingin yksiköstä.

- Kun kaluston määrä kasvaa, niin silloin sattuukin enemmän.

Vielä viisi vuotta sitten rekisteröityjä mopoja oli maassa reilut 100000 kappaletta.

Nyt on se aika vuodesta, kun uusi moposukupolvi ampaisee maanteille ja kevyen liikenteen väylille.

- Karkeasti voi sanoa, että mopokausi kestää huhtikuun puolivälistä marraskuuhun. Ja joka vuosi moposukupolvi vaihtuu. Mopoilijat tuntuvat aina olevan pääasiallisesti 15-16-vuotiaita, Päivänsalo kertoo.

Valtaosa mopoilijoista hallitsee laitteensa ja ymmärtää vastuunsa. Valitettavasti mukaan mahtuu myös niitä, jotka levittävät pelkoa ja hämmennystä autoilijoiden ja jalankulkijoiden keskuudessa.

- Suurimmat meidän kohtaamat ongelmat liittyvät mopojen rakenteisiin. Niitä puretaan, rakennellaan ja viritellään. Uusien mopojen virittäminen on tavattoman helppoa. Mopojen suurin rakenteellinen nopeus saa olla 45 km/t, mutta ne saa nopeasti viritettyä tuplanopeuksiin.

Turmia, ilkivaltaa, rattijuopumuksia

19.5. Hämeenlinna:

14-vuotias poika kaahasi poliisia pakoon viritetyllä mopolla yli 80 km/t -vauhdilla samanikäinen tyttö kyydissään myöhään lauantai-iltana. Kaahaus päättyi törmäykseen poliisiauton kanssa ja naarmuihin.

19.5. Hämeenlinna:

Voimakkaasti humaltunut 16-vuotias mopopoika jäi poliisin haaviin Parolantiellä lauantain vastaisena yönä. Poika hönkäisi mittariin 1,3 promillen luvut, eli tapausta tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena.

19.5. Hyvinkää:

Paikallisjuna vaurioitui, kun Hyvinkään rautatieaseman kohdalla kiskoille työnnetty mopo hajotti T-junan jarruletkun. Juna ei pystynyt jatkamaan matkaa.

18.5. Hyvinkää:

15-vuotias poika loukkaantui lievästi, kun hänen moponsa ja pakettiauto törmäsivät toisiinsa risteysalueella. Mopoilija ei väistänyt tasa-arvoisessa risteyksessä oikealta tullutta pakettiautoa.

18.5. Hämeenlinna:

Poliisi otti kiinni lähes yhden promillen humalassa olleen 17-vuotiaan nuorukaisen, joka ajoi perjantai-iltana Nummen kaupunginosassa rekisterikilvettömällä mopolla. Tapausta tutkitaan rattijuopumuksena.

Toukokuu, Espoo:

Espoossa on valvottu parin viikon ajan mopoilijoita tehostetusti. Poliisi on pysäyttänyt ja tarkastanut noin 200 mopoa. Lähes kaikille mopoilijoille on löytynyt jotain huomautettavaa, ja puolelta on otettu rekisterikilvet pois.

9.5. Hamina:

15-vuotias mopoilija ruhjoi ajokillaan lastenrattaiden ja koiran kanssa liikkeellä ollutta naista. Lastenvaunut pyörivät pari kertaa alamäkeä ympäri. 1,5-vuotias lapsi pysyi vaunuissa mutta sai kasvoihinsa ruhjeita. Myös mopoilija satutti kasvonsa.

25.4. Vähäkyrö:

14-vuotias mopopoika menehtyi jäätyään nelivetotraktorin alle Vähänkyrön keskustassa. Traktorin etukauha töytäisi risteykseen pysähtynyttä mopoa. Poika putosi mopon kyydistä, jäi traktorin eturenkaan alle ja kuoli heti. Pojalla ei ollut mopokorttia.

20.4. Helsinki:

Mopopoika loukkaantui ajettuaan yhteen taksin kanssa. Onnettomuus sattui perjantai-iltana Tilkankatu 23:n kohdalla noin kello 21. Poika mursi nilkkansa, ja hänet vietiin hoidettavaksi Töölön sairaalaan.

24.3. Jämsä:

15-vuotias jämsäläispoika ajeli mopolla parkkipaikalla niin, että autossa istunut nainen tarttui lyhyen sananvaihdon jälkeen teinipoikaa kaulasta. Poika koki kipua ja hengenahdistusta ja hänen kaulaansa jäivät selvät jäljet. Poliisi tutkii tapausta pahoinpitelynä.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  2. 2

    Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

  3. 3

    Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

  4. 4

    Kehonrakentaja julkaisi häkellyttävän kuvan – ”Näyttää todella vastenmieliseltä”

  5. 5

    Megatähti Justin Bieber perui yllättäen vuoden kaikki loput keikkansa – ”Päätös ei syntynyt yhdessä yössä”

  6. 6

    Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

  7. 7

    11-kuukautisen Charlien elintoimintojen ylläpito lopetetaan – vanhemmat myöntyivät sairaalan vaatimuksiin

  8. 8

    Hauki puri Joonasta, 28, ahnaasti jalkaan: ”Myöhemmin tuntui kuin olisi puukolla vetänyt viillon”

  9. 9

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  10. 10

    ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  2. 2

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  3. 3

    ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

  4. 4

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  5. 5

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  6. 6

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  7. 7

    Beckhamien yli viiden miljoonan euron ökykodissa erikoinen järjestely – onko syynä ex-jalkapalloilijan railakas elämäntyyli?

  8. 8

    Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

  9. 9

    Touko Aalto vastasi Juha Sipilän puheluun Keljon K-citymarketissa – kiistää hurjat huhut

  10. 10

    Bikineissä poseeraavalta Suvi Pitkäseltä raju tilitys lapsiystävällisestä hotellista – perheloma alkoi pettymyksellä: ”Järkytys oli taattu”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  3. 3

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  4. 4

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  5. 5

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  6. 6

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  7. 7

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  8. 8

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  9. 9

    TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

  10. 10

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  2. 2

    Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

  3. 3

    Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

  4. 4

    Kehonrakentaja julkaisi häkellyttävän kuvan – ”Näyttää todella vastenmieliseltä”

  5. 5

    Megatähti Justin Bieber perui yllättäen vuoden kaikki loput keikkansa – ”Päätös ei syntynyt yhdessä yössä”

  6. Näytä lisää